Miten te rokotekriittiset jaksatte yhä jauhaa kun joukkonne on käynyt jo kovin pieneksi?
Teitä on Suomessa enää muutama prosentti. Koko maailman väestöstäkin enemmistö on saanut jo koko rokotesarjan.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Muutama olympiavoittaja ja mm-mestari. Ja mitä meitä nyt onkaan.
Plus Karalahti, Tuksu ja Valjakkala.
Vierailija kirjoitti:
Luuletko, että kaikki rokotetut ovat ottaneet koronarokotteet puhtaasti sen vuoksi, että ovat olleet täysin vakuuttuneita rokotteiden hyödyistä ja turvallisuudesta? Ja että kaikki rokotetut suhtautuvat myönteisesti esimerkiksi koronapassiin?
Et voisi olla enempää väärässä. Iso osa rokotetuista on ottanut rokotteen ainoastaan poliittisesta ja sosiaalisesta painostuksesta. Monet ovat ottaneet rokotteet siksi, että sillä luvattiin rokotteen ESTÄVÄN tartuntoja ja tuovan laumasuojan. Kahdella rokotteella yhteiskunnan luvattiin palaavan NORMAALIIN elämään. Kuinka moni olisi jättänyt rokotteet ottamatta kokonaan, jos alusta lähtien olisi kerrottu, ettei rokote estä tartuntoja tai että rokotettu voi levittää tautia, joutua sairaalaan tai kuolla? Tai että yhteiskunta EI avaudu vaikka lähes koko aikuisväestön on rokotettu?
"Lupaavia rokoteuutisia Israelista – yksi piikki estää tehokkaasti viruksen leviämisen
Rokotteen saanut ei tartuta tautia muihin"
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007817495.html
"Suomi avautuu laajasti lokakuun alussa, jos yli 80 prosenttia vähintään 12-vuotiaista kansalaisista on saanut tuolloin kaksi koronarokotetta"
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008187681.html
Todellisuudessa yhä useampi on avannut silmänsä ja jättää tehosterokotteen ottamatta vaikka siihen miten kiristettäisiin ja painostettaisiin. Sekös sinua harmittaa.
Yhä useampi? Miten sen voi perua kun tehosteen on ottanut jo yli 80 %?
Valtava määrä rokotevaurioista kärsiviä liittyy joukkoomme joka päivä. Hekin alkavat jo ymmärtämään, että natsipassi menee vanhaksi ilman uusia piikkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missäköhän illuusiossa elät ap? Nimenomaan se joukko on kasvanut ja lammaslauma supistunut.
Miten kahdesti rokotetusta tulee rokottamaton?
Valtamedian, päättäjien ja terveysviranomaisten mielestä tulee rokottamaton kun suoja lähtee vaikka olisit ottanut 5:kin rokotetta, mutta kun et ota sitä kuudetta niin muutut rokottamattomiksi heidän mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Valtava määrä rokotevaurioista kärsiviä liittyy joukkoomme joka päivä. Hekin alkavat jo ymmärtämään, että natsipassi menee vanhaksi ilman uusia piikkejä.
Mun SS-korttini on tosiaan vanhentunut. Jollette puhuisi natsipassista, teidän kanssanne voisi ehkä keskustella, mutta natsipassit ja myrkkypiikit vievät uskottavuutenne nollaan.
Vierailija kirjoitti:
Valtava määrä rokotevaurioista kärsiviä liittyy joukkoomme joka päivä. Hekin alkavat jo ymmärtämään, että natsipassi menee vanhaksi ilman uusia piikkejä.
Onneksi niin rokotevaurioiset kuin natsipassikin esiintyvät vain sinun houreissasi.
Pieni se joukko on koko ajan ollutkin, mutta äänekäs. Ei äänekäs asiallisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa, koska sinne heidän äänensä ei yllä. Mutta äänekäs sosiaalisessa mediassa, tänne kun voi suoltaa mitä tahansa mutua, pötyä ja trollausta.
Suomi NATOON.
Nyt tuulettamaan päätä ja kohti parempaa tulevaisuutta.
Halveksin ihan oikeasti syvästi suomalaisia miehiä jotka kitisevät rokottamattomista. Joka kerta ajattelen, että siinä on taas äijä joka juoksisi karkuun r y s s ää. Pelkuriluuserivellihousumies.
Näyttäkää vellihouisut, olettetko te edes miehiä.
