Stressaava jouluaika;- Kaikkialle pitää mennä ja kaikkea olla
Pitäisi mennä aatoksi vanhemmilleni eri paikkakunnalle ja olla siellä heidän mielikseen tapaninpäivään asti. Tapaninpäivänä pitäisi mennä miehen mummolle syömään yhdessä miehen perheen kanssa. Ongelma on siinä, että vanhempani loukkaantuvat kun kerron että lähden tapaninpäivänä pois. Heidän mielestään joulupyhät pysytään kotona. Ja piste. Olen 25-vuotias ja pyrkinyt eroon vanhempieni mielistelystä, mutta välillä se aina nosta päätään. Ei haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä. Ahdistaa siis jo valmiiksi :D
Mikä siinä on niin vaikeaa vanhempieni tajuta että olen aikuinen ja teen niinkuin teen, eikä siitä tarvi pahoittaa mieltään…..
Kommentit (36)
Olen huomannut, että noissa tilanteissa auttaa, kun reilusti ja päättäväisesti kertoo, kuinka toimii: ”Minä tulen luoksenne päivänä x, ja lähden tapaninpäivänä paikkaan y.” Kun tämän sanoo neutraalilla, mutta päättäväisellä äänensävyllä, ihmiset mutisevat vähemmän kuin jos asian esittää pahoitellen ja mielistellen: ”valitettavasti minun pitää lähteä tapaninpäivänä, vaikka haluaisin kyllä muuta…” Mielistellessään jättää ikään kuin takaoven auki, jolloin muut pääsevät yrittämään vaikuttamista. Joku voi toki yrittää kääntää jämäkänkin pään, mutta jatkaa vaan jämäkkänä. Jos joku siitä suuttuu, se on hänen oma ongelmansa.
Joo sama! Ja ei ole sinun ongelmasi jos toiset pahastuvat menoistasi. Itse olen aina kiitollinen ja iloinen lyhyistäkin tapaamisista lapsieni kanssa. Ei ketään painostamalla saa tekemään mielellään mitään.
Ei stressaa. Ensin työpaikalla hyvät ilmaiset syömingit. Joulunpyhät jurrissa tuttujen kanssa ja sit takasin duuniin darraa pois puhaltelemaan. Ja syömään lisää.
Joulunvietto on ihan kauheaa aikaa. Vanhempien luokse meneminen saa taantumaan vanhoihin rooleihin, mutta ei myöskään voi olla menemättä, kun muut eivät ymmärrä ja loukkaantuvat. Liian suuri läheisyys ja yhdessäolo, sekä jouluuun liittyvä tunnelataus on tosi ahdistavaa.
Hommaa flunssa tai korona niin kukaan ei halua sinua mihinkään. Ihan jo pelkkä vihjaus vatsataudista saattaa riittää.
Se on niin ihanaa kun eläkeläiset, joilla ei ole muuta kuin aikaa eivät itse viitsi lähteä mihinkään, mutta vaativat aikuisia ihmisiä leiriytymään päiväkausiksi nurkkiinsa. Miten he muuten aikanaan tekivät? Tuskin olivat vanhemmillaan koko pyhiä.
Meilläkin vanhemmat aika periaatteellisia siitä, että joulupyhät ollaan ydinperheenä kotona, tehdään samat rutiinit ja tavat kuten aina. :-D
Olin ensimmäinen lapsi, joka alkoi seurustella aikanaan, ja menin vasta kolmantena yhteisenä jouluna mieheni luokse. Ai että vanhemmat pahoittivat mielensä, vaikka tulin joulupäivänä kotiin.
Vinkki: Tee juuri niin kuin itse haluat. Älä mene miehesi mummolle, jos haluat olla kotona. Älä jää kotiisi, jos haluat mennä miehesi mummollle. Ja sekin on fine, jos haluat mennä vaikka yksiksesi sohvalle kotiisi makoilemaan. Mitään ei tarvitse tehdä koska joku muu haluaa ja olettaa.
Meillä vanhemmat itse eivät edes aina mene isovanhemmilleni/vanhemmilleen Jouluna, mutta meitä lapsia kyllä vaaditaan jouluksi aina kotiin. Vaikka asumme eri puolella Suomea, ja olemme itse kukin parisuhteissa.
Tänä aikana tekosyynä voi käyttää koronaa jos ei mieli mennä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Tänä aikana tekosyynä voi käyttää koronaa jos ei mieli mennä mihinkään.
Ei mitään tekosyitä aikuisten ihmisten kesken.
Miksi pitää ja on pakko??? Ei kai kukaan pakota? Jokainen viettäköön joulun kuten itse haluaa. Minä ainakin vietän. Menen jouluaattona kutsuttuna kylään, muuten kotosalla lueskelen ja nautin lomasta.
Mun vanhemmat suuttui jo ajatuksesta, että menisin jouluksi ulkomaille, joka on mun unelma. Olen jo lähes 50 vuotias ja vieläkin aihe aiheuttaa suorastaan kiivasta raivoa äidissäni. Että olen kateellinen ihmisille, joilla on liberaalit vanhemmat, jotka tekevät ja antavat läheistensäkkin tehdä mielensä mukaan, siitä syyllistämättä. Äitini on ikäni muistuttanut, että voin sitten viettää jouluni haluamallani tavalla, kun he ovat kuolleet.....
