Suomalainen mies
Paritumisen kannalta suomalainen mies on todella heikoilla nykypäivän Suomessa.
Jo heti nuorena törmätään siihen miten pinnallisia tytöt ovat. Tytöt väittävät, että pojat ovat pinnallisia, mutta todella suuri osa pojista taas on sitä mieltä, että tyttöjen tulisi vähentää meikkaamista ja pukeutua vähemmän paljastavasti jos haluavat näyttää hyviltä. No eihän tytöt edes kokeile tätä vähemmän meikaamista, koska naistenlehdet ja muu media kehottaa meikkaamaan ja näyttämään tietynlaiselta. Lehdestä luetut jutut ovat sitten tyttöjen mielestä täyttä totta ja pojat ajattelevat juuri samon kuin se cosmopolitanissa kirjoittanut neitonen.
Samaan aikaan kun tytöt huutavat poikia pinnallisiksi he itse kuolaavat niitä lihaksikkaita ja ihanan sänkyilmeen omistavia julkkiksia. Vaaleat hiukset ei kelpaa, muutama finni niin ei kelpaa, liian laiha, lihaksikas tai lihava ei kelpaa, vaan pojan on oltava juuri tietystä muotista, että kelpaa. On se hyvä, että pojat ei saisi olla pinnallisia kun tytötkään eivät ole. Eikun...
Kohta joku tulee kirjoittamaan, että ei moni tyttö noin ajattele ja ne on vaan ne tietyt tytöt jotka noin ajattelee. Unohtamatta tietysti sitä, että noin ajattelevista tytöistä ne pojat aina kiinnostuu. Imekää pesemätöntä kyrpääni! Ihan samalla tavalla te naisetkin aina kiinnostutte niistä pinnallisista ja ilkeistä miehistä joista sitten kirjoitatte netin täyteen vihapuhetta ja leimaatte kaikki miehet samanlaisiksi. Minulla on ihan sama oikeus leimata kaikki naiset samanlaisiksi jos haluan. Tietysti tiedän ettei kaikki naiset ajattele kuten naistenlehdet, mutta aika hankalaa on löytää sellaista naista enää nykyään.
Sitten siirrytään aikuisuuteen ja siihen hetkeen kun naisten pinnallisuus ei ole enää niin raakaa kuin teini-iän tietämillä. Nyt ratkaiseekin sitten sosiaalinen asema sen ulkonäön sijaan. Varastomiehet ja automekaanikot ovat alakastia je heille nyrpistellään nenää, koska he eivät ole jaksaneet hankkia korkeaa koulutusta ja "tärkeää" ammattia. Tähän väliin seuraa kysymys teille naisille. Miten maailma toimisi jos ei olisi lainkaan mekaanikkoja ja varastomiehiä? Kuka sen teidän autonne korjaisi? Kuka hoitaisi tehtailla raaka-aineiden järjestämisen, laskemisen ja kuljettamisen? Vaikka nuo ammatit mielestänne ovat turhia niin maailma ei oikein toimisi ilman heitä. No olkaa huoleti sillä eiköhän heidätkin kohta korvata koneilla ja saadaan vähän lisää työttömiä miehiä haukuttavaksenne.
Aikuisena mielestänne on kauheinta kauheutta jos mies on työtön. Sillä ei ole vitunkaan väliä, että hakeeko mies töitä vai ei, koska sana "työtön" kuivattaa naisen sukuelimet hälyttävän kuivaksi. Luulisi kouluja käyneiden naistenkin jo tajuavan, että täällä ei ehkä työllistyminen ole mitään helpointa kun jatkuvasti irtisanotaan satoja ihmisiä.
Hauskaa on myös se miten naiset hehkuttavat ulkomaalaisia miehiä, mutta haukkuvat ulkomaalaisia naisia sitten kun ne pariutuvat suomalaisen miehen kanssa. Tietysti myös mies saa osansa siitä haukkumisesta kun on hakenut naisen ulkomailta, yleensä aasiasta. Siinä ei koskaan ole mitään väärää jos suomalainen nainen hankkii miehen ulkomailta, koska suomalainen mies ei ole mistään kotoisin. Juuri suomalaisten naisten asenteen vuoksi miehet käyvät hakemassa sen naisen ulkomailta, koska siellä sentään arvostetaan sitä, että tekee edes jotain elääkseen, ei heitä kiinnosta onko mies toimitusjohtaja vai varastomies kunhan tekee jotain jolla mahdolliset lapset voi elättää.