Nyt haalikaa yksissä tuumin Suomi NATOON ja lopettakaa valitus. Nähdään onko teistä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Pieni se joukko on koko ajan ollutkin, mutta äänekäs. Ei äänekäs asiallisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa, koska sinne heidän äänensä ei yllä. Mutta äänekäs sosiaalisessa mediassa, tänne kun voi suoltaa mitä tahansa mutua, pötyä ja trollausta.
Niin kuin nyt tuo yksikin Igor, joka tässä ketjussa kuvittelee edistävänsä NATO-vastaista propagandaa tyhmillä kirjoituksillaan.
Marraskuussa 2021 rokottamattomien 50-69 vuotiaiden sairaalahoitoon joutumisen ilmaantuvuusluku koronan vuoksi oli 102, kun rokotetuille se oli vain 5. Joulukuussa vastaavat luvut olivat n. 120 rokottamattomilla vs. rokotettujen alle 10.
Amerikkalainen taistelulentäjä on eliittisotilas, parasta ainesta koko maailmassa.
He kieltäytyvät näistä rokotteista.
Taitaa tulla suomalaisille luusereille yllätyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Pieni se joukko on koko ajan ollutkin, mutta äänekäs. Ei äänekäs asiallisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa, koska sinne heidän äänensä ei yllä. Mutta äänekäs sosiaalisessa mediassa, tänne kun voi suoltaa mitä tahansa mutua, pötyä ja trollausta.
KI-TI-KI-TI-KITI YHYYYY.
Suomi NATOON niin loppuu itku. Sitten te vasta pelkäättekin :D
Ihan oikein teille.
kyllä rokottamattomien pitää viedä kukka tervehdys taistelussa kuolleen toverin haudalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt tuli uutta faktaa, hienoa, että afrikkalaiset ja aasialaiset on saaneet kaikki 5 rokotetta.
Mitkä 5? Maista riippuen täysi sarja on 2-3.
Aasiassa on ihan hyvä rokotuskattavuus, Afrikassa toki huono.
Täysi rokotesarja on 5 rokotetta, näin on Israelissa määritelty.
Vierailija kirjoitti:
Tästähän oli tutkimus että nämä rokotekriittiset on hyvin pieni joukko mutta hyvin aktiivisesti spämmäävät eri somealustoilla.
Tehotonta tuo on kuitenkin, ottaen huomioon Suomen todella korkean rokotuskattavuuden.
Huhu kertoo, että paljon jengiä menneet lauman mukaan äkkiä 1. ja 2. rokotuksiin. Nyt kun aikaa on kulunu ja huomattu mikä on fakta niin kriittisyys noussut (ja näistä kaikki eivät ole heti tarjoamassa neulatyynyään lisäkokeisiin). Eli tuu sit sanomaan, ettei ole ihmisiä kun 3 piikin on saanu 80 % väestöstä.
Samaa mieltä tai olisivat edes hiljaa.
Oman havaintoni mukaan lähes kaikki rokottamattomat ovat kuin kiihkouskovaisia, politiikkoja ja julistavat joka paikassa propagandaansa, kuinka he eivät rokotetta ota. Ihan kuin se muita kiinnostaaisi. Kuolkoot pois tai olkoot ottamatta lääketiett. apua.
toveri jätetään kirjoitti:
kyllä rokottamattomien pitää viedä kukka tervehdys taistelussa kuolleen toverin haudalle.
Kaikki tuntemani koronaan kuolleet on rokotettu vähintään kahdesti. Esimerkiksi ns. riskiryhmiin kuuluvat ovat sairastuneet rokotteen jälkeen hyvinkin vakavasti, syöpä on roihahtanut tappavaksi jne.
afrikassa ja intiassa vedetään ivermektiiniä eikä olla läskejä. Ei ole tautia eikä mrna-piikitystä.
SIIS se i.vermekt. on saanut mainetta msm:ssä että on eläinten matolääke. Mut kun ei ole. Ainoastaan. Vaan ihmisten loishäätön etelässä käytetään myös (käytetään toki muuallakin mutta vähemmän loisia täälläpäin nykyään). Syy miksi jengi vetää eläinten matokuuria on se, ettei lääkärit suostu kirjoittaa ihmisille tarkoitettua ivermekt.-lääkettä. Koska you know why. Eläimelle sitä on helpompi saada. Mut voi olla doseerauksen kaa hieman haasteellista.

Ottaisitko ylläolevan kaverin tarjoamaa ivermektiiniä? Tai edes buranaa :)
Olen rokottamaton.
En pelkää sotaa.
Kannatan NATOA.
Entä te muut? Rokotetut ovat venäjätrolleja.