Surettaako aikuisen lapsesi yksinäisyys ja parisuhdettomuus?

Rietas gay kirjoitti:

Olen 46v homo. Isääni eivät koskaan kiinnostaneet asiani niin paljon että olisi miettinyt miksei minulla ole koskaan ollut tyttöystävää. (Ei kyllä ollut poikaystävääkään ettei sen puoleen. En osaa olla ihmisten seurassa ja siitähän olen saanut kärsiä niin koulussa, työelämässä kuin suhderintamallakin.)

Äitiäni taas kiusasi asia kovastikin. Luuli että olen jotenkin jälkeenjäänyt enkä ymmärrä mitä naisen kanssa tehdään. Yritti sitten valistaa minua tyyliin "että se k*rpä pannaan p*lluun...". Aivan näillä sanoilla. Kun käskin olemaan hiljaa ja että hyi helv mitä oikein puhut niin tiuskaisi vaan että pakkohan hänen on kun ei aikuinen mies (mitä olin mielestään ollut noin 15-vuotiaasta lähtien) yritä itse mitään. Aikuiselle myös saa ja pitääkin puhua asioista oikeilla nimillä.

Äitini joi itsensä hautaan kun olin 34-vuotias ja isä kuoli viime vuonna. Olin kyllä ollut -ja olen yhä- naimisissa miehen kanssa. Eipä saanut ukko koskaan tietää olevansa appi.

Aviomieheni on oikeastaan ainut ihmiseni. Ystäviä ja kavereita ei ole eikä tule.

Kurjan kuuloinen lapsuus sinulla. Eikö ole sisaruksiakaan?

Kyllä surettaa :(

Vierailija kirjoitti:

Rietas gay kirjoitti:

Olen 46v homo. Isääni eivät koskaan kiinnostaneet asiani niin paljon että olisi miettinyt miksei minulla ole koskaan ollut tyttöystävää. (Ei kyllä ollut poikaystävääkään ettei sen puoleen. En osaa olla ihmisten seurassa ja siitähän olen saanut kärsiä niin koulussa, työelämässä kuin suhderintamallakin.)

Äitiäni taas kiusasi asia kovastikin. Luuli että olen jotenkin jälkeenjäänyt enkä ymmärrä mitä naisen kanssa tehdään. Yritti sitten valistaa minua tyyliin "että se k*rpä pannaan p*lluun...". Aivan näillä sanoilla. Kun käskin olemaan hiljaa ja että hyi helv mitä oikein puhut niin tiuskaisi vaan että pakkohan hänen on kun ei aikuinen mies (mitä olin mielestään ollut noin 15-vuotiaasta lähtien) yritä itse mitään. Aikuiselle myös saa ja pitääkin puhua asioista oikeilla nimillä.

Äitini joi itsensä hautaan kun olin 34-vuotias ja isä kuoli viime vuonna. Olin kyllä ollut -ja olen yhä- naimisissa miehen kanssa. Eipä saanut ukko koskaan tietää olevansa appi.

Aviomieheni on oikeastaan ainut ihmiseni. Ystäviä ja kavereita ei ole eikä tule.

Kurjan kuuloinen lapsuus sinulla. Eikö ole sisaruksiakaan?

On yksi vanhempi sisar mutta teroitti teini-iässä että olen "heikko, hiirimäinen mies" jota kukaan tyttö ei vilkaisekaan. Olisin voinut valaista ettei tarvitsekaan mutta homous oli salainen häpeäni. Sittemmin pidetty ihan minimaalisesti yhteyttä eikä isämme kuoleman jälkeen ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Poikani ei tee muuta kuin pelaa tietokoneella. Ei välitä ihmissuhteista ja on aina asunut yksin pienessä yksiössään. Ehkä tuo on se elämä, minkä hän on itselleen sitten vain halunnut?

Minun poika on aivan samanlainen, yksiö hänelläkin on olemassa mutta asuu vielä täällä vanhempien luona

Ei. Parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa.

Minä oon sinkku. Ollut jo useamman vuoden. En tarvitse elämääni väkisin miestä. Jos ei tule vastaan niin ei tule. Kavereita on muutama mutta olen erittäin tyytyväinen näin.

Enemmän vaivaa yhteiskunnan ja vanhempien painostus olla sosiaalisempi ja perustaa perhe. Miksen saa olla onnellinen yksin elävä erakko?

Lapsellani on kavereita mutta ei oo seurustellut, on jo 31.en sure, hän vaikuttaa tyytyväiseltä oloonsa. En kaipaa lapsenlapsia tällaiseen maailmaan.