Ennen kuin tapasin nykyisen mieheni, olin

Reilusti jo yli 30-vuotiaana pätkätöissä, asuin 20 neliön opiskelijaboxissa. Join liikaa joko yksin kämpillä tai aina kun menimme porukalla baariin, muisti pois joka kerta. 

Olin menettänyt luottotietoni takaamalla jonkun aivan älyttömän summan yhteisvastuullisesti, jolloin koko summa kaatui niskaani. Pätkätyöläisen  palkasta ja ansiosidonnaisesta ulosmitattiin se mitä voitiin.Velkaa en voinut hoitaa mitenkään, sillä summa oli valtava (256 000e) ja ilman vakituista työtä tai omaisuutta en saa lainaa tai maksujärjestelyä.

 Ilman luottotietoja ei tuntunut saavan mitään, mm. kännykkäliittymään olisi pitänyt maksaa rahaa etukäteen liittymän tarjoajalle. Matkustelu oli mulla tosi vähäistä tietysti,mutta ilman mitään luottokorttia se olisi ollut vaikeaa kyllä. No, Tukholmassa vielä siihen aikaan saattoi käyttää käteistä, nykyään ei sekään käy.

Seurustelin, eiku siis tapailin tyyppejä, jotka mm.pummasivat, joivat poissaollessani asunnostani kaikki viinat mitä olin sinne joskus kerännyt. Ne katoili (eli meni panemaan muita..), yks sai itselleen sukupuolitaudin ja yritti vielä peittää sitä multa olemalla mukamas "haluton" ja halusi "omaa aikaa". Ynnämuuta paskaa mitä nyt semmoiseen liittyy.

Olin kyllä muistaakseni ihan hyvännäköinen, aktiivinen, minulla oli paljon ystäviä ja meillä oli aktiivinen, esim. tapahtumia järjestävä kaveriporukka.

Kunnes tapasin tasapainoisen, hyvässä työssä olevan, iloisen ja avoimen mieheni, jonka kanssa menimme yhteen heti.  En tajua että, mikä onni mulla kävikään ihan vieläkään, 15 vuoden jälkeen.

Mieheni on aina positiivinen elämälle, hän herää uuteen päivään sillä mielellä että mitäs kivaa tänään tapahtuukaan. Hän on hyvässä asemassa työelämässä ja hieman erikoisessa ammatissaan suomen huippuja ja hyvin arvostettu. 

Meillä on kaunis, omannäköisemme koti ja mies osti meille jokin aika sitten yli 100 v. vanhan talon joka on kakkoskotimme. Matkustelemme talvisin vapaa-aikojen mukaan, joita keräämme juuri keskitalveksi.

Minä olen vuosien mittaan saanut häneltä itseluottamusta ja olen mm. hoitanut velkani. Olen vakituisessa työssä, vaikka en missään hyvinpalkatussa. Olen onnellinen, tasapainoinen, minua kuunnellaan ja minusta ollaan kiinnostuneita, mielipiteelläni on väliä ja päätämme yhdessä kaikki asiat.  Hän tukee minua mitä sitten olenkin tekemässä ja kiinnittää hyvinvointiini huomiota ihan pienissäkin asioissa. 

Kirjoitan tätä ihan vain yleisessä onnentunteessa talollamme; mies oli laittanut tulet uuneihin ja tuli vasta sitten herättämään minut. Kahvit oli keitetty valmiiksi. Ohjelmaan kuuluu pihatöitä ja kesän remontin suunnittelua sisällä talossa. 

Enpä olisi silloin 15 -20 vuotta sitten osannut kuvitella, että joskus elämäni olisi josku näin rauhallista ja tasapainoista. Siitä kiitos ei kuulu minulle itselleni vaan miehelleni.  Teen kaikkeni, että olisin yhtä hyvä hänelle.