Miten muutan itseäni itsenäisemmäksi?
Minulle kävi itsenäisten vuosien jälkeen niin, että löysin miehen seitsemän vuotta sitten. Menimme naimisiin ja nyt meillä on kaksi pientä lasta.
Mieheni näyttää tunteensa hyvin avoimesti, niin hyvät kuin huonotkin. Hän on kova kiukuttelemaan, jos asiat eivät mene hänen tahtonsa mukaan.
Hän ei pidä kaikista tekemisistäni, eikä ole kiintynyt kaikkiin kavereihini. No, en minäkään hänen, joten tasoissa ollaan.
Virheeni on alusta asti ollut se, että olen alkanut vältellä omia tekemisiäni, jottei hän suuttuisi. Hänen kiukutellessaan ahdistun. Ei sen kummempaa, ja kiukut ja ahdistukset menevät aina jossakin vaiheessa ohi.
Silti olen nyt luonut - tai olemme yhdessä luoneet - henkisen kehikon, jonka sisällä räpistelemme. Jos lähden vaikka kaverin kanssa pubiin (no, tätä ei ole tapahtunut todella pitkään aikaan), tunnen huonoa omatuntoa siitä lähtien, kun alan tälläistä suunnitella ja huono omatunto jatkuu siihen asti, kunnes olen tullut kotiin. Jos vielä mieheni osoittaa, ettei hän pidä siitä, että lähden kotoa ja hän joutuu jäämään lasten kanssa, en enää osaa nauttia illastani. Tästä johtuen minun on vaikea nauttia asioista, joista ennen nautin ja masennun.
Tähän asti olen syyttänyt miestäni siitä, että hän on niin lapsellinen.
Alan pikkuhiljaa tajuta, että minun täytyy muuttaa omaa käytöstäni itsenäisemmäksi ja tehdä asioita, vaikka miestäni kiukuttaa. Häntä en pysty muuttamaan. Klishee, jonka tajuamiseen on mennyt vuosia.
Nyt haluaisin kuulla vinkkejä teiltä, jotka olette olleet samankaltaisessa tilanteessa. Miten parisuhteessa OTETAAN oma tila, kun toinen ei suostu aina tekemään yhteistyötä?
Kommentit (4)
Meillä mies oli pitänyt itsestäänselvänä sitä, että otan oman aikani, kun sitä tarvitsen (niinhän hänkin tekee.) Minä luulin taas tekeväni oikein, kun hoidan yksin kodin ja ja lapset työn ohessa. Eli olin itsenäinen kyllä, mutta väärässä asiassa. Sinä olet hienosti tajunnut sen, että muutos tapahtuu sinusta, itselläni meni kauan siihen!
Itse mietin aluksi, mistä tekemisestä nautin eniten. Niinpä ilmoitin itseni parille kansalaisopiston kurssille ja merkkasin omat menoni seinäkalenteriimme. Jos mies ei ollut kotona silloin työnsä takia, hankin lastenvahdin. Otin omaa tilaa ja aikaa kotoa ja parisuhteesta. Mies kiukuttelee yhä, mutta osaan antaa sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hän vain on sellainen, eikä tarkoita sillä pahaa :)
Kuopus heräsi, pitää mennä!
Kiukuttelu oman tahtonsa läpisaamiseksi on henkistä väkivaltaa ja toisen alistamista. Hienoa, jos et kuitenkaan koe sitä sillä lailla, mutta turha silti kaunistella asiaa.
Aikuinen vastuunsa kantava ihminen ei kiukuttele!
laivakoira:
Otin omaa tilaa ja aikaa kotoa ja parisuhteesta. Mies kiukuttelee yhä, mutta osaan antaa sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hän vain on sellainen, eikä tarkoita sillä pahaa :)
Kyllähän se kiukuttelu on myös vallankäyttöä. Meillä se taitaa olla tosin monesti vain reaktio siihen, että minä karsin " saavutettuja etuja" . Rakas mieheni on spontaani ihminen, sanoo asiat suoraan niin hyvässä kuin pahassakin. Ja reagoi nopsaan tilanteisiin - siksi kai näen myös kiukuttelun taakse. Ja täytyy myöntää, että kiukuttelen sitä välillä minäkin ;)
Kai tämä on sitä, että kun kaksi itsellistä ihmistä on aikanaan lyönyt hynttyyt yhteen, niin perheeksi kasvaminen ei tapahdu ihan nikottelematta.
Siis kerro, että sullakin on oikeus joskus mennä ja kieltäydyt ottamasta hänen kiukkuaan mukanasi. Siis nautit siitä huolimatta, että hän on kiukkuinen. En tiedä miten itse reagoit, kun hänellä on omia menoja. Mutta jos itse osoitat, että olet iloinen, että hänelle on kiva ilta tulossa jne, niin voit vedota seuraavan kerran siihen, että sinäkin annoit hänen lähteä positiivisissa tunnelmissa...
Mä luulen, että itsenäisyyteen auttaa vaan se, että löytää tasapainon itsekkyyden ja liian antautumisen välistä. Siis sellasen terveen välimuodon, että arvostaa itseään ja ottaa tarvittaessa itselleen aikaa, mutta toisaalta ei korosta itseään niin, että alkaa ajaa vaan omaa etuaan.