Lue keskustelun säännöt.
Voiko kauan yksin asunut oppia elämään muiden kanssa?
27.12.2021 |
Olen 32v ikisinkku.
Jos nyt pariutuisin jonkun miehen kanssa niin olisiko se edes mahdollista, että osaisin elää yhdessä miehen ja mahdollisten lasten kanssa. Olen elänyt yksin yksiössä 19-vuotiaasta lähtien. Varmasti minulla on jo tässä vaiheessa monia pinttyneitä tapoja ja rutiineja arjen asioissa, mutta onko tässä iässä enää mahdollista oppia uusia tapoja, jotka olisivat paremmin yhteensopivia muiden ihmisten kanssa elämiseen?
Kommentit (8)
Oot vaan joustava ja annat muiden elää omalla tavallaan, et puutu liikaa. Siitä se lähtee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei. Tai no ehkä jos on pakko, mutta miksi parempaan tottunut sellaista haluaisi.
Haluaisin vielä kiihkeän rakkausliiton. Se olisi kiva kokea kerran elämässään.
Asuin edellisessä parisuhteessa 7 vuotta miehen kanssa erillään. En ole koskaan asunut kuin yksin ja toki äitilläni lapsena. Aion jatkossakin asua yksin jos jonkun miehen kanssa menen kimppaan.
Itse elin yksin hyvin tyytyväisenä ikisinkkuna 35v asti kunnes tapasin puolisoni, jonka kanssa siitä sitten eteenpäin nyt jo 15vuotta. Onnistuu siis kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko. Itse olen viisikymppinen koko elämäni omissa oloissa elänyt. Miettinyt tuota itsekin ja olen tullut siihen tulokseen ettei enää edes kannata kuvitella sellaista. Seuraavassa elämässä sitten parempi tuuri.
Mun kaveri juuri muutti 33-vuotiaana miehen kanssa yhteen ensimmäistä kertaa. Asui kyllä opiskelijasolussa nuorempana mutta olikohan tässä välissä nyt jotain viitisen vuotta täysin yksin asumista, miehen kanssa ei ikinä ollut aiemmin asunut. Olivat seurustelleet vissiin pari vuotta mutta ei käsittääkseni kovin tiiviisti eikä ollut mitään, että olisivat käytännössä kämpänneet toistensa luona jo aiemminkin. Hyvin vaikuttaa menevän.
MInä muutin 34-vuotiaana miehen kanssa yhteen n. vuosi sitten, myös mulla nuorempana kämppisasumista ja 5-6 vuotta yksin tässä välissä. Oltiin tosi pitkään seurusteltu ennen yhteenmuuttoa joten ei tarvinnut kursailla tai esittää toiselle. Ei alettu yrittää mitään että syödään joka päivä yhteinen päivällinen, vaan molemmat syö omaan tahtiin mitä haluaa, ja viikonloppuisin sitten panostetaan yhteiseen kokkailuun ja syömiseen. Ollaan jo niin vanhoja että ymmärretään, miten ikävältä kotitöistä nalkutus tuntuu, joten vältetään sitä. Jos toinen on menossa pihalle niin sille voi antaa roskapussin käteen. Hyvin meillä menee. Elämä on nyt kokonaisuudessaan mukavampaa, kun öisin on joku lämmittämässä ja päivisin kuuntelemassa mun juttuja ja lohduttamassa jos on paha mieli.
Mä oon sinkku tällä hetkellä, mutta olen kyllä asunut vaikka missä kokoonpanossa.
-perusperheessä (äiti, isä, tytär, poika)
-sisäoppilaitoksessa
-kommuunissa (nuorena joo)
-sinkkuna yksiössä
-rivarissa kaksin parisuhteessa
-perheenä omakotitalossa
-uusioperheessä
-koirien kanssa
Toi täysin yksin asuminen oli kyllä kaikkein vaikeinta, vaikka osaan olla erakkokin ja tykkään touhuilla yksin. Mulla oli silloin totaalisinkkuna paljon harrastuksia ja kavereita, olin tosi vähän kotona.
Sanoisin, että jos pystyy asumaan yksin, pystyy asumaan missä tahansa muuallakin.