Lue keskustelun säännöt.
Harrastustoiminta jännittää lasta
20.01.2022 |
Kokeiltiin meidän 4v:n kanssa aiemmin jalkapalloharrastusta, mistä jättäydyttiin pois kahden kokeilukerran jälkeen. Ensimmäisellä kerralla sain pojan houkuteltua kokeilemaan ja hällä oli kivaa, mutta tunnin aikana halusi vetäytyä yhteisestä tekemisestä.
Kokeiltiin viikon päästä uudelleen, jos olisi alukankeuden jälkeen innostunut, niin ei. Poikaa jännitti.
Haluaisin tuoda liikuntaa lasten elämään ja koen, että ryhmässä liikkuminen on kehittävämpää. Haaveilen siis, että poika innostuisi ja selittäisi jännityksen jonkin lajin parissa. Jos niin ei käy, se täytyy hyväksyä.
Onko teillä kokemusta vastaavasta jännityksestä, ja onko antaa vinkkejä, miten kokeilla uusia juttuja jännittäjän kanssa? Poika oli aiemmin todella rohkea uusissa tilanteissa, mutta nykyään menee aivan solmuun isossa ryhmässä.
Kommentit (18)
No lapsi on vasta neljä. Yleensä alta kouluikäisille sopii harrastukset joissa vanhemmat on mukana touhuamassa. Mutta valitettavasti näitä ei ole juuri tarjolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No lapsi on vasta neljä. Yleensä alta kouluikäisille sopii harrastukset joissa vanhemmat on mukana touhuamassa. Mutta valitettavasti näitä ei ole juuri tarjolla.
Niitä on oikeastaan paljonkin.
Mielelläni olen mukana harrastuksessa, jos se auttaisi, mutta ei se äidin mukanapomppiminen ole aina ratkaisu.
Odottakaa pari vuotta, sillä voi olla iso merkitys. Ei kannata pakottaa lasta sellaiseen minkä kokee ikäväksi.
Meillä lapsi ei vaan tykännyt jalkapallon pelaamisesta. Yritti myöhemmin uudestaan, mutta ei vaan tykännyt jalkapallosta. Nykyään on omat lajit löytyneet ja tykkää harrastuksistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin 6-vuotias kun menin kerhoon. Muistan vain että siellä oli ihana leikkikeittiö.
Olin kuitenkin itkenyt ikävääni koko pari tuntia mitä se kerho kesti. Ei viety toista kertaa.
Hyvin olen elämässä pärjännyt.
Odota ap kesään ja kokeilkaa uudelleen. Lapsi ei ole nyt vielä tuohon valmis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tuo odottaminen on taatusti järkevintä. Päivähoidossakin on nyt enemmän ollut äitiä ikävä kuin mitä aiemmin. Eli joku kausi?
Myönnän, että kun moni samanikäinen harrastaa jo useampaa harrastusta, tulee tunne, että meilläkin pitää nyt heti! Pitää nyt osata vaan ajatella asiat asioina, yksilöt yksilöinä ja antaa ne omat mielenkiinnot sieltä tulla. Pitää jumpata perheen kesken, että saadaan kuntoa kehittymään. :)
Toki, jos teillä on kokemusta samanlaisesta tilanteesta/ikävaiheesta, kuulen mielelläni!
Meillä oli arka lapsi myös. Perheen kanssa pelailtiin ja aina välillä käytiin kokeilemassa ryhmäharrastuksia. Itkuksi meni aina, ei halunnut, ei uskaltanut. Eskarin keväällä poika ilmoitti, että nyt hän voisi liittyä fudisjoukkueeseen. Ja sillä tiellä on vieläkin, nyt 15-vuotias.
Eli tästä näkökulmasta 4-vuotias on tosi tosi pieni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No lapsi on vasta neljä. Yleensä alta kouluikäisille sopii harrastukset joissa vanhemmat on mukana touhuamassa. Mutta valitettavasti näitä ei ole juuri tarjolla.
Niitä on oikeastaan paljonkin.
Mielelläni olen mukana harrastuksessa, jos se auttaisi, mutta ei se äidin mukanapomppiminen ole aina ratkaisu.
On se, nelivuotiaalle.
