Narsistin keskustelutyyli
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee, niin monen palstalaisen mielestä (vaikka eivät myönnätkään) "narsisti" = "ei ole samaa mieltä kanssani". Olisikohan niin, että hän on oikeassa ja sinä olet väärässä?
Jos oikeassa oleva ihminen kertoo ivalliseen sävyyn, miten asiat on, ei se tarkoita että hän on narsisti. Hän on vain tympääntynyt typeryyteen ja halveksii ääliöitä. Eri asia.
Lista narsistin käytösmalleista:
Mahtailevuus
Huomiohakuisuus
Ei pysty ottamaan vastaan kritiikkiä
Väkivaltainen
Empatian puuteLapsellisuus
Suuruuskuvitelmat
Manipuloivuus
Epärehellisyys
Pinnallisuus, varakkuuden merkit tärkeitä
ImpulsiivisuusNöyryyttämishakuisuus (tykkää iskeä heikkoihin kohtiin ja nauttii toisen polvillaan olosta)
Hovin kokoaminen
Mustamaalaaminen
Mahtailu / kerskailu / suuruuskuvitelmat
Mitätöinti
Stalkkeroiminen
Empatiakyvyttömyys tai alhainen sellainen
ValehteleminenMustasukkaisuus
Harha-ajatukset
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistinen käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on narsisti.
Aivan liian yksinkertaistava lista. Onko tuo Valituista Paloista? Vai jonkun sellaisen koostama, joka on jäänyt väittelyssä narsistin jyräämäksi ja nolaamaksi?
Lista kuvaa hyvin narsistien käytösmaneereita, jotka ovat jokaisella narsistilla samanlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palstatotuuden mukaan narsisteja ei ole! Oikeaan narsismiin vaaditaan diagnoosi, mutta oikea narsisti ei mene lääkäriin. Vaikka joku menisi lääkäriin ja saisi diagnoosin, ei hän ole narsisti, koska meni lääkäriin. Itse asiassa nämä palstakeskustelut muistuttavat paljon keskusteluja puolisoni kanssa.
T. Narsistin vaimo (feikkisitvarmaan)Päin vastoin. Palstatotuuden mukaan kaikki eksät ja nykyisetkin, jotka ovat jotenkin loukanneet av-lumihiutaletta, ovat narsisteja. Eikä diagnoosiin tarvita lääkäriä, mammat kyllä tietää. Ja jos joku ei vaikuttaisikaan narsistilta, hän on sitä kuitenkin, koska on taitava esittämään normaalia. Mutta av-mammojen narsistintorjuntajaosta ei hämätä.
Luulenpa, että narsistien läheiset tietävät aiheesta paljon enemmän kuin lääkärit, joille narsisti ei ole koskaan riehunut väkivaltaisesti. Narsistihan riehuu vain läheisilleen, ja lääkäri voisi pitää narsistia sairaana jos narsisti lääkärillekin riehuisi. Narsisti on sellainen ulkokullattu kakkakikkare.
Lääkärit kuitenkin koulutetaan siihen asiaan, heidän käytössään on tutkimustietoa asiasta tuhansista ja tuhansista tapauksista. Toki pitää olla sellainen lääkäri joka on kyseiseen asiaan erikoistunut ja heillekin diagnosointi on haasteellista. Kokeneelle lääkärille esitys ei kutienkaan mene läpi.
Harva lääkäri näkee koskaan sitä väkivaltaa ja raivoa jota narsistit kohdistavat kaikkiin läheisiinsä. Narsistien uhrit taas tietävät narsismin todellisuudesta yleensä paljon enemmän kuin lääkärit.
Jos narsisti kohdistaisi lääkäriin edes kerran samanlaista väkivaltaa kuin perheeseensä, narsisti olisi pakkohoidossa välittömästi.
Pakkohoidossa olisi narsisti ja pitkään. Lääkärien ei tarvitse katsella väkivaltaista narsistia, vaan lähete pakkohoitoon tulisi nopeasti. Ja jos ei muuten menisi hoitoon, niin poliisi veisi. Näin se on.
