Silmitöntä väkivaltaa Helsingin yössä:
Taas rikastuttiin. Ollaan me rikkaita.
Kahta miestä pahoinpideltiin Helsingin Asema-aukiolla.
Poliisipartio havaitsi Helsingin Asema-aukiolla McDonaldsin edustalla tappelun sunnuntaina aamuyöllä. Aggressiivisesti käyttäytynyt mies otettiin McDonaldsin järjestyksenvalvojan kanssa kiinni. Todistajien mukaan mies oli lyönyt ensin yhtä miestä päähän nyrkillä ja myöhemmin pukkasi päällään toista miestä kasvoihin.
Pahoinpitelystä epäilty mies ei ollut sanonut ennen lyöntiä sanaakaan. Pahoinpidellyt miehet kertoivat kummatkin, etteivät olleet tehneet, eivätkä sanoneet epäillylle mitään.
Kasvoihin lyödyn miehen oikea silmäkulma oli turvonnut ja tummunut. Kasvoihin pukatun miehen kasvoissa ei ollut näkyviä vammoja.
Epäilty käyttäytyi edelleen aggressiivisesti ja ilmoitti tappavansa poliisin ja sen jälkeen toisen asianomistajista. Mies harasi poliisille voimakkaasti vastaan, jonka vuoksi poliisipartio joutui pitelemään häntä maassa aloillaan. Poliisi ja järjestyksenvalvojat joutuivat laittamaan miehelle käsiraudat.
Epäilty 23-vuotias mies toimitettiin kiinniotettuna poliisin tiloihin. Asiaa tutkitaan pahoinpitelyinä.
Kommentit (13)
Kuulostaa vähän samalta tyyliltä kuin Oulun kirvesmurhaajallakin. Tullaan vaan baariin/ravintolaan ja aletaan hakkaamaan tuntemattomia.
Sitten taas joku kajahtanut persu-kansanedustaja esittää hirviömäisiä valheitaan tekijän etnisestä, joka on suomalainen. Paskalen on saatava pois eduskunnasta.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 15:05"]
Sitten taas joku kajahtanut persu-kansanedustaja esittää hirviömäisiä valheitaan tekijän etnisestä, joka on suomalainen. Paskalen on saatava pois eduskunnasta.
[/quote]
Anna linkkiä tai en usko että oli suomalainen.
Seuraavalla somalilla onkin sitten kirves tai puukko mukana. Näitä tapauksia tulee kyllä lisää.
Suomessa miehet on iät ja ajat saaneet turpiinsa baarista tullessa, snägärillä, taksijonossa. Antakaa jo olla.
Ei ole Suomi poika ollut asialla, ne vittuilee ensin ja lyö vasta sitten.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 15:18"]
Suomessa miehet on iät ja ajat saaneet turpiinsa baarista tullessa, snägärillä, taksijonossa. Antakaa jo olla.
[/quote]
Tuntemattomien päiden katkominen kirveellä sekä lapsien hakkaaminen katujengien toimesta, ei ole mitään perinteistä suomalaista kulttuuria.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 15:23"]
Vai oikein silmätöntä väkivaltaa, ime kuule parsaa palstanrikastuttajapersus. DDD
[/quote]
Se on Ilta-Sanomien otsikko. Onko Ilta-Sanomat nyt palstanrikastuttajapersusblablablablablabla...
Tossa on sulle linkkiä, lue jos osaat.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1426995886581.html?pos=ok-nln
Uskon tummaksi mieheksi heti kun lehdissä poistetaan kommentointimahdollisuus.
Khat toimii.