Tuntuu rikollisen hyvältä kun saan näpäyttää miestä
Mies on tähän asti ollut aika pitkälti aina silloin krapulassa kun meidän on pitänyt mennä kylään jonnekin tai jonkun on pitänyt tulla meille kylään. Kaikki asiat on jäänyt tällöin minun hoidettavaksi, tarjoilut yms. No tänään miehen äiti on tulossa käymään ja minä olen krapulassa eilisen työpaikan virkistysillan jäljiltä. Mies on aamusta asti toohottanut menemään, on siivonnut, käynyt kaupassa jne. Nyt on ihan peloissaan sen suhteen meinaanko maata sängyssä kun hänen äitinsä tulee ja patistaa ylös. Äsken jo vähän raivosi kun on joutunut hoitamaan kaiken. Niin makaa kuin petaa. No tiedän kuitenkin monelta miehen äiti tulee ja ehdin hyvin käydä suihkussa yms ennen hänen tuloaan. Tätä en kylläkään ole kertonut miehelle. Saa kärvistellä ja vittuuntua rauhassa.
Kommentit (6)
Ps. Kerroin jo etukäteen miehen äidille työpaikan kekkereistä, joten hän ei järkyttele krapulaani. Olemme muutenkin hyvissä väleissä joten ei tarvitse hävetä krapulaa. Ap
No, onhan tuossa oma hauska aspektinsa, mutta todellisuudessa kummallakin os varmaan syytä pohtia kertajuomisen määriä ja sitä oletteko parisuhteessa kilpailemassa ja nokittelemassa vai toistenne elämänkumppanit.
T: Irma Ryppy
[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 11:00"]Voi tuntua nyt hyvältä, mutta luuletko että tuo saa miehen "heräämään" ja muuttamaan omaa käytöstään? Ehei, hän tulee vielä "kostamaan" kahta kauheammin seuraavan kerran, kun teille on tulossa vieraita tai menette kylään.[/quote] Meinaatko että se jatkuva jäkätys aiheesta toimii paremmin?
Ai ei tarvitse hävetä krapulaa? Minusta se on kyllä ehdottomasti häpeän paikka, vaikka olisit yksin kotona. Olet silloin ehdottomasti juonut liikaa, käyttäytynyt juopuneesti, sössöttänyt ja mökeltänyt, myrkyttänyt päästäsi kuoliaaksi lukemattoman joukon aivosoluja ja edistänyt alkoholisoitumista ja lihomista. Ehkei se vielä näy, mutta katsopa rasvamaksaasi ja pöhöttyneitä poskiasi 20 vuoden päästä.
Esimerkiksi tältä voi näyttää 36-vuotias
Teeskentele kovaäänistä oksentamista vessassa ja ota loiventavaa :) Vähän lisää draamaa.
Voi tuntua nyt hyvältä, mutta luuletko että tuo saa miehen "heräämään" ja muuttamaan omaa käytöstään? Ehei, hän tulee vielä "kostamaan" kahta kauheammin seuraavan kerran, kun teille on tulossa vieraita tai menette kylään.