En tiedä missä haavemaailmassa elät jos kuvittelet että Suomessa kukaan joutuisi pahankaan persoonallisuushäiriön takia pakkohoitoon. Ei joudu. Ihan vapaana saavat juosta.
Jos narsisti pahoinpitelisi lääkäriä samalla tavalla kuin lapsiaan ja puolisoaan, narsisti olisi pakkohoidossa välittömästi, ja jos ei suostuisi menemään, poliisi veisi.
Niin olisi narsisti heti pakkohoidossa ja mielisairaalassa, jos pahoinpitelisi lääkäriä kuten läheisiään.

Samaa mieltä. Ja narsistithan ovat pohjimmitaan äärimmäisen yksinkertaisia, kunhan heidät vain tunnistaa.

Poliisi veisi narsistihullun mielisairaalaan.

Says who?
Ei noin yksinkertaisesti voi asiasta ajatella. Jos joku on "Epärehellinen", "Valehtelee" ja on "Mustasukkainen", onko hän itsestäänselvästi narsisti? Entä jos hän on kaikkea tuota, mutta ei ole kuitenkaan "Impulsiivinen" eikä "Väkivaltainen", niin mitenkäs sitten. Onko hän osittain narsistinen, koska on epärehellinen ja valehtelee ja on mustasukkainen, vaikka ei olekaan impulsiivinen tai väkivaltainen?
Vastaavia kombinaatioita tuosta löytyisi vaikka kuinka.
Usko nyt, tällaisilla listoille ei ketään diagnosoida narsistiksi tai ei-narsistiksi.

Lista kuvaa hyvin narsistien käytösmaneereita. Jokainen narsisti on käytökseltään täysin samanlainen, ja kaikilla on samat käytösmaneerit. Samat "tyyppiviat" jokaisessa.
Kerrotko vielä, miten väkivaltainen narsisti saadaan lääkäriin, että voidaan tehdä se virallinenkin diagnoosi narsismista?

Näin on.

Elleivät ääliöt puhu todistettavia tosiasioita esim. lainat, pikaviestit, muut viestit. Ei ole välttämättä ääliön vika jos häntä haukut jatkuvasti (autismia ei pysty parantamaan ja asuminen vanhempien luona pakollista jos opiskelija rahapulan takia). Kenen syy? Vanhempien ja pelien ja netin koukuttavuudella.
MOT
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee, niin monen palstalaisen mielestä (vaikka eivät myönnätkään) "narsisti" = "ei ole samaa mieltä kanssani". Olisikohan niin, että hän on oikeassa ja sinä olet väärässä?
Jos oikeassa oleva ihminen kertoo ivalliseen sävyyn, miten asiat on, ei se tarkoita että hän on narsisti. Hän on vain tympääntynyt typeryyteen ja halveksii ääliöitä. Eri asia.
Lista narsistin käytösmalleista:
Mahtailevuus
Huomiohakuisuus
Ei pysty ottamaan vastaan kritiikkiä
Väkivaltainen
Empatian puuteLapsellisuus
Suuruuskuvitelmat
Manipuloivuus
Epärehellisyys
Pinnallisuus, varakkuuden merkit tärkeitä
ImpulsiivisuusNöyryyttämishakuisuus (tykkää iskeä heikkoihin kohtiin ja nauttii toisen polvillaan olosta)
Hovin kokoaminen
Mustamaalaaminen
Mahtailu / kerskailu / suuruuskuvitelmat
Mitätöinti
Stalkkeroiminen
Empatiakyvyttömyys tai alhainen sellainen
ValehteleminenMustasukkaisuus
Harha-ajatukset
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistinen käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on narsisti.
Aivan liian yksinkertaistava lista. Onko tuo Valituista Paloista? Vai jonkun sellaisen koostama, joka on jäänyt väittelyssä narsistin jyräämäksi ja nolaamaksi?
Lista kuvaa hyvin narsistien käytösmaneereita, jotka ovat jokaisella narsistilla samanlaisia.
Says who?
