Miten hiivatulehdus on oireillut teillä?
Tai onko kellään ollut hiivaa ilman kokkareista valkovuotoa? Minulla on jo kohta kuukauden ollut seuraavanlaiset oireet : alapää punoittaa (myös takapuoli) kuumottaa ja kirvelee ihan mielettömästi. Kävin jo lääkärilläkin tästä, mutta sieltä ei oikein saanut apua. Määräsi vain muutaman rasvan ja kortisonivoidetta. Punoitus on vain pahentunut kokoajan ja siksi mietinkin mahtaako tämä olla hiivaa?
Ei huvittaisi enää laittaa rahaa lääkärille joka ei viimeksikään auttanut.
Kommentit (13)
Kirveli, kutitti ja punoitti. Tuntui kuin olisin istunut muurahaispesässä...
Tästä on aikaa reilu 10v enkä tuon yhden jälkeen ole sairastanut hiivaa. Mistä lie johtui.
Kokkareinen vuoto + helvetillinen kutina. Nuorena kärsin tulehduksen kahdesti enkä ymmärtänyt mennä lääkärille. Ensimmäinen parantui itsestään ja toisessa käytin luonnonjugurttia paikkoihini. Näistä on jo pari vuosikymmentä. Sivumennen sanoen, nuo tulehdukset johtuivat tavallaan sen aikaisesta aktiivisesta sukupuolielämästä, minulla kun oli tapana pestä paikkani huolellisesti aktin jälkeen. Ei se tarttunut kuitenkaan poikaystävään, mutta en enää muista, malttoiko hän sitten odotella rauhassa parantumistani vai miten homma hoidettiin.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 13:55"]
Eikö lääkäri ottanu hiivanäytettä? :o Mulla oireillut punoituksena,kutinana ja runsaana valkovuotona joka jää joka poimuun hautumaan :s
[/quote]
Ei ottanut, itsekin vähän ihmettelin, kyseessä oli kumminkin yksityinen ihotautilääkäri. Harmittaa maksaa taas se 100 jos joudun uudestaan menemään.
Mulla nyt raskausaikana jo neljättä kertaa hiivatulehdus ja vasta rv20 menossa. Todellinen riesahan se on. Mulla hiivatulehduksen aikana alapää kutiaa ja tuntuu kuin siinä ois haavoja, eli etenkin virtsatessa ja pestäessä kirvelee inhottavasti. Mulla myös alapään limakalvot on aika turvonneet ja punottaa kans. Valkovuoto on ERITTÄIN runsasta ja haisee makeahkolle. Jo pelkästään raskaus lisää valkovuodon määrää, mutta siihen vielä hiiva niin aijai.. Joudun käyttämään välillä pikkuhousunsuojaa. Muuten olisi housutkin märkänä valkovuodosta.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 14:14"]Mulla nyt raskausaikana jo neljättä kertaa hiivatulehdus ja vasta rv20 menossa. Todellinen riesahan se on. Mulla hiivatulehduksen aikana alapää kutiaa ja tuntuu kuin siinä ois haavoja, eli etenkin virtsatessa ja pestäessä kirvelee inhottavasti. Mulla myös alapään limakalvot on aika turvonneet ja punottaa kans. Valkovuoto on ERITTÄIN runsasta ja haisee makeahkolle. Jo pelkästään raskaus lisää valkovuodon määrää, mutta siihen vielä hiiva niin aijai.. Joudun käyttämään välillä pikkuhousunsuojaa. Muuten olisi housutkin märkänä valkovuodosta.
[/quote]
Ja lisään vielä, että mulla ei ole mitenkään kokkareista tuo vuoto, vaan semmosta voidemaista.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 14:10"]Kokkareinen vuoto + helvetillinen kutina. Nuorena kärsin tulehduksen kahdesti enkä ymmärtänyt mennä lääkärille. Ensimmäinen parantui itsestään ja toisessa käytin luonnonjugurttia paikkoihini. Näistä on jo pari vuosikymmentä. Sivumennen sanoen, nuo tulehdukset johtuivat tavallaan sen aikaisesta aktiivisesta sukupuolielämästä, minulla kun oli tapana pestä paikkani huolellisesti aktin jälkeen. Ei se tarttunut kuitenkaan poikaystävään, mutta en enää muista, malttoiko hän sitten odotella rauhassa parantumistani vai miten homma hoidettiin.
[/quote]
On minullakin ollut pari kertaa, mutta en ole mennyt lääkärille, miksi olisi pitänyt, kun hyviä itsehoitolääkkeitä on olemassa? Molemmilla kerroilla hiiva tuli liiallisesta sokerista ja yksistä tietyistä Rainbown karkeista. Olen vältellyt ko. karkkeja sittemmin. Hiiva meni ohi muutamassa päivässä.
Ei oireillut mitenkään. Miehellä sitten taas sitäkin tuskallisemmin :/.
Lääkärin suusta kuultua: pikkuhousuojat pois hiertämästä ja sokerin välttely voivat poistaa kokonaan hiivan.
Vanha ketju, mutta aihe ei vanhene.
Todella usein lukee, että hiivatulehduksessa vuoto on kokkareista, mutta totuus on, että se voi olla myös ihan vetistä, mutta yleensä vuoto on hiivatulehduksessa lähes hajutonta.
Hiivatulehduksen oireet:
Emättimen hiivatulehduksen tyypillisiä oireita ovat:
Alapään kutina
Kirvely
Lisääntynyt valkovuoto, joka on tyypillisesti kokkaremaista ja vaaleaa, ei yleensä haisevaa
Ulkosynnytinten punoitus, turvotus sekä haavaumat
Tyypillinen oire on kutina, jota tekee mieli rapsuttaa jatkuvasti. Pahimmillaan yöllä herää itsensä raapimiseen. Tyypillistä on myös kirvely sekä lisääntynyt valkovuoto, joka voi olla kokkaremaista, vaaleaa, tahmeaa ja joskus siinä voi olla imelää tuoksua. Se voi olla myös tasaista, harmaata, jopa vetistä. Ulkosynnyttimet voivat olla punakat, turpeat, jopa haavaiset. Usein gynekologi näkee iholla tai limakalvoilla raapimisjälkiä.
Lähde ja koko hyvin kirjoitettu juttu: https://www.mehilainen.fi/naisen-terveys/hiivatulehdus
Eikö lääkäri ottanu hiivanäytettä? :o
Mulla oireillut punoituksena,kutinana ja runsaana valkovuotona joka jää joka poimuun hautumaan :s