Lue keskustelun säännöt.
Liian empaattinen
07.04.2015 |
Voiko tälle tehdä jotain?
Tunnen eläytyväni niin liiallisesti muiden tunteisiin, että parisuhteissa on läheisriippuvuutta, tunnen syyllisyyttä erittäin usein (esim. nyt itken sen takia, että tiedän isoäitini olevan yksinäinen, mutta totuushan on että en minä toisena yksilönä ole vastuussa toisen onnesta kokonaan siltikään), mä vältän jopa tavallisia uutia ja tiettyjä elokuvia, koska koen niin suurta ahdistusta ja surullista oloa jos näen muiden kärsimystä.
Ei empaattisuudessa ole mitään väärää, mutta tunnen ajoittain uupuvani "ylimääräisten", muista tulevien tunteiden alle ja eläväni muiden elämää, koska en uskalla välttämättä tehdä joskus asioita mitä oikeasti haluaisin ja rajoittaahan tämä jo normaalia eloa etenkin ihmissuhteissa. Loppuun hieman lainauksia:
"Yliempaattiselle ihmiselle toisten ihmisten tunteet ovat niin tärkeitä, että hän kadottaa itsensä niihin. Hänet tunnistaa seuraavanlaisista puheista: "Olen elänyt koko elämäni toisille ihmisille." "Minulla ei oikeastaan koskaan ole ollut omaa elämää." "En voi jättää häntä, sillä hän tarvitsee minua."Samalla tavalla läheisriippuvaisissa suhteissa yliempaattiset ihmiset voivat sitoa kumppaninsa yhä syvemmälle riippuvuuteen. Koska he haluavat auttaa niin kovasti, he eivät näe, että heidän hyysäämisensä vain estää kumppania riuhtaisemasta itseään itsenäiseen kasvuun ja vastuuseen.
Kommentit (5)
Totta, 2. Sen sanoisin, että ongelmana on myös eristäytyminen. En usko, että selviän kauhean hyvin normaaleista ihmissuhteiden ongelmista (esimerkiksi ajatus mahdollisen puolison sairastumisesta kuulostaa niin järkyttävältä, etten tiedä miten henkisesti pystyisin käymään töissä ja yllä omaa elämääni??), mikä johtaa siihen että välttelen vaikeita asioita ja yritän pitää kaiken ja kaikki vain positiivisena. Siksi valitsen kirjojen sijaan roskalehdet, tyhjänpäiväiset tv-ohjelmat ja keskityn johonkin epäolennaiseen ja pinnalliseen kun en kestä negatiivisia tunnetiloja ja yritän suojella itseäni.
Mitä vanhemmaks tulen sitä enemmän herkkyys tuntuu vaan patoutuvan sisälle kun en uskalla sitä näyttää. En sanoisi siis olevani ainakaan se yliempaattisen stereotyyppi, joka luulee tietävänsä toisen asiat paremmin ja haluaa ottaa ohjat. Haluaisin vaan juosta ja piiloutua itkemään jonnekin.
Toki vielä tähän loppuun, että olen varmaan tämän päälle se niin viime aikoina esillä ollut erityisherkkä ihminen, mikä varmaan selittää aikalailla tätä empaattisuutta. Tai ainakin empaattisuudeksi tämän määrittelisin, voihan toki ongelman nimenä olla joku muukin.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 18:15"]
Totta, 2. Sen sanoisin, että ongelmana on myös eristäytyminen. En usko, että selviän kauhean hyvin normaaleista ihmissuhteiden ongelmista (esimerkiksi ajatus mahdollisen puolison sairastumisesta kuulostaa niin järkyttävältä, etten tiedä miten henkisesti pystyisin käymään töissä ja yllä omaa elämääni??), mikä johtaa siihen että välttelen vaikeita asioita ja yritän pitää kaiken ja kaikki vain positiivisena. Siksi valitsen kirjojen sijaan roskalehdet, tyhjänpäiväiset tv-ohjelmat ja keskityn johonkin epäolennaiseen ja pinnalliseen kun en kestä negatiivisia tunnetiloja ja yritän suojella itseäni.
