Miksi Omikron on yhä vouhotuksen paikka vaikka on todettu ettei ole sen vaarallisempi kuin muutkaan variantit?
Sieltä on tulossa lisää muunnoksia, niin jokaisestako jaksetaan aina vaan kauhistua? Eikö kaksi vuotta vouhotusta jo riitä?
Kommentit (7)
Omikron näyttäisi olevan huomattavasti vaarattomampi kuin edelliset variantit ja pystyy ohittamaan rokotusten antaman suojan. Looginen päätelmä on se että siitä tulee dominantti virus variaatio, varsinkin jos sen sairastuttua saa suojan edellisiin variantteihin.
Ne pelkää että koska tulee se variantti joka onkin vaarallinen rokotetuille. Se on hyvin todennäköistä jossain vaiheessa tapahtuvaksi, koska niin kävi edellisten koronarokotteiden kanssa kuin myös muutamien muiden virustauteihin suunniteltujen rokotteiden kanssa.
Kun ne mutaatiot kehittyvät vähän rokotetuissa maissa niin kauhulla aina odottavat niiden leviämistä maihin joissa on rokotettu 70-90% kansasta. Miettikää millaiset ruumiskasat tulisi.
En kanssa ymmärrä. Pääministerin opeilla mennään, eli ei välitetä mistään.
Ei tartte välittää, helpompi pyydellä jälkikäteen anteeksi ja todeta ettei tiennyt asiasta.
No täällähän mikään ei ole muuttuut, kun vertaa vaikka naapurimaiden koronatoimiin Mikronin vuoksi. Netissä vouhattamisesta ei kannata itseensä ottaa.