Ei noin yksinkertaisesti voi asiasta ajatella. Jos joku on "Epärehellinen", "Valehtelee" ja on "Mustasukkainen", onko hän itsestäänselvästi narsisti? Entä jos hän on kaikkea tuota, mutta ei ole kuitenkaan "Impulsiivinen" eikä "Väkivaltainen", niin mitenkäs sitten. Onko hän osittain narsistinen, koska on epärehellinen ja valehtelee ja on mustasukkainen, vaikka ei olekaan impulsiivinen tai väkivaltainen?
Vastaavia kombinaatioita tuosta löytyisi vaikka kuinka.
Usko nyt, tällaisilla listoille ei ketään diagnosoida narsistiksi tai ei-narsistiksi.
Syö paskaa, narsisti. Kerro vaan aika ja paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palstatotuuden mukaan narsisteja ei ole! Oikeaan narsismiin vaaditaan diagnoosi, mutta oikea narsisti ei mene lääkäriin. Vaikka joku menisi lääkäriin ja saisi diagnoosin, ei hän ole narsisti, koska meni lääkäriin. Itse asiassa nämä palstakeskustelut muistuttavat paljon keskusteluja puolisoni kanssa.
T. Narsistin vaimo (feikkisitvarmaan)Päin vastoin. Palstatotuuden mukaan kaikki eksät ja nykyisetkin, jotka ovat jotenkin loukanneet av-lumihiutaletta, ovat narsisteja. Eikä diagnoosiin tarvita lääkäriä, mammat kyllä tietää. Ja jos joku ei vaikuttaisikaan narsistilta, hän on sitä kuitenkin, koska on taitava esittämään normaalia. Mutta av-mammojen narsistintorjuntajaosta ei hämätä.
Luulenpa, että narsistien läheiset tietävät aiheesta paljon enemmän kuin lääkärit, joille narsisti ei ole koskaan riehunut väkivaltaisesti. Narsistihan riehuu vain läheisilleen, ja lääkäri voisi pitää narsistia sairaana jos narsisti lääkärillekin riehuisi. Narsisti on sellainen ulkokullattu kakkakikkare.
Lääkärit kuitenkin koulutetaan siihen asiaan, heidän käytössään on tutkimustietoa asiasta tuhansista ja tuhansista tapauksista. Toki pitää olla sellainen lääkäri joka on kyseiseen asiaan erikoistunut ja heillekin diagnosointi on haasteellista. Kokeneelle lääkärille esitys ei kutienkaan mene läpi.
Harva lääkäri näkee koskaan sitä väkivaltaa ja raivoa jota narsistit kohdistavat kaikkiin läheisiinsä. Narsistien uhrit taas tietävät narsismin todellisuudesta yleensä paljon enemmän kuin lääkärit.
Jos narsisti kohdistaisi lääkäriin edes kerran samanlaista väkivaltaa kuin perheeseensä, narsisti olisi pakkohoidossa välittömästi.
Pakkohoidossa olisi narsisti ja pitkään. Lääkärien ei tarvitse katsella väkivaltaista narsistia, vaan lähete pakkohoitoon tulisi nopeasti. Ja jos ei muuten menisi hoitoon, niin poliisi veisi. Näin se on.
En tiedä missä haavemaailmassa elät jos kuvittelet että Suomessa kukaan joutuisi pahankaan persoonallisuushäiriön takia pakkohoitoon. Ei joudu. Ihan vapaana saavat juosta.
Jos narsisti pahoinpitelisi lääkäriä samalla tavalla kuin lapsiaan ja puolisoaan, narsisti olisi pakkohoidossa välittömästi, ja jos ei suostuisi menemään, poliisi veisi.
Niin olisi narsisti heti pakkohoidossa ja mielisairaalassa, jos pahoinpitelisi lääkäriä kuten läheisiään.
Poliisi veisi narsistihullun mielisairaalaan.
Onneksi narsisti pahoinpitelee vain läheisiään, ja jos nämä tekevät poliisille ilmoituksen perheväkivallasta, narsisti syyttää heitä valehtelusta.
Olen usein sanonut narsistille, hössöttäjälle, itsekkäälle tai vaikealle ihmiselle että:
"Sinä olet väärässä -minä olen nyt (tässäkin) oikeassa".
Eli kylmästi jauhot suuhun vaan.
Kerran tämä piti sanoa firman pomollekin, kun hän alkoi kalkattamaan aivan päätöntä vouhotusta eli vääriä tietoja asioista.