Omien kokemusten mukaan puoliväkisin ei kannata viedä pientä harrastusryhmään. Voi mennä useampi vuosi, että hän kasvaa tarpeeksi rohkeaksi. Luonnekysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei myöskään vielä 4-vuotiaana onnistunut harrastukseen meno, vaikka oli itse nimenomaan halumnut sinne. 5-vuotiaana meni hyvän kaverin kanssa kiekkokouluun, niin se sitten onnistui, kun oli se tärkeä ja hyvä ja reipas kaveri tukena. Siellä kiekkokoulussa muuten sai olla tarvittaessa vanhempi mukana jäällä! Ei oltu, riitti tuo kaveri, mutta aika monilla oli alkuun oma aikuinen jäällä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsi ei vaan tykännyt jalkapallon pelaamisesta. Yritti myöhemmin uudestaan, mutta ei vaan tykännyt jalkapallosta. Nykyään on omat lajit löytyneet ja tykkää harrastuksistaan.
Meillä lapsi ei myöskään koskaan innostunut jalkapallosta, vaikka sitä yritimme, kun monet lapsen kaverit pelasivat. Ei vaan yhtään tykännyt, vaikka on esimerkiksi todella nopea juoksija. Luistelu sen sijaan oli heti oma juttu ja pelasi sitten jääkiekkoa 6 vuotta kunnes alkoi tuntua koulun kanssa turhan raskaalta. Vaihtoi sitten rennompaan yksilölajiin vain harrastusmielessä. Ap:n ikäiselle lapselle sopivat hyvin ohjatut temppuradat eli jotain yhdistettyä teline-trampoliini-parkour tyyppistä voisi kokeilla. Pienet lapset tykkäävät yleensä temppuilusta ja kehittää hyvin vartalonhallintaa ja yleisliikuntataitoja. Sitten voisi hieman vanhempana esim 6 v kokeilla futista. Kahdessa vuodessa lapsi kehittyy hurjasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No lapsi on vasta neljä. Yleensä alta kouluikäisille sopii harrastukset joissa vanhemmat on mukana touhuamassa. Mutta valitettavasti näitä ei ole juuri tarjolla.
Niitä on oikeastaan paljonkin.
Mielelläni olen mukana harrastuksessa, jos se auttaisi, mutta ei se äidin mukanapomppiminen ole aina ratkaisu.
On se, nelivuotiaalle.
Äiti pomppi mukana, potki palloa ja hetti kuperkeikkaa. Eli ei se aina ole.
Lapsi on liian nuori harrastamaan. Puuhailkaa yhdessä, vie lasta silloin tällöin uimahalliin tai luistelemaan. Vuoden tai parin päästä voi tilanne olla jo ihan toinen.
Mielestäni motoriikan ja ketteryyden kehittäminen on tuossa iässä tärkeintä. Itse veisin lapsen aluksi johonkin sisäharrastukseen, kuten telinevoimisteluun tai vastaavaan. Noin pienillä ne ovat hauskoja ja leikkimielisiä ja joissakin seuroissa äiti tai isä voi aluksi olla salin reunalla katsomassa. Futiskenttä voi tuntua hirmu isolta ja touhu sekavalta noin pienestä.
Voimistelun tuoma hyvä kehonhallinta on paras pohja mille tahansa lajille, johon lapsi myöhemmin ihastuu.
Meillä yhdellä lapsella jo seurakunnan kerho oli vähän haastavaa 4v:na. Oli hitaammin lämpiävä ja ujompi lapsi. Hänen kanssaan otettiin asiat rauhassa ja annettiin aikaa.
Harrastukset onnistuivat alkuun vaan kaverin kanssa. Selkeästi myös yksilölajit olivat hänen juttunsa. Oman lajinsa löysi kaverin kanssa aloittaen, mutta uskaltautui myöhemmin jo yksinkin.
Haki myös kilparyhmään 8v:na ja ensimmäiset viikot kun aloitti siellä, niin vanhempana istuin katsomassa, ennen kuin helpotti. Aina myöhemminkin kun ryhmä vaihtui, niin oli hitusen vastahankainen alkuun ja pienen totuttelun jälkeen tykkäsi. Kesti vain oppia tutustumaan uusiin ihmisiin.
Lajista tuli lapselle todella rakas ja tykkäsi siitä. Jatkoi pitkään. Vaikka alku olikin kilparyhmään houkuttelua, mutta harrastepuolella valitti kun ei päässyt kunnolla tekemään. Vaati vain tukea, että uskalsi osallistua.
Ja nyt kyseinen lapsi on aikuinen, reipas, mutta edelleen ujo ja introvertti.
Hep!