Miten voin vajota maan alle pysyvästi :(
Katsoin ihan kyyläysmielessä työkaverini FB-tiliä viime viikolla. En tiedä miksi, mutta satuin klikkaamaan auki. No, työkaveri on aktiivinen urheilija ja kuuluu kaikenlaisiin urheiluryhmiin juoksijoista melojiin ja seinäkin näytti olevan urheilupainotteinen.
Yhden ryhmän nimi kuitenkin hätkähdytti, 'Iltarasistit'. Mietin, että mikä ihme tuollainen ällötys on ja miten kukaan voi julkisesti kuulua johonkin rasistiryhmään. Klikkasin ryhmän auki ja katsoin, että niillä on säännöllisiä tapaamisia metsiköissä. Raivo alkoi nousta. Ihan julkisesti nuo rasistit sopivat tapaamisia pääkaupunkiseudun metsiin ja jälkikäteen kiittelevät toisiaan, että olipa kivaa ja pääsi vähän purkamaan energiaa. Ryhmässä on vain valkoisia jäseniä, lähinnä 30-50-vuotiaita miehiä.
Laitoin Facebookin kiinni ja paasasin miehelleni, miten kamala työkaveri minulla on. Töissä mukavanoloinen ja kiva, urheilullinen mies ja silti tuollainen kamala julkirasisti. Mies epäili, että kyseessä olisi joku pilailuryhmä tai että olen ymmärtänyt väärin.
No, viime viikon torstain ja perjantain ja tämän viikon maanantain ja tiistain tarkkailin työkaveria erityisesti ja ylitulkitsin kaikenlaiset lauseet ja mietin, millaista rasistin elämää tuokin ällötys iltaisin viettää. Olin ehkä tavallista nihkeämpi ja nyrpeämpi työkaveria kohtaan ja eilen päivän päätteeksi mies kysyisikin, että onko minulla kaikki hyvin. Puuskahdin, ettei asia kuulu hänelle ja lähdin pois.
Nyt sitten katsoin tänään sitä rasistiryhmää uudestaan. Se onkin Iltarastit. Ne on suunnistajia. Kävin jo pyytämässä työkaverilta anteeksi typerää käytöstäni ja sanoin, että kotona on ollut vähän kireää..
MUA NIIN HÄVETTÄÄ!
Kommentit (36)
Hahhah :) Onneksi et möläyttänyt mitään pahempaa työkaverille.
No eihän tuossa ole käynyt mitenkään? Ellei työkaverisi ole ajatustenlukija.
Hahaa, mun mies kuuluu samaan rasistiporukkaan :D
Taitaa taas ensi viikonloppuna lähteä lähimetsään tapaamaan hengenheimolaisiaan.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 10:59"]
No eihän tuossa ole käynyt mitenkään? Ellei työkaverisi ole ajatustenlukija.
[/quote]
No paitsi että olin tosi töykeä ja nihkeä nämä neljä työpäivää häntä kohtaan. Jotenkin se ällötys oli niin voimakas, että varmasti vaikutti kaikkeen olemiseen. Siksi se kysyikin eilen, että onko minulla kaikki ok, kun olin niin erilainen.
ap
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 10:59"]
Hahaa, mun mies kuuluu samaan rasistiporukkaan :D
Taitaa taas ensi viikonloppuna lähteä lähimetsään tapaamaan hengenheimolaisiaan.
[/quote]
No hyi :)
Voimakkaissa mielipiteissä ja asenteissa on se huono puoli että pallo sattaa tulla kovaakin takaisin kotiin ja näyttääkin itse naurettavalta. Eikä tämä ole irvailua, vaan totean että vastaavia väärinymmärryksiä voi tulla muissakin asioissa jos on tapana reagoida voimakkaasti erilaisiin asioihin ja ihmisiin.
