Grönlannissa on lämmin sää, ilmastotutkijat huolissaan
https://yle.fi/uutiset/3-12244781
Ainakin kun menee näin päin, että sattumalta lämmin sää, se on nyt yhtäkkiä huolenaihe. Mutta esim kun Suomessa ollut viime aikoina kylmä sää, jankutetaan vaan että "sää ja ilmasto eri asioita".
YLE kertoo vain yksittäisten päivien lämpötiloista, eikä edes taida olla ennätyksiä, mutta nyt sää onkin yhtäkkiä huolestuttava asia.
Kommentit (7)
Se ei siis kerro mitään että Suomessa joulukuun alussa -28 ("vain sää"), mutta Grönlannissa +8 sen sijaan että olisi -5 yksittäisinä päivinä, onkin nyt tosi huolestuttavaa.
Sää ja ilmasto eri asioita, ilmastoaktivistit ja YLE öyhöttävät siis turhaan
Tuollaisella pelottelulla ja nyyhkytarinoilla yritetään vain aivopestä lapset, samaa tapahtuu jo kouluissakin. Ihme ettei vielä lisätty itkevän jääkarhunpennun kuvaa. Tietenkin jotta saadaan YLEn edustaman puanvihreän laidan kannatusta nousuun.
Niin. Grönlanti sattuu olemaan vain toisella puolella tuota Atlantin tämänhetkistä korkeapainetta Suomeen verrattuna. Sillä puolella tuuli käy etelästä ja tuo lämmintä ilmaa, tällä puolella pohjoisen ja idän suunnalta, mistä tulee talvella hyvin kylmää ilmaa. Melko normaali talvinen NAO/AO-negatiivinen tilanne. Positiivisessa tilanteessa olisi Grönlannissa pakkasta ja täällä lumetonta maisemaa vesisateineen ja lämpöasteineen.
Ilmastohuijaus