Ei pidä siis alistua vaikeille ihmisille. Jämpit pärjää aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee, niin monen palstalaisen mielestä (vaikka eivät myönnätkään) "narsisti" = "ei ole samaa mieltä kanssani". Olisikohan niin, että hän on oikeassa ja sinä olet väärässä?
Jos oikeassa oleva ihminen kertoo ivalliseen sävyyn, miten asiat on, ei se tarkoita että hän on narsisti. Hän on vain tympääntynyt typeryyteen ja halveksii ääliöitä. Eri asia.
Lista narsistin käytösmalleista:
Mahtailevuus
Huomiohakuisuus
Ei pysty ottamaan vastaan kritiikkiä
Väkivaltainen
Empatian puuteLapsellisuus
Suuruuskuvitelmat
Manipuloivuus
Epärehellisyys
Pinnallisuus, varakkuuden merkit tärkeitä
ImpulsiivisuusNöyryyttämishakuisuus (tykkää iskeä heikkoihin kohtiin ja nauttii toisen polvillaan olosta)
Hovin kokoaminen
Mustamaalaaminen
Mahtailu / kerskailu / suuruuskuvitelmat
Mitätöinti
Stalkkeroiminen
Empatiakyvyttömyys tai alhainen sellainen
ValehteleminenMustasukkaisuus
Harha-ajatukset
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistinen käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on narsisti.
Aivan liian yksinkertaistava lista. Onko tuo Valituista Paloista? Vai jonkun sellaisen koostama, joka on jäänyt väittelyssä narsistin jyräämäksi ja nolaamaksi?
Lista kuvaa hyvin narsistien käytösmaneereita, jotka ovat jokaisella narsistilla samanlaisia.
Says who?
Ei noin yksinkertaisesti voi asiasta ajatella. Jos joku on "Epärehellinen", "Valehtelee" ja on "Mustasukkainen", onko hän itsestäänselvästi narsisti? Entä jos hän on kaikkea tuota, mutta ei ole kuitenkaan "Impulsiivinen" eikä "Väkivaltainen", niin mitenkäs sitten. Onko hän osittain narsistinen, koska on epärehellinen ja valehtelee ja on mustasukkainen, vaikka ei olekaan impulsiivinen tai väkivaltainen?
Vastaavia kombinaatioita tuosta löytyisi vaikka kuinka.
Usko nyt, tällaisilla listoille ei ketään diagnosoida narsistiksi tai ei-narsistiksi.
Syö paskaa, narsisti. Kerro vaan aika ja paikka.
LOL, ja taas joutui yksi älykääpiö väittelyssä nolatuksi ja jyrätyksi ja minusta sukeutui sen myötä narsisti :D
Vierailija kirjoitti:
Jss. Aivan hölmöläisen hommaa tuollainen analysointi, kun voisi vain elää sitä omaa elämäänsä nauttien, ja hyvässä seurassa. Ap ei kuulosta terveeltä.

Kerro vaan aika ja paikka.

Jos käyttäydyt listan mukaan, olet narsisti.
Lista narsistin käytösmalleista:
Mahtailevuus
Huomiohakuisuus
Ei pysty ottamaan vastaan kritiikkiä
Väkivaltainen
Empatian puute
Lapsellisuus
Suuruuskuvitelmat
Manipuloivuus
Epärehellisyys
Pinnallisuus, varakkuuden merkit tärkeitä
Impulsiivisuus
Nöyryyttämishakuisuus (tykkää iskeä heikkoihin kohtiin ja nauttii toisen polvillaan olosta)
Hovin kokoaminen
Mustamaalaaminen
Mahtailu / kerskailu / suuruuskuvitelmat
Mitätöinti
Stalkkeroiminen
Empatiakyvyttömyys tai alhainen sellainen
Valehteleminen
Mustasukkaisuus
Harha-ajatukset
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistinen käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on narsisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee, niin monen palstalaisen mielestä (vaikka eivät myönnätkään) "narsisti" = "ei ole samaa mieltä kanssani". Olisikohan niin, että hän on oikeassa ja sinä olet väärässä?
