Aivan yksin.
Minulla on 4:kk ikäinen vauva ja Olen yksinäisempi kuin koskaan. Ennen raskauttani siis oli paljon "kavereita" joita näki viihteellä ja muulloinkin mutta Kylläpä vauvauutisten jälkeen ketään ei kiinnostanut pitää mitään yhteyttä. Surullista mutta totta. Nyt olen päivät pitkät yksin vauvan kanssa ja tottakai nautin joka hetkestä ja rakastan lastani, mutta joskus kaipaisi ystävää kuuntelemaan huolia ja ihan vain seuran vuoksi kahvittelemaan tms. Nyt ainoa aikuinen seurani on mieheni eikä se riitä minulle, koska tottakai ystäviäkin pitäisi olla. Miksi nämä hyvätkin ystävät hylkää heti kun ei enää pystykään baareissa käymään miten tykkää? Pakko vain ihmetellä ja miettiä aivan yksin...
Kommentit (16)
Kaverisi eivät ole kovin kypsiä ihmisiä. Tsemppiä sinulle!
Aikuistumisen ja perheellistymisen myötä lapsuuden ja nuoruuden leikit vaan jäävät. Joka ilta ei kirmata ulos leikkimään eikä hihitellä tyttökavereiden kanssa yömyöhään. Sitäpaitsi: miksi kaverisi viihtyisivät huoliesi kuuntelijana? Mieti millaista seuraa itse tarjoat heille!
Hakeudu lapsiperheiden harrastuksiin. Vie vauva vauvauintiin tai vaikka vauvaelokuviin, jos asut pk-seudulla. Hanki harrastus, jonne pääset kohtuudella vaikka 1-2 iltaa viikossa tunniksi, puoleksitoista. Miehesi voi hoitaa lasta sen aikaa, käydä vaikka vaunukävelyllä.
Onhan tuo elämänmuutos huolettoman lapsuuteen nähden, mutta liitossa pariskunta ja lapset muodostavat sen tärkeimmän paketin ja kaverilaumassa liikkuminen vähenee iän myötä. Niin käy kaikille.
Sun täytyy nyt vaan ap tottua uuteen tilanteeseen. Kyllä ihminen voi oppia elämään ilman ystäviä ja kavereitakin, ja se on hyvä taito, koska aina voi tulla elämänvaiheita joissa sellaisia ei ole syystä tai toisesta.
Itse muutin 7 vuotta sitten ulkomaille ja ei mulla ketään ystäviä eikä kavereita ole, ei miestä eikä lastakaan, mutta olen silti varsin onnellinen ihminen.
Kiitos vastauksista. En kauhean yksityiskohtaisesti ehdi kertomaan mutta siis tiesinhän sen että lapsen tulo elämäämme on uutta, hienoa ja mullistavaa. sitä vain ihmettelen, että miksi ne ystävät joiden kanssa vietin paljon aikaa ennen raskautta ei enää pidä mitään yhteyttä. tehtiin siis paljon asioita yhdessä. En tarkoita että pääasia oli baareissa juokseminen. Enkä sitä kyllä kaipaakaan yhtään. Tarkoitin vain että kyllähän jokainen kaipaa ystävää elämäänsä vaikka onkin hieno mies ja lapsi vierellä. Onhan se mukava vaihtaa muiden aikuisten kanssa kuulumisia ja saada edes välillä sitä vaihtelua elämään, ettei kokonaan syrjäytyisi elämään vain äitinä ja unohtaisi kokonaan itsensä.
Täytyy vielä lisätä, että en ole yhtäkään ystävääni nähnyt sen jälkeen kun tulin raskaaksi. Kuulemma kiirettä pitää, mutta viikonloppuisin kyllä ehtii baareissa käymään mutta ei vierailulla täällä koskaan.
Miksi väität olevasi yksin, olethan perheellinen?
Sinun pitää itse pitää huoli siitä, että äitiyden lisäksi elämässä on muutakin sisältöä. Se ei ole kavereidesi työsarka. Harrasta, lue, käy kodin ulkopuolella, soita ihmisille, ole sosiaalinen, ole positiivinen. Älö odota, että kaverit tulevat kotiisi sinulle terapeuteiksi ja elämänsisällöksi. Ystävyydessä myös sinun kuuluu antaa jotakin, eikä vain imeä muilta.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 10:18"]
Sinun pitää itse pitää huoli siitä, että äitiyden lisäksi elämässä on muutakin sisältöä. Se ei ole kavereidesi työsarka. Harrasta, lue, käy kodin ulkopuolella, soita ihmisille, ole sosiaalinen, ole positiivinen. Älö odota, että kaverit tulevat kotiisi sinulle terapeuteiksi ja elämänsisällöksi. Ystävyydessä myös sinun kuuluu antaa jotakin, eikä vain imeä muilta.
