Kaverijoulu vai perhejoulu?
Muut parikymppiset (miksei muutkin) lapsettomat:
Onko kaveripiirissäsi tapana viettää Jouluaatto kaveriporukalla vai perheen/suvun parissa?
Kumpi mieluisampaa?
Perusteluita.
Kommentit (22)
Joulu on nimenomaan se aika joka mielestäni vietetään perheen kanssa, jos kerran vuodessa tapaisi perhettä se olisi juurikin jouluna. Oikeastaan oudoksun niitä joiden joulunakin pitää järkätä kaikkea kaveriporukalla toimintaa (ne joilla siis on perhe).
Perheen kanssa vietetään aatto ja muuta sukua sitten tapanina
Vietän aina Joulun perheeni kanssa tai puolison kanssa kahdestaan, kavereita ehtii nähdä muulloinkin. N21
Ystäväpiirissäni vietetään joulua niiden voimin, joille meidän porukka on läheisempi kuin omat perheet. Monilla on riitaisat tai kylmät perheet, joissa on paha olla. Aatto perheen kanssa tuo vain pahaa mieltä. Käyn velvollisuudentunnosta vanhempien luona joulupäivänä.
Kaveriporukalla haluaisin viettää, mutta kaverit ovat perheidensä kanssa eli vietän yksin.
Ei kumpikaan. Matkustan yksin jonnekin missä ei tarvitse viettää joulua.
Kaverijoulu (tai siis ystäväjoulu) ehdottomasti! Haluan viettää joulun niiden ihmisten seurassa, jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen, eivätkä tuomitse tai arvostele kaikkea mitä teen ja olen.
Omien vanhempieni ja muiden sukulaisten kanssa en halua viettää joulua, sillä en saa siitä muuta kuin pahan mielen.
Vierailija kirjoitti:

Miksi haluaisit?
ap

Onko teillä ystävien kanssa jotain tiettyä jouluperinnettä?
ap
Mä aina haaveilen sellaisesta ” last christmas I gave you my heart” kaverijoulusta🎅🏻👍🎅🏻
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveriporukalla haluaisin viettää, mutta kaverit ovat perheidensä kanssa eli vietän yksin.
Miksi haluaisit?
ap
Koska kaikilla on monta päivää vapaata ja voisi hillua yömyöhään jossain pidemmällä kaavalla.
Vierailija kirjoitti:
Ei kumpikaan. Matkustan yksin jonnekin missä ei tarvitse viettää joulua.
Mikä Joulussa mättää?
ap
Vierailija kirjoitti:
Mä aina haaveilen sellaisesta ” last christmas I gave you my heart” kaverijoulusta🎅🏻👍🎅🏻
Siis joulusta, jolloin olet onnettomasti ihastunut ja muistelet edellistä joulua, jolloin ihastuksesi kohde särki sydämesi? 🙄
Meillä on ollut toisinaan perhejoulussa mukana ystäviämme, joilla muuten olisi yksinäinen joulu
Jos sukujoulut anoppilassa tai isovanhempien luona on rasittavaa teeskentelyä, josta kukaan paikallaolija ei tykkää, niin miksi niitä silti aina vaan vietetään? Anopin kanssa on raskasta, omat vanhemmat ottaa nuppiin jne.
Ihmettelen
-sivusta
Yksin. Kumppanin kanssakin voisin viettää jos olis kumppani. Painajaista olisi kuitenkin matkustaa johonkin kauemmas kumppanin sukulaisten luo ja olla siellä yötä. Päiväseltään voisin piipahtaa.
Omassa tuttavapiirissä alkaa olla vähemmistössä ne, jotka viettää perhejoulua. Siis lapsuudenperheen kanssa, melkein kellään ei ole omaa perhettä vielä. Monilla on vaikeat tai kylmät välit perheeseen, omassa perheessäni taas ei ole koskaan vietetty joulua. Kaverijoulu siis omassa 25-35v. ystäväpiirissä se normi, itsekin viettänyt jouluja erilaisilla porukoilla, viime vuodet tosin lähinnä puolison kanssa kahdestaan. Kaverijoulut on kyllä ollut lämpimiä ja kivoja tapahtumia, ja olen iloinen, että olen saanut näin aikuisiällä kivoja kokemuksia joulusta, vaikkei sellainen perinteinen perhejoulu ole koskaan itseäni kiinnostanut.

Näin se nykyään taitaa mennä ainakin suuremmissa kaupungeissa. Onko vanhemmat pahoillaan vai ymmärtääkö?

Sun perhe ei varmaan pahoillaan ole, kun kerroit etteivät vietä joulua. Mutta onko kavereiden perheet pahoillaan?
ap
Ylös