Ehkä tälle pystyy nauramaan kohta, mutta nyt on vielä päällimmäisenä ajatuksena häpeä. Olen käyttäytynyt todella typerästi töissä sitä miestä kohtaan. Meillä kävi perjantaina yksi tummaihoinen nuori mies tuomassa postilähetyksen ja tiirailin työkaverin käyttäytymistä tuota viatonta lähettiä kohtaan. En huomannut mitään erikoista ja muistan ajatelleeni, että niin, siksi varmaan onkin ILTArasisti, kun päivällä ei voi ja että kerää sitä raivoa noihin puskatapaamisiinsa.
ap
Kuten aina kaikessa, kannattaa tutkia ennen kuin hutkii :D
Kannattanee kyl tosiaan miettiä vähän itseensä. Facebookissa on paljon kaikkia insidevitsi-ryhmiä. Vaikka siinä olisikin oikeasti lukenut rasisti, niin kannattaako tollasia kilareita vetää. Sehän voisi olla vaikka rasisti iltaa kohtaan. Ei kyllä tulis tollainen käytös mieleenkään jonkun ryhmän perusteella :D Voi tätä nykyaikaa, kun kaikki on aina niin rasistia :D
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 11:15"]

Niinpä. rasisti vouhotus on mennyt joillain jo ihan överiks. Sitä nähdään jo joka puolella.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 11:15"]
Kannattanee kyl tosiaan miettiä vähän itseensä. Facebookissa on paljon kaikkia insidevitsi-ryhmiä. Vaikka siinä olisikin oikeasti lukenut rasisti, niin kannattaako tollasia kilareita vetää. Sehän voisi olla vaikka rasisti iltaa kohtaan. Ei kyllä tulis tollainen käytös mieleenkään jonkun ryhmän perusteella :D Voi tätä nykyaikaa, kun kaikki on aina niin rasistia :D
[/quote]
Nojoo, siinä vaan jotenkin kaikki loksahti kohdilleen. Tapaavat syrjässä, metsässä. Jäseninä vain valkoihoisia suomalaisia miehiä. Kaikki kommentit seinällä oli tulkittavissa oman mielen mukaan ryhmän henkeen sopiviksi (siis rasistiryhmään). Kirjoitettiin voitoista ja juuri siitä energian purkamisesta, kivaa samanhenkistä porukkaa jne.
ap
Tunteeko joku näitä "iltarasisteja" tai onko peräti itse? Voisi jakaa noissa Facebookin iltarasti-ryhmissä :) Niitä iltarasisteja näyttää olevan aika iso porukka. Ainakin Hyvinkäällä, Kouvolassa ja Orimattilassa on ihan omat iltarasisti-ryhmät :D
Mä nauraa räkätän täällä yksikseni töissä :D :D
Heh, ymmärrän. Jos olisin itse lukenut väärin, niin tämänkin ryhmän kansikuvan lipun olisi voinut joku vääräsilmä tulkita vaikka hakaristiksi :D https://www.facebook.com/groups/1582744115334993/?fref=ts
Mukaan vaan, tulkaa katsomaan, millaista salaista puskahippaa täällä harrastetaan:
Seuraavat ILTARASTIT: Solvallan urheiluopisto, Espoo ma 18.5.2015.
Lähtö klo 16.30-18.30. Maali sulkeutuu klo 20.
Solvallassa on myös 12km matka.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 11:54"]
Tunteeko joku näitä "iltarasisteja" tai onko peräti itse? Voisi jakaa noissa Facebookin iltarasti-ryhmissä :) Niitä iltarasisteja näyttää olevan aika iso porukka. Ainakin Hyvinkäällä, Kouvolassa ja Orimattilassa on ihan omat iltarasisti-ryhmät :D
Mä nauraa räkätän täällä yksikseni töissä :D :D
[/quote]
Hyvä idea! Minä kuulun yhteen näistä iltarasisti-ryhmistä ja jaan tämän sinne. Sieltä se varmaan lähtee jakoon muihin ryhmiin ja oikein valmiiksi jo naurattaa se hetki kun tämä kyseinen mies tajuaa että av:lla on kirjoittanut hänen työkaverinsa :D Kohta ap:ta vasta hävettääkin :D
Kannattaisi miettiä kaksi kertaa ennen kuin kirjoittaa nettiin näinkin helposti tunnistettavissa olevia juttuja :D :D :D ^^^^
Eikä :D