Mitä vanhemmaks tulen sitä enemmän herkkyys tuntuu vaan patoutuvan sisälle kun en uskalla sitä näyttää. En sanoisi siis olevani ainakaan se yliempaattisen stereotyyppi, joka luulee tietävänsä toisen asiat paremmin ja haluaa ottaa ohjat. Haluaisin vaan juosta ja piiloutua itkemään jonnekin.
Toki vielä tähän loppuun, että olen varmaan tämän päälle se niin viime aikoina esillä ollut erityisherkkä ihminen, mikä varmaan selittää aikalailla tätä empaattisuutta. Tai ainakin empaattisuudeksi tämän määrittelisin, voihan toki ongelman nimenä olla joku muukin.
AP
[/quote]
Itse sain erityisherkkyys-testistä täydet pisteet ja olen erakko-tyyppiä. Työni on hyvin sosiaalista ja koska olen introvertti, tarvitsen yksinäisyyttä ja hiljaisuutta ladatakseni akkuni eli ts. sitä eristäytymistä. Luonnostani tosin olen optimisti ja minulla on kyky unohtaa negatiiviset kokemukset. En myöskään patoa (enää) asioita sisääni.
Nuorempana yliempaattisuus aiheutti minulle valtavia uupumistiloja ja hyysäsin aivan liikaa toisia ihmisiä. Yritin kai saada rakkautta ja hyväksyntää toisilta ollessani heille hyödyllinen. Toisaalta minulla on lapsesta asti ollut myös taito helpottaa toisten ihmisten oloa. Hahmotan nopeasti miten voin joko henkisesti tai fyysisesti helpottaa toisen oloa - siis nopeammin kuin toiset ihmiset sen yleensä hahmottavat. Sitten tietysti iskee kiusaus toteuttaa välittömästi ajatuksensa.
Nykyään olen kyllä oppinut ottamaan tervettä etäisyyttä toisiin ihmisiin ja ymmärtänyt, että ainoa ihminen, jota todella voin muuttaa, olen minä itse. Jos olet vielä nuori, luota siihen, että ajan myötä kypsyt ja opit irtisanoutumaan hyysäämisestä, mikä tosiaan voi olla myös toisen tukahduttamista. Usko siihen, että toisetkin kykenee erilaisiin asioihin niin halutessaan (omassa tahdissaan) ja jokaisen ihmisen olisi hyvä oppia seisomaan omilla jaloillaan ilman henkisiä kainalosauvoja. Se on henkistä täysi-ikäisyyttä.
t. 2
PS. Negatiivisia tunnetiloja ei pitäisi pelätä, vaan niitä pitäisi opetella kestämään ja voit oppia sen vain, jos kohtaat pelkosi ja yrität vapautua siitä niin pitkälle kuin mahdollista. Se on ainoa tie mielenrauhaan ja kypsään itsevarmuuteen. Kestät enemmän kuin kuvittelet...(Herkkyys tekee mielesi joustavaksi.) Herkkyys on lahja, eikä sitä pidä hävetä ja piilottaa. Opi käyttämään sitä oikein. Siihen et tosin opi, jollet uskalla edes harjoitella.
[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 18:30"]
Itse sain erityisherkkyys-testistä täydet pisteet ja olen erakko-tyyppiä. Työni on hyvin sosiaalista ja koska olen introvertti, tarvitsen yksinäisyyttä ja hiljaisuutta ladatakseni akkuni eli ts. sitä eristäytymistä. Luonnostani tosin olen optimisti ja minulla on kyky unohtaa negatiiviset kokemukset. En myöskään patoa (enää) asioita sisääni.