Jos oikeassa oleva ihminen kertoo ivalliseen sävyyn, miten asiat on, ei se tarkoita että hän on narsisti. Hän on vain tympääntynyt typeryyteen ja halveksii ääliöitä. Eri asia.
Lista narsistin käytösmalleista:
Mahtailevuus
Huomiohakuisuus
Ei pysty ottamaan vastaan kritiikkiä
Väkivaltainen
Empatian puuteLapsellisuus
Suuruuskuvitelmat
Manipuloivuus
Epärehellisyys
Pinnallisuus, varakkuuden merkit tärkeitä
ImpulsiivisuusNöyryyttämishakuisuus (tykkää iskeä heikkoihin kohtiin ja nauttii toisen polvillaan olosta)
Hovin kokoaminen
Mustamaalaaminen
Mahtailu / kerskailu / suuruuskuvitelmat
Mitätöinti
Stalkkeroiminen
Empatiakyvyttömyys tai alhainen sellainen
ValehteleminenMustasukkaisuus
Harha-ajatukset
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistinen käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on narsisti.
Aivan liian yksinkertaistava lista. Onko tuo Valituista Paloista? Vai jonkun sellaisen koostama, joka on jäänyt väittelyssä narsistin jyräämäksi ja nolaamaksi?
Lista kuvaa hyvin narsistien käytösmaneereita, jotka ovat jokaisella narsistilla samanlaisia.
Says who?
Ei noin yksinkertaisesti voi asiasta ajatella. Jos joku on "Epärehellinen", "Valehtelee" ja on "Mustasukkainen", onko hän itsestäänselvästi narsisti? Entä jos hän on kaikkea tuota, mutta ei ole kuitenkaan "Impulsiivinen" eikä "Väkivaltainen", niin mitenkäs sitten. Onko hän osittain narsistinen, koska on epärehellinen ja valehtelee ja on mustasukkainen, vaikka ei olekaan impulsiivinen tai väkivaltainen?
Vastaavia kombinaatioita tuosta löytyisi vaikka kuinka.
Usko nyt, tällaisilla listoille ei ketään diagnosoida narsistiksi tai ei-narsistiksi.
Lista kuvaa hyvin narsistien käytösmaneereita. Jokainen narsisti on käytökseltään täysin samanlainen, ja kaikilla on samat käytösmaneerit. Samat "tyyppiviat" jokaisessa.
Kerrotko vielä, miten väkivaltainen narsisti saadaan lääkäriin, että voidaan tehdä se virallinenkin diagnoosi narsismista?
Oletko sinä oikeasti noin tyhmä? Jos jokainen narsisti käyttäytyy "täysin samalla lailla", niin miten sinä selität sen, että osa "mustasukkaisista" ja "väkivaltaisista" henkilöistä eivät ole kuitenkaan "impulsiivisia" tai "epärehellisiä" (tai muut poissulkevat kombinaatiot, joita on useita)? Ovatko nämä tapaukset narsisteja vai eivät? Löytyykö narsisteista kaikki listaamasi luonteenpiirteet vai voiko narsistilla olla vain osa niistä? Ja jos voi olla vain osa niistä, miten silloin kaikki käyttäytyisivät "täysin samalla lailla"?
Sinä et tiedä mistä puhut, raukkaparka. Kaiva ne psykologian perusopintojen oppikirjat esiin ja yritä uudestaan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palstatotuuden mukaan narsisteja ei ole! Oikeaan narsismiin vaaditaan diagnoosi, mutta oikea narsisti ei mene lääkäriin. Vaikka joku menisi lääkäriin ja saisi diagnoosin, ei hän ole narsisti, koska meni lääkäriin. Itse asiassa nämä palstakeskustelut muistuttavat paljon keskusteluja puolisoni kanssa.
T. Narsistin vaimo (feikkisitvarmaan)Päin vastoin. Palstatotuuden mukaan kaikki eksät ja nykyisetkin, jotka ovat jotenkin loukanneet av-lumihiutaletta, ovat narsisteja. Eikä diagnoosiin tarvita lääkäriä, mammat kyllä tietää. Ja jos joku ei vaikuttaisikaan narsistilta, hän on sitä kuitenkin, koska on taitava esittämään normaalia. Mutta av-mammojen narsistintorjuntajaosta ei hämätä.
