Miltä paremmat tulot tuntuu
Millaista on, kun talouteen jää nettona rahaa semmoiset 10 000-15 000e/kk?
Kommentit (25)
Ei se miltään tunnu. MIltä sen pitäisi tuntua?
Enpä usko, että tällä palstalla olevista kukaan on tuossa tilanteessa. Kymppitonnin netto tai vielä suurempi tarkoittaa sen verran isoa palkkaa, että ei siinä kumpikaan vietä perjantai-iltaansa vauvapalstalla. Ne rikkaaat pariskunnat, jotka itse tunnen, somettavat iltaisin ja viikonloppuisin erilaisista kulttuuritapahtumista, siitä kuinka lapset ovat tulleet käymään kotimaassa, kuinka vietetään viikonloppua laskettelemassa/matkustamassa/päivällisellä yhteisten ystävien ja tuttavien kanssa, jne.
Olen pohtinut, että 10 000e/kk netto olisi meidän perheessä semmoinen eräänlainen rajapyykki. Töitä on tehty tämän eteen, koulunpenkkiä hinkutettu.
Ihan kivaa, mutta ei sitä yleensä ajattele sen kummemmin. Just hiljattain sanoin miehelleni, että on se kyllä aika hienoa, kun ei koskaan tarvitse katsoa mitä joku maksaa, vaan voi ostaa sen mitä tarvitsee. Ja voi ostaa vaikka vuoden lentoliput kerralla tarvitsematta miettiä sen kummemmin. Ja me lennetään useita kertoja vuodessa (kyllä, myös pandemian aikana)
Mukavalta, kun verot maksetaan Viroon. Suomestaa saadaan kuitenkin lapsilisät yms.
Vierailija kirjoitti:
Enpä usko, että tällä palstalla olevista kukaan on tuossa tilanteessa. Kymppitonnin netto tai vielä suurempi tarkoittaa sen verran isoa palkkaa, että ei siinä kumpikaan vietä perjantai-iltaansa vauvapalstalla. Ne rikkaaat pariskunnat, jotka itse tunnen, somettavat iltaisin ja viikonloppuisin erilaisista kulttuuritapahtumista, siitä kuinka lapset ovat tulleet käymään kotimaassa, kuinka vietetään viikonloppua laskettelemassa/matkustamassa/päivällisellä yhteisten ystävien ja tuttavien kanssa, jne.
Ei ihan pidä paikkaansa, nytkin minä luen palstaa, illallisen jälkeen. En asu Suomessa.
Hyvätuloisella miehellä ei ole eturauhasvaivoja vanhanakaan.
Ei tunnu miltään. Asutaan väljästi ja hankinnat tehdään laatuun panostaen, muutoin ihan tavallisia asioita tehdään ja eletään ihan normaalisti.
Säästöön toki jää joka kuukausi, jotka sijoitetaan eläkepäiviä ja mahdollista yksityistä kodinhoitajaa varten. Olemme +50 pariskunta ja nettotulot ovat noin 13.500 e/kk.
Porvari kapitalisti riistäjiltä pitäisi ottaa veroja vähintään 80% ja jakaa vähäosaisille. Kenenkään työ ei ole noin arvokasta, että voi saada noin suurta palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Enpä usko, että tällä palstalla olevista kukaan on tuossa tilanteessa. Kymppitonnin netto tai vielä suurempi tarkoittaa sen verran isoa palkkaa, että ei siinä kumpikaan vietä perjantai-iltaansa vauvapalstalla. Ne rikkaaat pariskunnat, jotka itse tunnen, somettavat iltaisin ja viikonloppuisin erilaisista kulttuuritapahtumista, siitä kuinka lapset ovat tulleet käymään kotimaassa, kuinka vietetään viikonloppua laskettelemassa/matkustamassa/päivällisellä yhteisten ystävien ja tuttavien kanssa, jne.
Täällä luen palstaa. Parasta rentoutusta työviikon jälkeen. Ei sitä mihinkään kulttuuritapahtumiin viikonloppuna jaksa lähteä, kun joutuu edustamaan viikolla työn vuoksi. Sohvalla loikoillaan ja saunotaan. Korkeintaan mökille mennään.
Vastaus kysymykseen, että miltä tuntuu: pidän kyllä siitä, että tienataan paljon. Voi ostaa mitä tarvitsee. Aina ei ole ollut näin, siksi ehkä arvostan tätä. Perintöä emme ole saaneet, vaan koulutuksella ja omalla työllä olemme molemmat nousseet työelämässä ylimpään johtoon. Nyt ikää noin 50 v.
