Ahdistaa tehdä seuraavat 3 kk ylitöitä

Olen viestintäalalla, viestintätoimistossa töissä. Työssä on JOKA vuosi tammi-maaliskuussa hervoton työputki. Käytännössä joka päivä useampi tunti ylitöitä noin kolme kuukautta putkeen. Olen ollut alalla pitkään, joten tilanne ei tule yllättäen, mutta tämä ”ylityöpakko” ahdistaa jo näin sesongin alussa.

Työ on jo itsessään hektistä ja vaativaa, ja jo normipituisen päivän jälkeen olen ihan puhki. Kyse ei ole ongelmasta omassa organisoinnissa, vaan minut on ylibuukattu pahasti. Ensi viikolle tiedossa laskutettavaa asiakastyötä 9 päivän edestä (työsopimus 37,5 h) - päälle mahdolliset yllättävät kiireelliset tehtävät asiakkailta, joihin minut on sidottu. On päällekkäisiä palavereja, joissa minulla on vetovastuu, ja joita joudun siirtelemään viime tipassa täydessä kalenterissa. Näiden palavereiden kanssa samaan aikaan heitetään tehtäväksi saamaan kellonaikaan sidottuja tehtäviä. Palavereilta ei jää tarpeeksi aikaa itse työlle.

En ole vaan nöyrästi tyytynyt kohtalooni, vaan olen avoimesti kertonut esimiehelle, että töitä on liikaa. Hänen ratkaisunsa: tee 6 päivän laskutettava työ ”tehokkaammin” kolmessa päivässä (mahdotonta, ja epäeettistä, kun asiakas maksaa 6 päivästä). Jotain töitä jaettiin muille, mutta lopputulos oli, että nämä henkilöt ottavat yhteyttä ja kysyvät, että enkö sittenkin voisi hoitaa hommaa, johon heidät on pyydetty avuksi. Kun kieltäydyn, tulee ikävää tekstiä siitä, että ”on meillä muillakin kiire.”

Virallisesti firman johto puhuu, etteivät halua uuvuttaa ihmisiä, mutta jää sananhelinän tasolle. Kiirekauden loputtua ei puolestaan ole silloinkaan hiljaista, vaan ylitöitä on silloinkin. - ”vain” pari kertaa viikossa.

Olen niin väsynyt, että en pysty hakemaan uusia töitä. Eniten harmittaa, että lasteni lapsuus on sitä, etten viikolla ehdi ja viikonloppuna jaksa heidän kanssaan mitään puuhata. Olen perheen ainoa palkansaaja, joten irtisanoutuminen tyhjän päälle ei ole mahdollista (karenssi), eikä järkevää tulevan työnhaun kannalta.

Eli sinniteltävä on, kunnes tulee löysempää ja vapaa-ajalla on energiaa hakea muualle. Sinänsä sääli, kun työstäni muuten tykkään. En hautoisi lähtöä, jos olisi mahdollisuus tehdä normipituista viikkoa.

Vastaavanlaisessa tilanteessa olleet (tilkkareilla alkuvuosi tällaista myös?): antakaa vinkkejä miten selvisitte sekoamatta. Nuorena tätä vielä jaksoi, mutta nyt olen mielestäni tähän jo liian vanha.