[/quote]
Ole sosiaalinen? Eikös AP nimenomaan sitä halunnut kavereiltaan. Ihan normaalia haluta muutakin seuraa kuin kaataa kaikki sosiaalitarpeet puolison niskaan. Oikeat kaverit eivät ryhdy karttamaan lapsen tulon jälkeen vaan ehkä jopa tukevatkin uudessa elämän vaiheessa. Eikä niiden uusien kavereiden tarvitse olla toisia äitejä, joiden keskustelu saattaa liiankin herkästi kääntyä vain lapsiin. Ihan vain vastailen muihinkin ketjun kommentteihin.
Ja en nyt halua mitenkään kehua itseäni, mutta olen kyllä itse ollut sosiaalinen ja kysellyt kuulumisia, kuunnellut heidän huoliaan yms ja niin myös he tekivät samoin minulle kylläkin ennen raskaus uutista. Nyt tuntuu, että voi jutella Facebookissa ja kertovat kaikesta mitä heille kuuluu. Mistä olen iloinen. Mutta aikaa vaan ei tahdo löytyä Kyläilyyn mikä harmittaa tietenkin kun ole pitkään aikaan saanut nähdä heitä.
Sun verrokkiryhmäs vaihtui. Ehkä tapasi muuttui niin ettei juhlijoita enää kiinnosta. Mitä sitä suremaan.
Kiitos 12. Juuri tuota tarkoitin, mutta en osannut ilmeisesti oikein sanoa. :)
Sama täällä. Tosin lapsi jo 2v. Yritetty on paljonkin kaikkea, mutta ei mistään lasten hartastuksista yms kerhoista löydy samantyylisiä äitejä kuin minä...
kyllä siihen tottuu, mutta olisin kuitenkin iki-onnellinen jos jonkun samantyylisen "lapsellisen" ystävän löytäisin!
[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 10:31"]
[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 10:18"]
Sinun pitää itse pitää huoli siitä, että äitiyden lisäksi elämässä on muutakin sisältöä. Se ei ole kavereidesi työsarka. Harrasta, lue, käy kodin ulkopuolella, soita ihmisille, ole sosiaalinen, ole positiivinen. Älö odota, että kaverit tulevat kotiisi sinulle terapeuteiksi ja elämänsisällöksi. Ystävyydessä myös sinun kuuluu antaa jotakin, eikä vain imeä muilta.
[/quote]
Ole sosiaalinen? Eikös AP nimenomaan sitä halunnut kavereiltaan. Ihan normaalia haluta muutakin seuraa kuin kaataa kaikki sosiaalitarpeet puolison niskaan. Oikeat kaverit eivät ryhdy karttamaan lapsen tulon jälkeen vaan ehkä jopa tukevatkin uudessa elämän vaiheessa. Eikä niiden uusien kavereiden tarvitse olla toisia äitejä, joiden keskustelu saattaa liiankin herkästi kääntyä vain lapsiin. Ihan vain vastailen muihinkin ketjun kommentteihin.
[/quote]
Sosiaalisena olo ei tarkoita sitä, että kaipaa muiden seuraa, muita viihdykkeeksi itselleen. Tarkoitin sitä, että pitää myös itse olla aloitteellinen, käydä ihmisten luona, liikkua ulos sieltä kotoa eikä vain odottaa muita luokseen.
Eikä ihmisiä pidä ruveta tuomitsemaan oikeiksi ja vääriksi kavereiksi sen mukaan kuinka näiden elämäntilanteet ajavat eri suuntiin. On ihan erilaista elämää olla vauvan kanssa äitiyslomalla, kuin vaikka sinkkuna työelämässä ja viikonloppuriennoissa. On ihan normaalai, että jopa ystävyyksiä jää taakse elämän kuljettaessa eteenpäin (tai taaksepäin). En minäkään edes tunne enää lukioaikaisia bestiksiäni tai pidä yhteyttä muihin opiskelukavereihin myöhemmästä elämästä kahta lukuun ottamatta.
Jotkut harvat ihmissuhteet kestävät läpi elämän, mutta monet muut vaihtuvat. Varsinkin jos elämä kuljettaa lukuisiin muuttoihin tai vaikka vakaviin sairauksiin. Ihmiset muuttuvat, itsekin muutun. Ei siitä saa kabereita syyttää kitkeränä ja katkerana.
Jos sinulla on mies ja lapsi, niin et todellakaan ole "aivan yksin". Terveisin: perheetön ja kaveriton vanhapiika.