Mitä tekisit tilanteessani?

Olen reilu kolmekymppinen nainen. Mieheni (avomies) on minua muutaman vuoden vanhempi. Minulla on yksi lapsi entisestä liitostani. Lapsi aloittaa koulun syksyllä.

Olemme seurustelleet mieheni kanssa reilu 2 vuotta. Päätimme viime syksynä muuttaa yhteen, ja mies halusi välttämättä että ostamme yhteisen asunnon. Minä olin ajatusta vastaan, sillä tuntui hölmöltä muuttaa yhteen ja "mennä naimisiin asuntolainan kanssa" samantien. No mies sai tahtonsa läpi ja ostimme sen asunnon.

Yhdessäasuminen on mutkatonta ja leppoisaa, emme riitele ja mies on hyvä lapselleni. Mutta minä en enää rakasta miestä. Itseasiassa, hän ärsyttää minua aivan suunnattomasti. Olen yrittänyt jo pari kk päästä eroon tästä ahdistuksesta ja ärsytyksestä, tuloksetta. En vain näe meillä tulevaisuutta.

Jos emme asuisi omistusasunnossa, eroasin tietysti heti. Erosta miehen kanssa ei tule riitaisiaa, hän on todella järkevä ja hyvä ihminen, joten haluaisin hoitaa tämän viisaasti.

Lapsi on aloittamassa koulun lähikoulussa syksyllä.

Vaihtoehdot:

1) kärvistelen suhteessa niin kauan että tuo 2 vuotta on täynnä ja voimme myydä omistusasuntomme ilman etttä verottaja vie mahdollisesta voitosta osan. Lisäksi asunnon myyminen näin nopeasti tuntuu naurettavalta, varsinkin kun asuntojen hinnat ovat alhaalla.

2) eroamme heti ja minä koitan hankkia jostain kotimme läheltä vuokra-asunnon jotta lapsi voi mennä suunnittelemaamme kouluun. Vuokra-asuntoja täällä päin vain ei ole, ainoastaan ehkä osa-omistuskämppiä johon en tiedä saisinko lainaa jos olisi vielä omistus tuohon nykyiseen kotiimme. Laittaisimme siis vuokralle tämän nykyisen kotimme.

3) Joku muu, mikä? Yksin en pysty maksamaan lainanlyhennystä, enkä usko että mieskään haluaa/pystyy. Enkä saisi lainaa koko summallekaan, että voisin lunastaa miehen pihalle.