Luulenpa, että narsistien läheiset tietävät aiheesta paljon enemmän kuin lääkärit, joille narsisti ei ole koskaan riehunut väkivaltaisesti. Narsistihan riehuu vain läheisilleen, ja lääkäri voisi pitää narsistia sairaana jos narsisti lääkärillekin riehuisi. Narsisti on sellainen ulkokullattu kakkakikkare.
Lääkärit kuitenkin koulutetaan siihen asiaan, heidän käytössään on tutkimustietoa asiasta tuhansista ja tuhansista tapauksista. Toki pitää olla sellainen lääkäri joka on kyseiseen asiaan erikoistunut ja heillekin diagnosointi on haasteellista. Kokeneelle lääkärille esitys ei kutienkaan mene läpi.
Harva lääkäri näkee koskaan sitä väkivaltaa ja raivoa jota narsistit kohdistavat kaikkiin läheisiinsä. Narsistien uhrit taas tietävät narsismin todellisuudesta yleensä paljon enemmän kuin lääkärit.
Jos narsisti kohdistaisi lääkäriin edes kerran samanlaista väkivaltaa kuin perheeseensä, narsisti olisi pakkohoidossa välittömästi.
Pakkohoidossa olisi narsisti ja pitkään. Lääkärien ei tarvitse katsella väkivaltaista narsistia, vaan lähete pakkohoitoon tulisi nopeasti. Ja jos ei muuten menisi hoitoon, niin poliisi veisi. Näin se on.
En tiedä missä haavemaailmassa elät jos kuvittelet että Suomessa kukaan joutuisi pahankaan persoonallisuushäiriön takia pakkohoitoon. Ei joudu. Ihan vapaana saavat juosta.
Jos narsisti pahoinpitelisi lääkäriä samalla tavalla kuin lapsiaan ja puolisoaan, narsisti olisi pakkohoidossa välittömästi, ja jos ei suostuisi menemään, poliisi veisi.
Niin olisi narsisti heti pakkohoidossa ja mielisairaalassa, jos pahoinpitelisi lääkäriä kuten läheisiään.
Siksi narsisti riehuukin vain perheensä keskuudessa. Lääkärihän pitäisi narsistia väkivaltaisena seinähulluna ja toimittaisi tämän pakkohoitoon, jos narsisti riehuisi samalla tavalla lääkärillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee, niin monen palstalaisen mielestä (vaikka eivät myönnätkään) "narsisti" = "ei ole samaa mieltä kanssani". Olisikohan niin, että hän on oikeassa ja sinä olet väärässä?
Jos oikeassa oleva ihminen kertoo ivalliseen sävyyn, miten asiat on, ei se tarkoita että hän on narsisti. Hän on vain tympääntynyt typeryyteen ja halveksii ääliöitä. Eri asia.
Lista narsistin käytösmalleista:
Mahtailevuus
Huomiohakuisuus
Ei pysty ottamaan vastaan kritiikkiä
Väkivaltainen
Empatian puuteLapsellisuus
Suuruuskuvitelmat
Manipuloivuus
Epärehellisyys
Pinnallisuus, varakkuuden merkit tärkeitä
ImpulsiivisuusNöyryyttämishakuisuus (tykkää iskeä heikkoihin kohtiin ja nauttii toisen polvillaan olosta)
Hovin kokoaminen
Mustamaalaaminen
Mahtailu / kerskailu / suuruuskuvitelmat
Mitätöinti
Stalkkeroiminen
Empatiakyvyttömyys tai alhainen sellainen
ValehteleminenMustasukkaisuus
Harha-ajatukset
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistinen käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on narsisti.
Aivan liian yksinkertaistava lista. Onko tuo Valituista Paloista? Vai jonkun sellaisen koostama, joka on jäänyt väittelyssä narsistin jyräämäksi ja nolaamaksi?
Lista kuvaa hyvin narsistien käytösmaneereita, jotka ovat jokaisella narsistilla samanlaisia.
Says who?