Nuorempana yliempaattisuus aiheutti minulle valtavia uupumistiloja ja hyysäsin aivan liikaa toisia ihmisiä. Yritin kai saada rakkautta ja hyväksyntää toisilta ollessani heille hyödyllinen. Toisaalta minulla on lapsesta asti ollut myös taito helpottaa toisten ihmisten oloa. Hahmotan nopeasti miten voin joko henkisesti tai fyysisesti helpottaa toisen oloa - siis nopeammin kuin toiset ihmiset sen yleensä hahmottavat. Sitten tietysti iskee kiusaus toteuttaa välittömästi ajatuksensa.
Nykyään olen kyllä oppinut ottamaan tervettä etäisyyttä toisiin ihmisiin ja ymmärtänyt, että ainoa ihminen, jota todella voin muuttaa, olen minä itse. Jos olet vielä nuori, luota siihen, että ajan myötä kypsyt ja opit irtisanoutumaan hyysäämisestä, mikä tosiaan voi olla myös toisen tukahduttamista. Usko siihen, että toisetkin kykenee erilaisiin asioihin niin halutessaan (omassa tahdissaan) ja jokaisen ihmisen olisi hyvä oppia seisomaan omilla jaloillaan ilman henkisiä kainalosauvoja. Se on henkistä täysi-ikäisyyttä.
t. 2
PS. Negatiivisia tunnetiloja ei pitäisi pelätä, vaan niitä pitäisi opetella kestämään ja voit oppia sen vain, jos kohtaat pelkosi ja yrität vapautua siitä niin pitkälle kuin mahdollista. Se on ainoa tie mielenrauhaan ja kypsään itsevarmuuteen. Kestät enemmän kuin kuvittelet...(Herkkyys tekee mielesi joustavaksi.) Herkkyys on lahja, eikä sitä pidä hävetä ja piilottaa. Opi käyttämään sitä oikein. Siihen et tosin opi, jollet uskalla edes harjoitella.
[/quote]
Kiitos. Olen kyllä nuori vielä, 24-vuotias. Nyt vasta olen hiljattain alkanut hahmottamaan miksi tunnen itseni joskus niin 'overwhelmed' (en keksinyt tähän hätään järkevää käännöstä) asioista, jotka muita eivät välttämättä hetkauta. Uuvun myös helposti ja ympäristön paineet aiheuttavat vielä sen, että joudun työskentelemään tehtävissä, jotka sotii luontaista rauhaani vastaan.
Olen tavallaan lähtenyt liikkeelle aloittamalla mindfulness-harjoituksia ja olen alkanut lukemaan kirjoja buddhalaisuudesta ja muun muassa Eckhart Tollen kirjoja, mutta nuo toimivat apuna pääasiassa rauhattomuuteen. Haasteena näkisin juuri myös tuon henkisten rajojen puuttumisen, missä minä lopun ja toiset alkavat. Olen lukenut kyllä taustakirjallisuutta liittyen persoonallisuuteen ja mm. on sekin hypoteesi plastisiteetista olemassa, että mitä suurempi itsearvostus sitä suurempi kuori itsen ja ulkomaailman välillä, jos itsearvostus on heikkoa alkaa helpommin muovautua muiden vaikutuksen alaisena mikä tietysti ei aina ole kauhean hyvä juttu. En tiedä olenko kauhean optimistinen luonnostani, pikemminkin aika pessimistinen. Kaipa sitäkin voi harjoittaa jossain määrin tietoisesti kehittämällä.
Kai se on vaan hassua, että siinä missä minä eläydyn muihin ja koen syyllisyyttä en koe haluavani laittaa ketään muuta samaan asemaan - olisi kammottavaa, jos joku ystäväni esimerkiksi kuvittelisi, että hänen täytyisi tuntea syyllisyyttä yksinäisyyteni takia :) Kaipa tämä tästä!
