Lue keskustelun säännöt.
Onkohan mut tuomittu olemaan yksin
06.04.2015 |
Koko loppuelämä. Haluaisin tietty jonkun jonka kans jakaa elämä, mutta kai sen pitäisi olla myös sellainen että siinä on sitä jotain, yhteys..Aina kun ihastun niin ne ei vois vähempää olla kiinnostuneita minusta. No kaiketi yksinkin voi elää. Mutta kai jokainen haluaa läheisyyttä ja hellyyttä ja jonkun jonka kans jakaa surut ja ilot. Tuntuu että kaikki on niin raskasta yksin. Enkä koskaan saa sitä jota haluan. Ja jos olenkin jollekin vaihtoehto tuntuu että olen se kakkosvaihtoehto. Mun kaveri sano mulle, että löydät jonkun mutta sellaisen joka ei saa sitä jonka haluaa..Kivasti sanottu..
Kommentit (11)
Kannattaa tosiaan tehdä aloitteita. Monimies ei uskalla lähestyä jos on liian kaunis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samat sanat. Paitsi etten enää edes ihastu, kun sekin tuntuu jo niin turhalta. M31
Juu no ihan ensiksi kannattaa ottaa pinkit lasit pois silmiltä ja tajuta, että se seurustelu ei ole huumantäyteistä hattaraa. Nukutaan söpösti toisen kainalossa, herätään leveästi hymyillen, keitetään aamukahvit ja hymyillen hipaistaan toinen toistaan, sitten lähdetään kaupungille eikä siellä käsi kädessä kävellessä nähdä muita ihmisiä, koska "on vain me kaksi ja kaunis rakkaudenpunainen parisuhteemme."
Juu ei... Täysin tavallista elämää se parisuhde-elämä on ja saattaa vetää mielen yllättävänkin matalaksi. Se ei ole - eikä tule ikinä olemaan mikään me-symbioosi. Et voi ikinä tietää mitä miehesi ajattelee, mitä hän tekee kun et ole näkemässä, mitä ja miten puhuu muille... ja aika monilla se ei ole sitä, että "mun kulta, mä ja mun kulta..." vaan sellaista, että tässähän tämä, no vois kai sitä paremminkin mennä... kun uusi ja ihanan mystinen ihminen kyselee.
Voisin sanoa, että hyvin todennäköisesti olisin pysyvässä parisuhteessa tälläkin hetkellä, mikäli rimani olisi alempana. Rimani ei ole ulkonäköön liittyvä, vaan korvien väliin. En suostu katselemaan alvariinsa töpeksivää "poikaa", jonka motto on "liha on heikkoa" ja käytös sen mukaista. Kaipaan aikuista miestä, joka kuvailee unelmanaistaan sanoilla "pirteä, positiivinen ja uskollinen" eikä "brune, 170 cm ja 55 kiloo!11!"
Toivoa en menetä, koska tiedän kelpaavani. Tiedän myös sen, että vaadin jotain tasoa.
[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 07:07"]Juu no ihan ensiksi kannattaa ottaa pinkit lasit pois silmiltä ja tajuta, että se seurustelu ei ole huumantäyteistä hattaraa. Nukutaan söpösti toisen kainalossa, herätään leveästi hymyillen, keitetään aamukahvit ja hymyillen hipaistaan toinen toistaan, sitten lähdetään kaupungille eikä siellä käsi kädessä kävellessä nähdä muita ihmisiä, koska "on vain me kaksi ja kaunis rakkaudenpunainen parisuhteemme."
Juu ei... Täysin tavallista elämää se parisuhde-elämä on ja saattaa vetää mielen yllättävänkin matalaksi. Se ei ole - eikä tule ikinä olemaan mikään me-symbioosi. Et voi ikinä tietää mitä miehesi ajattelee, mitä hän tekee kun et ole näkemässä, mitä ja miten puhuu muille... ja aika monilla se ei ole sitä, että "mun kulta, mä ja mun kulta..." vaan sellaista, että tässähän tämä, no vois kai sitä paremminkin mennä... kun uusi ja ihanan mystinen ihminen kyselee.
Voisin sanoa, että hyvin todennäköisesti olisin pysyvässä parisuhteessa tälläkin hetkellä, mikäli rimani olisi alempana. Rimani ei ole ulkonäköön liittyvä, vaan korvien väliin. En suostu katselemaan alvariinsa töpeksivää "poikaa", jonka motto on "liha on heikkoa" ja käytös sen mukaista. Kaipaan aikuista miestä, joka kuvailee unelmanaistaan sanoilla "pirteä, positiivinen ja uskollinen" eikä "brune, 170 cm ja 55 kiloo!11!"
Toivoa en menetä, koska tiedän kelpaavani. Tiedän myös sen, että vaadin jotain tasoa.
[/quote]
Ja eksiä minulla on 5. Eli en ole "fööevö löynli ;("
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas sulla mukava kaveri... Ei mulla muuta.
Sääntö nro 1. rakasta itseäsi niin sinua on helpompi muidenkin rakastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoja juttuja pohdiskelen minäkin, 26v nainen enkä ole koskaan seurustellut. Ihastunut olen useampaankin otteeseen, mutta koskaan ei ole tullut vastakaikua. Haluaisin uskoa siihen, että kaikille on kyllä löytyy joku ihminen, mutta kieltämättä vähän alkaa jo usko hiipua.... Minkä ikäinen olet?
No, minulle on käynyt niin kuin te nuoremmat pelkäätte. Olen 40 v enkä ole koskaan seurustellut. Olen muutaman kerran elämässäni ihastunut, mutta ihastukseni kohteet eivät ole olleet minusta kiinnostuneita. Enkä ole jotenkin "osannut" lähteä suhteeseen pelkältä järkipohjalta ilman että tuntisin minkäänlaista ihastusta tai vetoa mieheen.
Mutta tässä iässä tämä kohtalo ei tunnu enää mitenkään kurjalta. Aina ei ollut kyllä näin, ja varsinkin 35 vuoden iän lähestyessä ahdistus oli tosi kovakin, kun olisin lapsiakin halunnut ja tajusin että biologinen kello tikittää jo lujaa. Sitten kun alkoi 40 lähestyä, luovuin lapsi- ja perhehaaveista, eikä vanhapiikuus ole enää ollut ollenkaan ahdistavaa sen jälkeen. En oikeastaan kaipaa enää läheisyyttä ja hellyyttä ollenkaan, enkä kotiin puheseuraa. Olen jo niin erakkoluonne, etten taitaisi edes jaksaa toisen ihmisen kanssa asumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tytöt/naiset hei!!
Jos olette etsineet tai odottaneet, että se kumppani löytyy Suomesta, voisko jo olla se aika, että lähdette jonnekin ulkomaille katsomaan tarjontaa?
Suomessa miehet on aika ujoja ja aika hankala tavata niitä ellei tykkää kosteista baari-illoista. Briteissä, Jenkeissä, Saksassa jne. miehet lähestyy muutenkin. Moni ystäväni on löytänyt niistä maista hyvän miehen rinnalleen. Kannattaa lähteä kokeilemaan onneaan ja mennä vaikka hetkeksi töihin niihin maihin, tai jonnekin mihin mieli tekee...
Tuskin olette epäviehättäviä!! Suomalaiset miehet eivät vaik lähesty kaikkia naisia, vaikka olisivat hyvinkin nättejä.
Molemminpuolinen alotteellisuus on hyväksi. Rohkeasti vaan :)
M21(-93)