Mitä kaikkea teidän rosolliin tulee?
Ihmettelin juuri, kun selasin erilaisia rosolliohjeita ja useimmat niistä sisälsivät perunaa. Itse teen rosollin samaan tapaan kuin äitini teki sen aina jouluisin: porkkanaa, punajuuria, kunnollisia suolakurkkuja (eli niitä yksitellen myytäviä, olikohan Myrttisen?), sipulia ja päälle suolaa ja ripaus valkopippuria.
Jokunen vuosi sitten tuli ostettua kaupasta yksi valmisrosolli ja se sisälsi silliä. Meni roskiin. Mielestäni rosolli on eri juttu kuin sillisalaatti, mutta tuo kalan tunkeminen joukkoon on vissiin ihan yleistä Länsi- ja Etelä-Suomessa(?).
Kastiketta en yleensä tee, kun mielestäni hyvät ainekset eivät sitä kaipaa. Äiti taisi tehdä sen kermavaahtohässäkän ihan vaan tekemisen ilosta...
Kommentit (32)
Minä teen sen perunaversion kuten äitini jolta sen olen oppinut. Eli perunaa, porkkanaa, punajuuria ja sipulia.Mausteeksi suolaa ja valkopippuria. Syödään kananmunien kanssa.
Mä jätän siitä rosollista yleensä pois punajuuren, perunan, porkkanat, sipulin ja maustekurkut ja oon korvannut nuo siinä rosollissa sipseillä ja popkorneilla.
Miksi rosolli kun nykyään voi tehdä hyvän vihersalaatin? Jouluruuan pitäisi olla juhlaruokaa!!
En tee rosolia. En laatikoita. En leivo ymm. Joulun. Pätökseni ruastani teen marketissa kuloinkin kun käyn. Kaikki valmiina. Yksin asuvana ei vaan kiinnosta ravinnon valmistus tai se mitä lapaa suuhun.
Ap, kerro missä kaupan rosollissa kaikki aineet on sekaisin? Nimittäin yleensä kaikki aineet ovat omissa lokeroissaan, ja jos sinä sellaisen heität roskiin sillin takia, niin olet aikamoinen tollo.
Riisiä, kikherneitä, minttua, rusinoita, sipulia, ja nelimaustetta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi rosolli kun nykyään voi tehdä hyvän vihersalaatin? Jouluruuan pitäisi olla juhlaruokaa!!
Meillä on molemmat. Rosolli on hyvää, en tee sitä väkisin pelkän perinteen takia.
Meillä rosollissa on porkkanaa, punajuurta, punasipulia, suolakurkkua ja joskus myös omenaa. Mitään kastiketta en rosollille tee.
Lisäksi teen usein erillisen vihreän salaatin.
Jos tekisin rosollin laittaisin kyllä perunaa.
Punajuurta, Red delicious-omenaa, maustekurkkua, porkkanaa ja hienoksi silputtua keltasipulia hieman. Vaaleanpunainen kastike kevyesti vaahdotettua kermaa, hieman etikkaa ja ripaus sokeria+punajuurten lientä.
Mä laitan perunaa ja sen lisäksi punajuurta, porkkanaa, omenaa, suolakurkkuja, punasipulia ja ripaus suolaa. Kastiketta en tee
Vierailija kirjoitti:
Oksennus
Tää oli hyvä. Niin meilläkin.
Laitan punajuurta, porkkanaa, perunaa, sipulia, suolaa, maustepippuria. (suuruusjärjestyksessä ainekset). Pilkon puulaatikossa erityisellä terällä melko pieneksi, ei mössöksi.
Porkkanaa, punajuuria, omenaa, suolakurkkua ja sipulia. Rosollikermaan kuohukermaa, punajuurilientä, tilkka etikkaa, suolaa ja sokeria.