[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 18:41"]
[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 18:30"]
Itse sain erityisherkkyys-testistä täydet pisteet ja olen erakko-tyyppiä. Työni on hyvin sosiaalista ja koska olen introvertti, tarvitsen yksinäisyyttä ja hiljaisuutta ladatakseni akkuni eli ts. sitä eristäytymistä. Luonnostani tosin olen optimisti ja minulla on kyky unohtaa negatiiviset kokemukset. En myöskään patoa (enää) asioita sisääni.
Nuorempana yliempaattisuus aiheutti minulle valtavia uupumistiloja ja hyysäsin aivan liikaa toisia ihmisiä. Yritin kai saada rakkautta ja hyväksyntää toisilta ollessani heille hyödyllinen. Toisaalta minulla on lapsesta asti ollut myös taito helpottaa toisten ihmisten oloa. Hahmotan nopeasti miten voin joko henkisesti tai fyysisesti helpottaa toisen oloa - siis nopeammin kuin toiset ihmiset sen yleensä hahmottavat. Sitten tietysti iskee kiusaus toteuttaa välittömästi ajatuksensa.
Nykyään olen kyllä oppinut ottamaan tervettä etäisyyttä toisiin ihmisiin ja ymmärtänyt, että ainoa ihminen, jota todella voin muuttaa, olen minä itse. Jos olet vielä nuori, luota siihen, että ajan myötä kypsyt ja opit irtisanoutumaan hyysäämisestä, mikä tosiaan voi olla myös toisen tukahduttamista. Usko siihen, että toisetkin kykenee erilaisiin asioihin niin halutessaan (omassa tahdissaan) ja jokaisen ihmisen olisi hyvä oppia seisomaan omilla jaloillaan ilman henkisiä kainalosauvoja. Se on henkistä täysi-ikäisyyttä.
t. 2
PS. Negatiivisia tunnetiloja ei pitäisi pelätä, vaan niitä pitäisi opetella kestämään ja voit oppia sen vain, jos kohtaat pelkosi ja yrität vapautua siitä niin pitkälle kuin mahdollista. Se on ainoa tie mielenrauhaan ja kypsään itsevarmuuteen. Kestät enemmän kuin kuvittelet...(Herkkyys tekee mielesi joustavaksi.) Herkkyys on lahja, eikä sitä pidä hävetä ja piilottaa. Opi käyttämään sitä oikein. Siihen et tosin opi, jollet uskalla edes harjoitella.
[/quote]
Kiitos. Olen kyllä nuori vielä, 24-vuotias. Nyt vasta olen hiljattain alkanut hahmottamaan miksi tunnen itseni joskus niin 'overwhelmed' (en keksinyt tähän hätään järkevää käännöstä) asioista, jotka muita eivät välttämättä hetkauta. Uuvun myös helposti ja ympäristön paineet aiheuttavat vielä sen, että joudun työskentelemään tehtävissä, jotka sotii luontaista rauhaani vastaan.
Olen tavallaan lähtenyt liikkeelle aloittamalla mindfulness-harjoituksia ja olen alkanut lukemaan kirjoja buddhalaisuudesta ja muun muassa Eckhart Tollen kirjoja, mutta nuo toimivat apuna pääasiassa rauhattomuuteen. Haasteena näkisin juuri myös tuon henkisten rajojen puuttumisen, missä minä lopun ja toiset alkavat. Olen lukenut kyllä taustakirjallisuutta liittyen persoonallisuuteen ja mm. on sekin hypoteesi plastisiteetista olemassa, että mitä suurempi itsearvostus sitä suurempi kuori itsen ja ulkomaailman välillä, jos itsearvostus on heikkoa alkaa helpommin muovautua muiden vaikutuksen alaisena mikä tietysti ei aina ole kauhean hyvä juttu. En tiedä olenko kauhean optimistinen luonnostani, pikemminkin aika pessimistinen. Kaipa sitäkin voi harjoittaa jossain määrin tietoisesti kehittämällä.