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat suuttui jo ajatuksesta, että menisin jouluksi ulkomaille, joka on mun unelma. Olen jo lähes 50 vuotias ja vieläkin aihe aiheuttaa suorastaan kiivasta raivoa äidissäni. Että olen kateellinen ihmisille, joilla on liberaalit vanhemmat, jotka tekevät ja antavat läheistensäkkin tehdä mielensä mukaan, siitä syyllistämättä. Äitini on ikäni muistuttanut, että voin sitten viettää jouluni haluamallani tavalla, kun he ovat kuolleet.....
Ja näin se sinunkin elämäsi sujuu, vietät kaikki joulusi toisten haluamalla tavalla kunnes olet itse kahdeksankymppinen.
Tuo kuolemaan vetoaminen on kyllä vihonviimeistä marttyyriyttä. "Tämä saattaa olla viimeinen joulumme".
Oikeasti, mene sinne ulkomaille. Tiedotat asiasta päättäväisesti ja selvästi jo alkusyksystä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä vanhemmat itse eivät edes aina mene isovanhemmilleni/vanhemmilleen Jouluna, mutta meitä lapsia kyllä vaaditaan jouluksi aina kotiin. Vaikka asumme eri puolella Suomea, ja olemme itse kukin parisuhteissa.
Meillä oltiin yhtä joulua lukuunottamatta aina perheen kesken joulut ja harvoin käytiin sukulaisissa edes joulupäivinä. Äiti ja isä viettivät kahdestaan jo ennen lapsia. Silti äiti on meitä lapsiaan halunnut ja kysellyt jouluiksi sinne,vain sinne. Edes miehenpuolen suvun luo ei tarvi mennä kunhan äidille ja isälle mentäs. On oltu jouluja kahdestaan, anoppilassa, mun kotona kerran, kerran siskon luona ja useimmiten oman perheen kesken kun lapsi tuli. Mutta äiti haluaa....Itse ne on rajat vedettävä aikuisina ihmisinä eikä mennä muiden pillin mukaan.
Ei tarvitse. En ymmärrä aloittajan juttuja ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat suuttui jo ajatuksesta, että menisin jouluksi ulkomaille, joka on mun unelma. Olen jo lähes 50 vuotias ja vieläkin aihe aiheuttaa suorastaan kiivasta raivoa äidissäni. Että olen kateellinen ihmisille, joilla on liberaalit vanhemmat, jotka tekevät ja antavat läheistensäkkin tehdä mielensä mukaan, siitä syyllistämättä. Äitini on ikäni muistuttanut, että voin sitten viettää jouluni haluamallani tavalla, kun he ovat kuolleet.....
Sitten suuttuvat. Sä olet aikuinen ja teet kuten haluat. Varaat sen matkan ja elät unelmasi joulun. Varaat ja kerrot sitten että lähdet. Et ole vastuussa vanhempiesi miellyttämisestä eikä tarvi alistua. Ei ole mullakaan liberaali äiti.Maailma ei ole kaatunut siihen että hän ei saa sanella mitä minä ja perheeni teemme.
13 vielä jatkaa.. Niinkuin joku tuolla mainitsikin, niin ainakaan omat vanhempani eivät kuitenkaan aikanaan käyneet, kuin kannoillaan kääntymässä aattona omien vanhempiensa luona. Mahtaisiko tuohon liittyä myös siis jotain omantunnon tuskia, en tiedä... Ja tietenkin ymmärrän, että on täysin eri olla sielä ulkomailla kun on itse eläkeläinen, eli sinne asti sitä en aijo enää lykätä. Kivahan Sielä olisi vaan ollut olla jo 2-3 kymppisenä. Kokemus olisi ollut aivan eri... Tuttavan lapset ovat olleet jouluna kavereidensa kanssa ulkomailla jo kun olivat 7 luokkalaisia, eikä tämä tuttavani itkenyt tai pahoittanut mieltänsä asiasta. Tuskin se oli tarkoitettu loukkaukseksi. Lapset ovat olleet siitä asti lähes joka vuosi joko joulun tai uudenvuoden ulkomailla. Ehkä nykyvanhemmat ovat osittain jo erilaisia, ja ymmärtävät itsenäistymisen merkityksen elämän kannalta.
Pitäisi aloittaa ammattimielensäpahoittajille oma ketju, jossa voisivat selittää, minkä takia heidän pitää saada määrätä aikuisten ihmisten tekemisistä.
Nyt mennään, Get over it! Sanoisi pääministeri
Sinä et ole vastuussa vanhempiesi mielenpahoittamisesta. Sinä toimit arvojesi ja halujesi mukaan. Jos olet itse tyytyväinen toimintaasi ja päätöksiisi, toimit silloin juuri oikein. Kunhan et loukkaa ketään tarkoituksella ja OIkEASTI niin silloin et ole tehnyt mitään väärää.
Vanhempiesi pitää itse ottaa vastuu omista tunteistaan ja mahdollisesti loukkaantumisestaan. Mikä saa heidät toimimaan niin? Miksi eivät vain olisi iloisia siitä ajasta mitä teillä on? Näitä he voisivat itse miettiä siis.