Tapailemani mies kuorsaa
Olen tavannut vähän aikaa sitten miehen, hän on sellainen josta olen pitkään aikaan kiinnostunut ihan oikeasti ja voisi johtaakin johonkin. Ainoa ongelma on, että hän kuorsaa. Sillon kun erosin pitkästä avioliitosta, päätin etten koskaan enää aio kärsiä kumppanin kuorsauksesta. Haluaisin jatkaa tapailuja ja ei olla pitkään aikaan muuttamassa yhteen. Silti mietin, että kannattaako pidemmän päälle tapailla. Harmittaa ihan vietävästi.
Kommentit (20)
Älä anna sen juoda tai jätä se kuorsaaja, ansaitset parempaa.
naiset ei taida muuta tehdä kuin etsimällä etsiä muista vikoja :/ Ettekö tajua että täydellisyyttä ja virheettömyyttä ei ole olemassakaan!!
Aina kun hän kuorsaa, kokeile puristaa hänen sieraimensa yhteen niin että hän joutuu hengittämään suun kautta. Näin hän yleensä vaihtaa asentoa ja saattaa olla, että toisessa asennossa kuorsaa vähemmän.
Pahan kuorsaajan kanssa ei auta muu kuin erilliset makuuhuoneet.
Onnea kuorsaamattoman miehen löytämiseen, varsinkin kypsemmälläbiällä. Ja kyllä me naisetkin välillä koristaan. Hui hai. Ei se ole tärkeää.
Hyvä ettei sentään piereskele. Sellaisiakin nimittäin on.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin nussittuna nukkuisit paremmin.
Toimi, sinäkö se olet?
Ei kannata jatkaa tapailua. Koska... Miksi jatkaa? Olet löytänyt tuon miehen, niin löydät taas uudenkin. Tinderi laulamaan tuttuun tapaan, kun nainen kerta olet.
Todella pieni ongelma. Apteekista löytyy apua.
Se on kuule tosi raskasta jos ei saa itse nukuttua sen takia. Korvatulpat ei ainakaan ex kans auttaneet. Todellakin olen kiinnostunut hänestä mutta en tiedä toimiiko se pidemmän päälle, jos en saa nukuttua. Nyt helpompaa, kun nukutaan silloin tällöin yhdessä. Mut kokemuksesta tiedän etten kuorsaulseen tule tottumaan.
Eipä ole uudessa suhteessa ainakaan siitä kiinni.
Mä en ymmärrä miksi jotkut täällä vähättelee asiaa. Herkkäuninen voi oikeasti kärsiä siitä, että joutuu nukkumaan huonosti toisen kuorsaamisen takia. Onko univaje teidän mielestänne hauskaa? Toisen unen estäminen on myös kidutukseksi luokiteltavaa, tosin eihän kukaan tahallaan kuorsaa.
Itse en tuossa tilanteessa keksisi muuta, kuin sängyt eri huoneisiin, jos vaan voitte näin tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Se on kuule tosi raskasta jos ei saa itse nukuttua sen takia. Korvatulpat ei ainakaan ex kans auttaneet. Todellakin olen kiinnostunut hänestä mutta en tiedä toimiiko se pidemmän päälle, jos en saa nukuttua. Nyt helpompaa, kun nukutaan silloin tällöin yhdessä. Mut kokemuksesta tiedän etten kuorsaulseen tule tottumaan.
Meillä kuorsaa molemmat ja nukutaan eri huoneissa, ei mitään ongelmia. Jo 10 vuotta yhteiseloa eikä kyllä olla kertakaan eroa mietitty nukkumishommien takia. Ei ihme, ettei nykypäivänä parisuhteita synny/ erotaan helposti. Ei siihen näemmä suuria syitä tarvita.
Exäni kuorsasi ihan jäätävän kovaa. Minulla oli korvatulpat, mutta silti menin välillä sohvalle kun en voinut nukkua. Olin aina hemmetin väsynyt. Jotain apteekin apuja se kokeili, mutta ei ollut suurta apua niistä. Kannattaa kuitenkin kokeilla jos teillä auttaisi.
Erilliset makuuhuoneet. Pitää muutenkin kipinän yllä paremmin.
Olen ollut kuorsaajamieheni kanssa yli kymmenen vuotta ja nukumme aina eri huoneissa. Hänellä myös todettiin uniapnea ja hänellä on c-pap laite. Mutta ei se haittaa. Voimme "yökyläillä" vaikka päivällä, seksi sujuu, kaikki sujuu.
Nukkuminen on perusoikeus.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä miksi jotkut täällä vähättelee asiaa. Herkkäuninen voi oikeasti kärsiä siitä, että joutuu nukkumaan huonosti toisen kuorsaamisen takia. Onko univaje teidän mielestänne hauskaa? Toisen unen estäminen on myös kidutukseksi luokiteltavaa, tosin eihän kukaan tahallaan kuorsaa.
Itse en tuossa tilanteessa keksisi muuta, kuin sängyt eri huoneisiin, jos vaan voitte näin tehdä.
No juurikin siksi asiaa vähätellään, koska kyseessä ei ole oikeasti mikään parisuhteen estävä ongelma, jos toisesta aidosti välittää. Meillä nukutaan vuorotyöni takia myös eri huoneissa kumppanini kanssa eikä todellakaan ole ollut mitään ongelmia. Parisuhteemme voi erittäin hyvin.
Korvatulpat?