Kai se on vaan hassua, että siinä missä minä eläydyn muihin ja koen syyllisyyttä en koe haluavani laittaa ketään muuta samaan asemaan - olisi kammottavaa, jos joku ystäväni esimerkiksi kuvittelisi, että hänen täytyisi tuntea syyllisyyttä yksinäisyyteni takia :) Kaipa tämä tästä!
[/quote]
Itse olin aika samanlainen tuon ikäisenä. Epävarmuus omasta selviytymisestä ja rajoista johtivat pessimistiseen ajatteluun, mutta kun olen oppinut luottamaan omaan ajatteluuni (testattuani sitä kovasti käytännössä) ja tuntemaan itseni (joka oli valtavan vaivan takana), minusta on paljastunut vahva optimisti, mikä olen varmaan aina ollutkin syvällä sisimmässäni.
Läsnäolon voima kuuluu lempikirjoihini ja mindfulnessia olen kokeillut monella eri tavalla. Toisaalta elämä itse on paras opettaja. Omassa elämässäni on tapahtunut paljon minusta itsestäni riippumattomia pahoja asioita ja vaihtoehtona oli joko selviytyä niistä tai tuhoutua. Epätoivo sai minut pyrkimään kahta kovempaa eteenpäin ja nyt rakastan elämää suunnattomasti ja haluan elää niin pitkään kuin mahdollista. Jos kuitenkin piiloudut elämältä liikaa (jonkin asteinen henkinen itsevarjelu on toki aina paikallaan), niin et koskaan tiedä millainen ihminen sinusta voisi kuoriutua haastavimmissa tilanteissa. Saattaisit yllättyä positiivisesti.
Etenkin parisuhteissa minulla on ollut taipumista ylikuormittumiseen. Luulen että syynä on ollut se, että olen yrittänyt elää itselleni sopimattomassa parisuhteessa ja olen luopunut liikaa omasta tilastani ja ajastani ja sen myötä kadottanut itseäni suhteissa (yritin myös miellyttää liikaa ja annoin toisen ihmisen nojautua minuun liikaa, jonka seurauksena jouduin aika mahdottomaan rooliin). Oikeasti minulle sopii itseni kaltainen, itsenäinen erakko. Onneksi minun ei tarvitse kärsiä sosiaalisista paineista, vaan olen voinut järjestää ihmissuhteitani epäperinteisilläkin tavoilla. Lähimpäni ovat ymmärtäneet (ajan kuluessa) luonteenlaatuni.
Jos haluat auttaa toisia, sinun pitäisi myös suostua siihen, että sinuakin autetaan tarvittaessa. Muuten vaarana on vahvuuteen sairastuminen ja se, että sinun tarpeesi jäävät näkymättömiksi muille ihmisille. On tervettä itserakkautta myös ottaa apua vastaan muilta ja antautua esimerkiksi lohdutettavaksi. Olet yhtä lailla sen arvoinen kuin muutkin ihmiset.
t. 2
Ihmissuhteiden pitää olla vastavuoroisia. Opettele tervettä itsekkyyttä. Älä elä toisten puolesta, vaan anna heidän löytää oma voimansa itsestään (tai itse itselleen parhaimmin sopivat ratkaisut). Älä myöskään ajattele tuntevasi toisia ihmisiä paremmin kuin he tuntevat itsensä. Älä ylivastuullistu, sillä sellaista henkilöä helposti vain käytetään hyväksi. Löydä omat rajasi. Itsensä kadottaminen kielii huonosta itsetunnosta ja toisten ihmisten ylikunnioittamisesta.
Kunnioita kuitenkin omaa herkkyyttäsi, äläkä pidä sitä vain ongelmana. Se tarjoaa sinulle hyvän intuition eli oikein käytettynä se on suuri lahja (sekä sinulle että muille ihmisille).
Miellä itsesi rinnalla kulkijaksi, odota että ihmiset itse kääntyvät puoleesi äläkä tyrkytä väkisin empatiaasi heille. Luota siihen että muilla on sama järki ja samat tunteet kuin sinulla itselläsikin.