Lue keskustelun säännöt.
Kiittämättömyys avusta
02.01.2022 |
Ystävä pyysi apua, lähinnä henkistä tukea elämän eri asioissa. Ensin juttutuokioita oli harvakseltaan, mutta vuosien mittaan ne lisääntyivät ja muutaman vuoden jälkeen huomasin, että olen yhteensä käyttänyt aikamoisen resurssin aikaa tämän ystävän auttamiseen. No, eihän siinä mitään, pitäähän ystävää auttaa.
Mutta kun aikaa edelleen kului, niin huomasin, että ystävä ei koskaan kiittänyt avusta, ei osoittanut muillakaan teoillaan kiitollisuutta tai arvostusta apuani kohtaan, vaikka hän oli kyllä saanut tuellani asioitaan paremmalle tolalle.
Tuo kiittämättömyys alkoi sitten lopulta ärsyttämään niin, että sanoinkin siitä, että ei tunnu kivalta eikä reilulta. Äkkiäkös asia sitten kääntyikin niin päin, että hän ei ymmärrä mitä tarkoitan ja että minä olin liian vaativa. Silti ei edelleenkään sanonut, ettei kaipaa apuani vaan päinvastoin edelleen sanoi, että tarvitsee apuani asioissa.
Minun auttamishaluni on karissut, kun vuosien säännöllisen ja tiiviinkin keskustelurutiini on nykyään hänelle itsestäänselvyys ja oikeus, eikä sitä kiitollisuutta huomauttamisen jälkeenkään näy.
Kuinka paljon jaksaisitte tai haluaisitte auttaa kiittämätöntä hyväksikäyttäjää? Ihan vain sillä ajatuksella, että pitäähän lähimmäistä auttaa. Millaista kiitollisuutta ja arvostusta on oikeus odottaa?
Kommentit (6)
Onhan se vähän outoa, jos ei koskaan sano että kiitos, kun autoit. Ystävän apu ei ole itsestäänselvyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ymmärtää, että on kuluttanut toisen aikaa paljon, onhan siitä hyvä kiittää. Ystävyys on tarkoitettu edes suunnilleen tasaveroiseksi. Jos ei edes kiitä, saattaa hyvinkin pian olla yksin ja itkeä, kun kukaan ei välitä.
Kiitos-sana osoittaa, että on kiitollinen ja arvostaa toisen apua.
Niin, vastavuoroisuuden puutteeltahan se tuntuu. Ja siltä, että toinen valittaa yksinäisyyttään, siis tekee niin todella, vaikka olen antanut hänelle paljon aikaani. Että tulee sellainen olo, että ole sitten mieluummin yksin, ilman minun seuraani, jos se kerran ei siihen yksinäisyyteen auta.
Enkä näin ajatellut ensimmäiseen viiteen vuoteen. Mutta kun ääni kellossa ei muutu vuosien jälkeenkään, niin tässä alkaa olla minulle liikaa.
Ap
Tuo on ihmeellinen ihmistyyppi, joka valittaa yksinäisyyttä, mutta kenenkään seura ei kelpaa eikä mikään ole koskaan hyvin. Onneksi törmäsin niihin vasta aikuisena, niin huomaa paremmin, että mikä on kuvion nimi eikä opi sellaiseen seuraan.
En nyt ihan yksinkään kannata häntä jättää, mutta vähentää yhteydenottoja? Jospa hän siitä oppisi jotain.
Minun mielestäni toisen ihmisen kanssa jutteleminen ja hänen kuuntelemisensa ei ole auttamista.