Mistä asioista pihistelet?
siis mistä yrität säästää vaikka luultavasti säästät todella vähän?
Kommentit (12)
kun ostan tietyn tuotteen, vaikka saippuan sillä perusteella, minkä saan viisi senttiä halvemmalla kuin jonkin toisen. Tai lähden ostoksille halvempaan kauppaan, joka on kauempana. Koska menen pyörällä, syntyy säästöä, mutta aikaa palaa rutkasti enemmän.
Tiedän, naurettavaa. Ja aikaakin kuluu.
Samoin ostan joitain tuotteita isommassa pakkauksessa. Mutta täytyy myöntää, että harvemmin tulee varsinaisesti pihisteltyä.
päivämäärällä olevaa lihaa -50% ja pakastan... maidot ja jauhot jne lidlistä, vaatteet kirpparilta
olin melkein 9kk raskaana ja he halusivat viedä minut kauppoihin ja ostaa vauvalle tavaraa.
En minä sitä tiennyt että täynnä olevassa ostoskeskuksessa piti ravata kolmessa eri kaupassa vertaillen hintoja. Ja samalla piti verrata hillon hintoja kun kerran oltiin kaupassa ja hän halusi samalla ostaa hilloa.
Voi kuinka halusin huutaa että entäs sitten, ostetaan ja lähdetään täältä.
Johonkin muuhun taas käytän ylenpalttisesti rahaa, esim. kirjoihin. Mutta ne jäävätkin kirjahyllyyn säästöön. Kerään myös tyhjät pullot ulkoolta, jos löydän. Ostan kuitenkin suhteettoman kalliita huonekaluja.
Aika erikoiset kulutustottumukset - toisaalta lähes pengotaan roskiksia (ainakin lehtiroskiksia) ja rahat kuluvat johonkin luksukseen?
ellei mies kuljeta vaatekauppaan ostamaan minulle vaatteita. Kampaajalle en mene, kaveri leikkaa latvat ja piakkoin en enään tarvitse edes vessapaperia kun hiukset hipovat takapuolta ;)
Minäkin säästän omista vaatteistani ja miehelle ostan vain urheilullisia vaatteita. Lapsille saa kirpputoriltakin hyvää, vaikka ei sitä - yllätys yllätys-kannata kaikille mainita- joillekin kun on itsetarkoitus ostaa KAIKKI uutena, vaikka sitten luotolla. Ruuassakin voi säästää TODELLA paljon jo valitsemalla edullisempi ruokakauppa ja tekemällä itse esim. lastenkutsutarjoilut.
T: Äityli
Vierailija:
Lapsille saa kirpputoriltakin hyvää, vaikka ei sitä - yllätys yllätys-kannata kaikille mainita- joillekin kun on itsetarkoitus ostaa KAIKKI uutena, T: Äityli
Onko se jonkinlainen salainen synti mistä ei saa puhua koska silloin ihmiset pahoittelevat?
Minkälaisia reaktioita olet saanut kun olet kertonut?
En anna periksi toisen auton ostossa perheeseen, koska asumme Helsingissä ja pääsen kulkemaan julkisilla todella ketterästi kaikkialle minne on tarve. Ja onhan minulla iltaisin ja viikonloppuna auto käytössä kun mies ei ole töissä! En siis ymmärrä miksi mies väkisin haluaisi meille toisenkin auton? Helpottaisi kuulemma minun liikkumista. No tuo on iso säästö, joten saan surutta tuhlailla kaikkeen mihinkin!
eli vain sitä mikä on tarjouksessa