Atomivoimala vs tuulivoimala?
Seurasin eileen miten atomivoimalat vaikuttavat meidän elämään.
Ruotsin pääministeri sanoo että atomivoimalan sähkö lasketaan "hyvänä sähkönä".
Kun haastateltava oli vastuussa oleva politiikko, sanoi hän että Ruotsi laskee atomivoimalat "hyvänä sähkönä" vain Eun päätöksissä.
Muuten se lasketaan vaarallisena.
Haastattelija kysyi onko Ruotsi ainut maa, joka laskee sähkön hyvänä vain kansainvälisissä keskusteluissa, mutta vastustaa sitä maan sisällä. Näin on, vastasi ministeri. Eli?
Ranskalaiset ovat alkaneet kannattamaan atomivoimalaa, kun saivat voimakkaasti korotetut sähkölaskut ja nyt laitetaan käyntiin atomivoimala Ranskassa, protestit ovat vaienneet.
Jankutus kuinka Suomen atomivoimala kesti 16 vuotta rakentaa oli argumentti Ruotsin ministeriltä. Samaan hengenvetoon sanoi että emme missään nimessä sulje reaktoreita, niinkuin Saksa teki.
Totuus että tuulivoimalat eivät anna tarpeeksi sähköä jos ei tuule, sitä painettiin villaisella. Atomivoimalat voidaan käynnistää pienellä ajalla jos on tarve sähköstä.
Eli olemme riippuvaisia voimaloista!
Tuulivoimalat ovat paljon halvempia , sanoi ministeri.
Jos näin on mistä johtuu korkeat laskut nyt kun esim. Saksa sulki kaksi reaktoria ja Ruotsi on sulkenut 6 . Kansa palelee ja moni joutuu myymään talonsa suurten sähkölaskujen takia. Monella menee yli puoli palkkaa laskuun? Millä elää ?