Ei noin yksinkertaisesti voi asiasta ajatella. Jos joku on "Epärehellinen", "Valehtelee" ja on "Mustasukkainen", onko hän itsestäänselvästi narsisti? Entä jos hän on kaikkea tuota, mutta ei ole kuitenkaan "Impulsiivinen" eikä "Väkivaltainen", niin mitenkäs sitten. Onko hän osittain narsistinen, koska on epärehellinen ja valehtelee ja on mustasukkainen, vaikka ei olekaan impulsiivinen tai väkivaltainen?
Vastaavia kombinaatioita tuosta löytyisi vaikka kuinka.
Usko nyt, tällaisilla listoille ei ketään diagnosoida narsistiksi tai ei-narsistiksi.
Syö paskaa, narsisti. Kerro vaan aika ja paikka.
LOL, ja taas joutui yksi älykääpiö väittelyssä nolatuksi ja jyrätyksi ja minusta sukeutui sen myötä narsisti :D
Kerro vaan aika ja paikka.
Kerro sinä, älykääpiö :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee, niin monen palstalaisen mielestä (vaikka eivät myönnätkään) "narsisti" = "ei ole samaa mieltä kanssani". Olisikohan niin, että hän on oikeassa ja sinä olet väärässä?
Jos oikeassa oleva ihminen kertoo ivalliseen sävyyn, miten asiat on, ei se tarkoita että hän on narsisti. Hän on vain tympääntynyt typeryyteen ja halveksii ääliöitä. Eri asia.
Lista narsistin käytösmalleista:
Mahtailevuus
Huomiohakuisuus
Ei pysty ottamaan vastaan kritiikkiä
Väkivaltainen
Empatian puuteLapsellisuus
Suuruuskuvitelmat
Manipuloivuus
Epärehellisyys
Pinnallisuus, varakkuuden merkit tärkeitä
ImpulsiivisuusNöyryyttämishakuisuus (tykkää iskeä heikkoihin kohtiin ja nauttii toisen polvillaan olosta)
Hovin kokoaminen
Mustamaalaaminen
Mahtailu / kerskailu / suuruuskuvitelmat
Mitätöinti
Stalkkeroiminen
Empatiakyvyttömyys tai alhainen sellainen
ValehteleminenMustasukkaisuus
Harha-ajatukset
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistinen käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on narsisti.
Aivan liian yksinkertaistava lista. Onko tuo Valituista Paloista? Vai jonkun sellaisen koostama, joka on jäänyt väittelyssä narsistin jyräämäksi ja nolaamaksi?
Lista kuvaa hyvin narsistien käytösmaneereita, jotka ovat jokaisella narsistilla samanlaisia.
Says who?
Ei noin yksinkertaisesti voi asiasta ajatella. Jos joku on "Epärehellinen", "Valehtelee" ja on "Mustasukkainen", onko hän itsestäänselvästi narsisti? Entä jos hän on kaikkea tuota, mutta ei ole kuitenkaan "Impulsiivinen" eikä "Väkivaltainen", niin mitenkäs sitten. Onko hän osittain narsistinen, koska on epärehellinen ja valehtelee ja on mustasukkainen, vaikka ei olekaan impulsiivinen tai väkivaltainen?
Vastaavia kombinaatioita tuosta löytyisi vaikka kuinka.
Usko nyt, tällaisilla listoille ei ketään diagnosoida narsistiksi tai ei-narsistiksi.
Lista kuvaa hyvin narsistien käytösmaneereita. Jokainen narsisti on käytökseltään täysin samanlainen, ja kaikilla on samat käytösmaneerit. Samat "tyyppiviat" jokaisessa.
Kerrotko vielä, miten väkivaltainen narsisti saadaan lääkäriin, että voidaan tehdä se virallinenkin diagnoosi narsismista?
Oletko sinä oikeasti noin tyhmä? Jos jokainen narsisti käyttäytyy "täysin samalla lailla",
Narsistit käyttäytyvät listan mukaisesti, koska kyseessä on pään "tyyppivika". Seinähulluja ja väkivaltaisia ihan jokainen.
Minusta tuo on aika hyvä lista. Pätee tuntemiini narsisteihin. Vaikuttaa, että haluat vain trollata. -eri