Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Välillä unohdan miksi haluan elää mieheni kanssa....
12.05.2015 |
Nyt se on taas käyttäytynyt kuin perseeseen ammuttu karhu niin kauan, että minäkin alan vain ärsyyntymään ja on hyvin vaikeaa muistaa niitä hyviä puolia joiden takia päädyin hänen kanssaan naimisiin, ja lapsia hankkimaan.
On varmasti masentunut (jäi työttömäksi vähän aikaa sitten, uutta ei ole löytynyt), mutta ei voi titenkään myöntää että hänellä olisi jotain ongelmia.
Tuntuu ettei kukaan missään osaa tehdä mitään oikein, ja kaikki on vain vittusaatanaperkelettä.
Joskus nauretaan yhdessä, silloinkin vain jollekin lasten jutuille, kun joku lapsista tekee/sanoo jotain hauskaa.
Mitään meidän omia juttuja ei ole ollut pitkään aikaan.
Tuntuu pahalta.
Kommentit (4)
Heikot hetket varmasti kuuluu avioliittoon. Koita järjestää niitä yhteisiä hetkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole samanlaista kokemusta, mutta kerron mitä tulee mieleen. Miehesi varmaan pitää sinua itsestäänselvyytenä. Jos kerrot hänelle, miltä sinusta tuntuu, mitä tapahtuisi? Jos hänessä on kelpo aviomiesainesta, niin hän tekee korjausliikkeen ja ainakin vähän yrittää olla ihmisiksi. Jos taas ei, jos hän rupeaa väkivaltaiseksi ja omistushaluiseksi, niin mitä johtopäätöksiä sinulle.
Tiedän tunteen. Ihan perseestähän toi on kun toinen negativistelee kaikesta niin aika vaikea siinä on jaksaa yksin tsempata koko perheen ilmapiirin puolesta. Meillä oli se onni (näin jälkikäteen ajatellen) että mies oli myös erittäin kusipää mulle ja purkasi sillä tavalla pahaa oloaan että en lopulta enää kestänyt ja lähdin lasten kanssa. Elämäni paras päätös. Kaikki, aivan kaikki asiat lähti suruvaiheen jälkeen nousukiitoon ja pystyn taas nauttimaan elämästä. Meillä on kotona oikeasti kivaa ja kukaan ei enää myrkytä ilmapiiriä olemalla paskapää.
Tottakai toivoin suhteen loppuun saakka jotain ihmettä ettei olisi tarvinnut erottaa lapsia toisesta vanhemmasta mutta sitten kun se usko loppuu niin se loppuu. Tiesin ettei mies lähtisi tässä elämässä selvittämään asioita kun olin kaikki keinot koittanut ja lähdöllä uhannut. Ei väliä. Tulihan se sitten shokkina kun lähdettiin mutta ei mikään asenteessa ole tähän päiväänkään mennessä muuttunut. Ei toista voi muuttaa, pakottaa tai pelastaa väkisin. Jos ei itsellä vaan klikkaa siellä päässä.
Tietenkin kaikki stoorit on omanlaisiaan mutta omasta kokemuksesta voin sanoa että kyllä jotkut meistä naisista melkein täysin rikkovat itsensä yrittäessään sinnitellä paskassa. Olin yksi heistä ja elin silloin vuosia ilman haaveita mistään. Mä vaan selviydyin. Enää ei ole niin. Kannattaa punnita omaa tilannetta ja vaikka kysyä ulkopuolisilta neuvoja. Mahdollisimman objektiivisia sellaisia.
Alue: Aihe vapaa
Käviköhän mies koneellani eilen.....? No ei, sattumaahan se on, mutta tänään mies on ollut enemmän oma itsensä, eikä kamala tiuskiva kakkapää..... Kunpa tämä jatuisi... Täytyykin varmaan palkita hyvää käytöstä olamalla aktiivinen tuolla makkarissa illalla un lapset ovat nukahtaneet, js oppis että hyväntuulinen mies saa jotaiin mitä kiukutteleva ei....