Te joita maailman pahuus on alkanut ahdistaa lasten syntymän jälkeen,

[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 12:54"]

Kiitos neuvoista! Hyviä neuvoja tulikin. Teidän muiden neuvoja lukiessa tulee kuitenkin päällimmäisenä sellainen olo, että monilla muilla äidiksi tulleilla yleensä se huoli ja ahdistus kohdistuu eniten omiin lapsiin. Ja itselläni monesti myös. Mutta nyt kun oma lapsi ei ole välittömässä hengenvaarassa, koska on niin pieni että on koko ajan meidän aikuisten valvonnassa eikä ole vakavasti sairas tms, niin ehkä siitä johtuen tulee murehdittua sitten ihan kohtuuttoman paljon niiden lasten kohtaloa, joilla ei ole asiat yhtä hyvin. Joilla ei ole huolehtivia vanhempia tai muita aikuisia tai joita kohdellaan kaltoin kotona, joilla ei ole tarpeeksi ruokaa, joita käytetään hyväksi, jotka ovat sodan keskellä yms yms yms... Onko jollain muulla näin? Toki voi auttaa esim. lahjoittamalla rahaa Unicefille jne, mutta kun ajatteleekin kuinka paljon maailmassa on lapsia, joiden hätää kukaan ei kuule eikä näe, tuntuu kun joku kuristaisi :(

ap

[/quote]

Järjestöjen kautta voit auttaa. Mieti asia siten ettei kukaan voi pelastaa koko maailma mutta jos antamalla apua lapsiperheisiin esimerkiksi, suoraan tai järjestön kautta, saat välillisesti pelastettua edes yhden lapsen olet saanut jo aikaan paljon. Maailman pelastaminen kannattaa aloittaa läheltä eli ota selvää mitä voit tehdä oman asuinalueesi lasten hyvinvoinnin eteen.

Mulla on samoja ajatuksia eli ahdistaa maailman pahuus ja lasten kaltoinkohtelu,  mulle tämä jäi päälle Eerika-tapauksen jälkeen.

Jaa-a, vaikea kysymys. Ehkä siirrän ne ajatukset syrjään kun valtaa liikaa tilaa. Enemmän mua huolestuttaa maapallon tila, se millaiseksi se jätetään tuleville tai mahdollinen ydinsota. Tätä miettiessä käy mielessä, että olisi pitänyt jättää lapset tekemättä tai toivoa, että omat lapset eivät enää lisäänny.

Keskityn luomaan lapsille normaalin ja hyvän lapsuuden rakastavassa ympäristössä. Hysteerisesti pelkääminen saa sinustakin vainhullun,jota lapset oppii häpeämään.

Mä välttelen uutisia ja onneksi helpotti pahin ahdistus kun imetys loppui.

Ajan kanssa, pikkulapsiaikana hankalinta, mutta ei saa antaa liikaa valtaa murheellisille asioille.

Mulla on taipumusta tähän mutta kun pitää itsensä kiireisenä ja keksii mielekästä tekemistä ei yleensä jää enää aikaa ja voimavaroja murehtimiseen :) Myös se auttaa että omalta osaltaan pitää maailman hyvyydestä huolta eli kohtele lähimmäisiäsi - tuntemattomiakin - hyvin.

Huoli on jatkuvasti mielessä, murehtimisen sijaan yritän opettaa lapsista fiksuja ja terveen varovaisia. Teini-ikäinen tytär osaa muutamia tärkeitä itsepuolustusliikkeitä joilla saattaisi päästä ahdisteliasta irti jne. Kaikkea vaan ei pysty estämään mutta murehtiminen ei millään tavoin edes ennaltaehkäise näitä tilanteita jos sen eteen ei tee mitään.

Huolehtimalla lapsen turvallisuudesta niin hyvin kuin se on mahdollista

Sit se ahdistus palkaa uudelleen kun alkaa ikää olla enemmän. Vanhukset jotuu väkivallan- ja ryöstöjen uhriksi toisi usein verrattuna muihin aikuisiin.

Ensin pelkää lastensa puolesta ja sitten vanhana omasta- ja puolison puolesta.

Mulla on sama. Esikoinen on jo 7 ja kuopus nyt 1v. Kun esikoinen oli vauva ja taapero, olin ihan sekaisin ahdistuksesta kaiken pahuuden takia. Mutta pahin meni ohi kun esikoinen oli n. 3v. Nyt sama uudestaan päällä. Nyt kuitenkin tiedän, että aika auttaa. Samoin se, että miettii miten paljon hyvyyttä on maailmassa, pyyteettömästi toisia auttavia ihmisiä. Useimmat ihmiset ovat normaaleja/hyväntahtoisia. Jos lapsi vaikka eksyisi, äärimmäisen suurella todennäköisyydellä tuntemattomat auttaisivat häntä. Niinhän itsekin auttaisit tuntematonta lasta?

On myös tärkeää, ettei anna ahdistuksen lamaannuttaa. Pitää kiinni normaalista toiminnasta. Ahdistuksen tunteet voi myös mindfulnessin hengessä hyväksyä ja antaa niiden mennä. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän...

Yrittämällä miettiä vaan muuta ja samalla yrittää huolehtia lasten turvallisuudesta niin hyvin kuin mahd. Erittäin ahdistavaa ja vihastuttavaa vaan, kun mies ottaa esim mahdollisen sodan joka päivä esille ;( pelkään myös, että joku murtautuu meille yöllä, vaikka ihan hyvällä alueella asutaan eikä ole mikään huomiota herättävin talo täällä :D

Kiitos neuvoista! Hyviä neuvoja tulikin. Teidän muiden neuvoja lukiessa tulee kuitenkin päällimmäisenä sellainen olo, että monilla muilla äidiksi tulleilla yleensä se huoli ja ahdistus kohdistuu eniten omiin lapsiin. Ja itselläni monesti myös. Mutta nyt kun oma lapsi ei ole välittömässä hengenvaarassa, koska on niin pieni että on koko ajan meidän aikuisten valvonnassa eikä ole vakavasti sairas tms, niin ehkä siitä johtuen tulee murehdittua sitten ihan kohtuuttoman paljon niiden lasten kohtaloa, joilla ei ole asiat yhtä hyvin. Joilla ei ole huolehtivia vanhempia tai muita aikuisia tai joita kohdellaan kaltoin kotona, joilla ei ole tarpeeksi ruokaa, joita käytetään hyväksi, jotka ovat sodan keskellä yms yms yms... Onko jollain muulla näin? Toki voi auttaa esim. lahjoittamalla rahaa Unicefille jne, mutta kun ajatteleekin kuinka paljon maailmassa on lapsia, joiden hätää kukaan ei kuule eikä näe, tuntuu kun joku kuristaisi :(

ap

Tämä siis iski mulla päälle tosi voimakkaana hei vauvan syntymän jälkeen ja tuntuu, että vauvasta nauttiminen meni osittain pilalle sen takia. Esim. kun vauvalle tuli nälkä ja nostin hänet rinnalle syömään ja hän alkoi syödä tyytyväisenä, mietin että jossain päin maailmaa on samaan aikaan vauva, jonka hätään kukaan ei vastaa eikä häntä oteta syliin eikä ruokita... :( En tietenkään koko aikaa ajatellut näin, mutta vieläkin muistan tällaiset ajatukset hallitsevina vauva-ajoilta.

ap