Milloin olette esittäneet ristiäiskutsun ja pyytäneet kummit?
Kommentit (6)
Me lähetettiin pari viikkoa ennen ristiäisiä kutsut joiden kannessa oli kuva synnytyssalista hetkestä kun pojan pää oli juuri syntynyt. Sopiva ja terävä kuva. Sitten vaan perus tervetuloa ristiäisiin ja kummeille kysymys lisäksi haluavatko olla kummeja meidän haarahedelmälle
Mies taisi kysyä ystäväänsä kummiksi jo ennen lapsen syntymää. Minä pyysin ystävääni kummiksi vasta kun lapsi oli syntynyt. Olisikohan noin pari kolme viikkoa syntymän jälkeen kun varattiin ristäispäivä ja pian sen jälkeen ilmoitettiin kaikille ristiäispäiväkin. Siihen jäi väliä noin 6-7 viikkoa.
Mulla on kolme kummilasta. kummiksi on pyydetty noin viikon kuluttua syntymästä ja on tullut selväksi että ovat miettineet asian valmiiksi jo raskausaikana. Ristiäisten päivämäärä on kerrottu n.kuukausi ennen ajankohtaa.
Kummit pyydettiin kun kummeiksi ajatellut tulivat ekaa kertaa katsomaan vauvaa.
Ristäisten ajankohtaa on suunniteltu yhdessä lähisukulaisten ja kummien kanssa niin että kaikki pääsis ja sitte kun on saatu päivä varattua niin on ilmotettu vielä. Eli noin kuukautta ennen.
Meillä oli ristiäiset jo 99% varmasti lyöty lukkoon raskausaikana (halusimme tietyn papin, jolle kävi vain muutamina päivinä ennen kesälomaansa), toki sillä varauksella jos jokin menee pieleen. Itse viralliset kutsut taisin lähettää 2-3 viikkoa ennen ristiäisiä (vauva oli 4 viikkoa ristiäisten aikaan).
Sylikummi oli selvä sillä hetkellä kun tulin raskaaksi, toinen kummi vähän ennen ristiäisiä ja kolmatta pyysin ristiäispäivän aamuna (toki tämä oli siis etukäteen harkittu kyllä, se vaan jotenkin jäi...).
Löytyisikö nyt muita vastauksia?