Ei miltään. Mietityttää lukea näitä " näin säästät ruokakuluissa" lehtijuttuja.
Vierailija kirjoitti:
Ei tunnu miltään. Asutaan väljästi ja hankinnat tehdään laatuun panostaen, muutoin ihan tavallisia asioita tehdään ja eletään ihan normaalisti.
Säästöön toki jää joka kuukausi, jotka sijoitetaan eläkepäiviä ja mahdollista yksityistä kodinhoitajaa varten. Olemme +50 pariskunta ja nettotulot ovat noin 13.500 e/kk.
Ok. Tällä palstalla brutto ja netto menevät niin usein sekaisin vastaajilla. Kovat tulot nettotuloiksi.
Minulla ei jää noin paljoa rahaa kuukaudessa sivuun. Toisaalta olen saavuttanut tilanteen, missä minun ei tarvitse ajatella arjessa rahaa. Teen mitä haluan, eikä tarvitse vilkuilla pankkitilin saldoa. On suurempia hankintoja, joihin nykyiset varat eivät riitä (esim. eksoottinen toinen auto), mutta olen ymmärtänyt että aina ihmisellä on haaveita, oli hän kuinka rikas tahansa. Eli noiden saavuttaminen ei saa haaveilua poistumaan.
Me juuri ja juuri yllettiin yhteensä siihen 10 000 euroon kuukaudessa nettona parina viimeisenä työvuotena. Sitä ennen koko työurien ajan meillä oli kyllä ihan hyvät tulot. Siihen tottui ja turtui, rahaa tuli, muttei niin paljon, etteikö rahankäyttöä olisi pitänyt miettiä. Nyt sitten ollaan tuosta puolessa ja totuttelemista on. Ei voi eikä ole syytä valittaa, mutta nyt kyllä pitää miettiä kuluttamista tarkasti, kun tavat ja aivot ovat vielä siellä entisessä, mutta tulot vähän yli puolessa.
Paremmat? Nuohan ovat aivan valtavat tulot.
Mutta tuon tulotason ystäväni ovat onnettomia, joten ei se ainakaan onnea tuo.
Vierailija kirjoitti:
Me juuri ja juuri yllettiin yhteensä siihen 10 000 euroon kuukaudessa nettona parina viimeisenä työvuotena. Sitä ennen koko työurien ajan meillä oli kyllä ihan hyvät tulot. Siihen tottui ja turtui, rahaa tuli, muttei niin paljon, etteikö rahankäyttöä olisi pitänyt miettiä. Nyt sitten ollaan tuosta puolessa ja totuttelemista on. Ei voi eikä ole syytä valittaa, mutta nyt kyllä pitää miettiä kuluttamista tarkasti, kun tavat ja aivot ovat vielä siellä entisessä, mutta tulot vähän yli puolessa.
Me olemme pyrkineet pitämään suuremmat hankinnat sellaisissa rajoissa, että rahan käyttöä ei tarvitsisi miettiä, vaikka tulot ovat vain n. 7000e/kk netto. Asuntomme on meille sopiva, jopa aika hieno mutta ei kuitenkaan mikään kallis asunto. Tällä mallilla ei arjessa tarvitse miettiä rahaa. Tuolla on minulle suuri arvo, kun olen köyhästä perheestä, missä jouduttiin miettimään rahan käyttöä aika tarkasti.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta en tiedä mitään, mutta kun sain talouteni tasapainoon niin, ettei rahaa tarvinnut koko ajan murehtia, oli hieno tunne. Raha ei tee onnelliseksi, mutta sitä pitää olla niin paljon että sen puutetta ei tarvitse koko ajan ajatella. Jos pesukone hajoaa, menet ja ostat uuden.
Olen asista aivan samaa mieltä. Itsellä takana pitkä kausi jolloin jouduin murehtimaan rahasta koko ajan. Vieläkään en ole rikas, mutta nykyään pystyn hoitamaan kaikki laskuni heti pois. Ei tarvitse enää miettiä riittääkö rahat.
Kieltämättä elämänlaatu koki valtavan nousun, kun tulot 2200 > 3000/kk. Mistään ei tarvinnut enää tinkiä, kaikkeen oli varaa ja olo oli kyllä todella huoleton. Toisaalta tuon enempää ei myöskään tarvitse, koska sille ei ole varsinaisesti käyttöä.