Lue keskustelun säännöt.
Antakaa neuvoja kohdata äitini hänen viimeisinä hetkinään
12.04.2015 |
Tai enhän minä tiedä kuinka paljon aikaa on vielä jäljellä. Sytostaatit on lopetettu tehottomina. Hoitona on enää kivunhoito. Tuskat ovat kovat, ellei äiti ota kipulääkettään. Hän on laihtunut 20 kiloa ja joutuu käyttämään vaippoja vasta 66-vuotiaana. Sairaalasta on saatu rollaattori lainaan kun ei kävely on hoippuvaa. Kipulääkkeen voimin äiti jaksaa vähän jaloitella ja jutella, mutta väsyy pian. Isäni aikoo nyt omaishoitajaksi. Asun pitkän matkan päässä ja mulla on pieniä lapsia, mutta olen silti ajatellut olla tukena vanhemmilleni. Isä tekee mitä pystyy, mutta esim. kodinhoidolliset tehtävät on vähän niin ja näin. Kävinkin nyt siivoamassa heidän kotinsa perusteellisesti.
Näin äitini ensimmäistä kertaa tosi huonona. Hän valitti vuoteessaan kivuliaana ja kalpeana. Tuntui kauhealta nähdä äiti niin heikkona ja kipeänä. Yritin olla urhea ja piristää tunnelmaa kevyellä juttelulla. Hoivasin äitiä ja touhusin. Sanoisin, että lähihoitajan tutkinnosta ja pitkästä urasta kotihoidossa on ollut hyötyä, vaikka aivan erilaiselta se tuntuu kohdata oma vanhempi avuntarvitsijana. Isäkin on jotenkin hukassaolevan oloinen, hänkin kaipaa tukea. Meillä on ollut hyvin traumaattiset suhteet. Veljeni ei halua olla oikein tekemisissä heidän kanssaan, vaikka asuukin lähellä. Sisko teki itsemurhan jokunen vuosi takaperin. Tapahtumiin on liittynyt lapsuudenperheemme tuhoava kiihkouskovaisuus eräässä lahkossa. En osaa näyttää tunteitani vanhemmilleni, välimme ovat olleet aina vaikeat ja vaivaannuttavat.
Ainoa mitä oikeastaan osaan nyt tehdä on käytännön apu ja inhimmillinen välittäminen. Jos kyseessä olisi esimerkiksi sairas lapseni, en osaisi toimia näin "mekaanisesti". Ensimmäistä kertaa näen vanhempani noin avuttomina. Varsinkin äiti on ollut ajoittaisista hyvistä hetkistään huolimatta lähes sadistinen persoona, ilkeä ja julmakin. Näen hänet kuitenkin vain sokean uskonnollisuuden uhrina.
Mietin tässä että kuinka kauan tuossa kunnossa oleva voi sinnitellä. Pelottaa sulkea ovi joka kerta kun sieltä lähtee :( Ajatukset on ristiriitaisia
Kommentit (8)
Olet varmasti toiminut hyvin. Hienoa, että olet jaksanut kohdata ja antaa konkrettista apua ja olet siten helpottanut tilannetta. Tilanne ei ole sinun vastuullasi kuitenkaan. Jos kuoleva haluaa jutella, kuuntele ja juttele. Toiminnallasi osoitat välittäväsi, sekin riittää, jos kuolevaa ei haluta puhua. Pakko ei ole mitään. Kipulääkitystä voitaisiin ehkä parantaa sairaalassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se m eaninen toimiminen tulee siitä, että on shokissa.
konkreettisesta avusta on ehkä eniten hyötyä isällesi. Äidllesi ja sinulle itsellesi on eniten hyötyä jos saat sanottua, että rakastat häntä tulet muistamaan häntä, ja että pärjäät kyllä tästä eteenpäinkin. Kaikista niistä lapsuuden jutuista huolimatta. Pidä se tilanne hyvänä, älä ala selvittelemään mitään, vaan anna toisen kuulla, mitä haluaa. Pitkän päälle se tekee sinut onnellisemmaksi kuin monimutkaiset välienselvittelyt ja selitykset tai syyttelyt.
Minun isäni kuoli joku aika sittn niin yllättäen että kukaan ei ehtinyt sanoa mitään. Ja mietin, että ne viimeiset sekunnit kun ontajunnut, että se on menoa nyt, niinä isä on huletinut, että miten äiti pärjää. Jospa oisin ollut diellä sanomassa, että me kyllä pidetään äidistä huolta. Ja että me rakastetaan isää ja pärjätään kyllä, sen ei tarvi pelätä eikä surra. Sen un olisin voinut sanoa! Meillä ei tosin ole mitään traumaattista takana, oltiin ihan taviksia.
Toimit niin kuin parhaaksi koet
. Ole armollinen itsellesi tässä tilanteessa. Se että pohdit asiaa kertoo, miten sydämellä tilanteessa olet. Voimia sinulle ja pidä huolta itsestäsi
Voisitko välillä vaikka pitää äitiäsi kädestä kiinni? Ottaisitko hänet vaikka kainaloosi? Näin hän tuntisi olonsa turvalliseksi toisen ihmisen kosketuksesta. Välttämättä sanoja ei tarvita. Isällesi on käytännön apu tärkeää ja se, että olet jakamassa vasuuta päätösten teossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytännön apusi on kullan arvoista, isäsi ei ilman sitä pärjäisi. Pidä äitiäsi kädestä, syötä ja juota. Puhukaa jos se luontevalta tuntuu, vaikeistakin asioista, mutta jos ei tunnu, anna olla. Saat myöhemmin surussasi lohtua siitä että helpotat äitisi oloa hänen elämänsä päättyessä - voit olla kiitollinenkin siitä, että olet saanut tämän mahdollisuuden. Kaikille sitä ei suoda. Älä kuitenkaan uhraudu yli voimiesi, sinulla on pienet lapset ja ensisijaisesti he ovat sinun hoivasi ja rakkautesi tarpeessa. Voimia sinulle!
Konkreettinen apu ja läsnäolo, kuunteleminen JOS hän haluaa sulle puhua asioista. Älä ainakaan surkuttele ja valita.
Varmaan se konkreettinen apu on tärkeintä ja riittävää, jos ette ole läheisiä olleet aiemminkaan. Ihmiset eivät usein ymmärrä sitä konkreettisen avun tarvetta sairauden tai tapaturman hetkellä, yrittävät vaan lohduttaa. Suru on oma mutta voimat eivät yleensä riitä normaalien päivätöiden tekemiseen.