Teillä on hirveitä vaatimuksia, mutta ei mitään erikoista annettavaa. Moni mies olisi ihan tyytyväinen kun saisi edes jonkinlaisen naisen, mutta suomalaisten naisten asenteen vuoksi on aika haastavaa löytää kumppania. Jos naama ei miellytä naista niin sieltä saattaa tulla hyvinkin jäätävää kommenttia miehelle. Näistä syistä suomalainen mies ei enää jaksa yrittää suomalaisia naisia, hakee naisen ulkomailta ja saa taas tiukkaa arvostelua osakseen naisilta.
Loppuun vielä yksi kysymys. Kuinka mielellänne te olisitte ihmisen kanssa, joka ei arvosta teitä lainkaan? Aivan, aasialainen nainen arvostaa suomalaista roskakuskiakin, toisin kuin suomalainen nainen.
Paskamyrskyä odotellessa varaankin matkan Thaimaaseen.
Kommentit (14)
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:51"]
Muuten osittain asiaakin, mutta thaimaalainen mieskin olisi voinut kirjottaa saman tarinan jossa sinä olet se mulkvisti joka vie naiset :D
[/quote]
Luultavasti on kirjoittanut jo, mutta ainahan niillekin jää ne suomalaiset naiset.
Ap
En jaksa lukea, ensimmäisestä virkkeestä jo tajusin etten edes halua lukea. ja vika, ei me jäähä kaipaamaan, mene vaan.
Otappa uusiks, ja tiivistä hiukan. Palataan sitten asiaan.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 15:11"]
Otappa uusiks, ja tiivistä hiukan. Palataan sitten asiaan.
[/quote]
Tiivistän ap:n puolesta. Älä roiku ääliöurheilijoissa vaan ota se syrjitty nörtti kuten kaikissa 80- luvun elokuvissa tehdään. Samalla tosin ap voisi katsoa sitä nörttityttöä sillä jos siltä ottaa silmälasit pois niin se on kuuma kissa!
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 15:11"]
Otappa uusiks, ja tiivistä hiukan. Palataan sitten asiaan.
[/quote]
Tiivistäminen on turhaa. Jos et jaksa lukea niin et ansaitse korkeasti koulutettua kumppania.
Ap
Suomalainen mies on sika - anteeksi otetaanpa uusiksi sillä sikakin on siistimpi kuin suomalainen mies. Värilliset miehet ovat sekä ulkoisesti että sisäisesti siistejä, empaattisia ja tunteellisia. Ottavat aina ensin huomioon naisen, pitävät tätä kuin prinsessaa hyvänä. Suomalainen mies on kiinnostunut vain ryyppäämisestä ja television tuijottamisesta tai uhkapelien harrastamisesta. Syvällisistä keskusteluista ei tule mitään alati vallitsevan humala- tai huumetilan takia. Jos vähänkin tulee vastoinkäymisiä niin heti paetaan äitikullan hoteisiin, vaimo saa jäädä hoitamaan rääkyvät kakarat ja huolehtimaan muutenkin rästiin jääneistä kotitöistä. Mutta sängyssä suomalainen mies onkin sitten oikea peto, siinä ei maailman muut ukkelit ennätä edes aloittamaan nytkytystä kun suomalaiselta mieheltä jo tulee. Nopeaa ja siistiä, juuri sellaista seksiä suomalainen nainen kaipaa ja sitä hän saa vain suomalaiselta mieheltä!
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 15:14"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 15:11"]
Otappa uusiks, ja tiivistä hiukan. Palataan sitten asiaan.
[/quote]
Tiivistän ap:n puolesta. Älä roiku ääliöurheilijoissa vaan ota se syrjitty nörtti kuten kaikissa 80- luvun elokuvissa tehdään. Samalla tosin ap voisi katsoa sitä nörttityttöä sillä jos siltä ottaa silmälasit pois niin se on kuuma kissa!
[/quote]
Näin sen tiivistäisin. Arvosta kaikkia ammatteja ja koulutuksia äläkä tuomitse ihmistä sen mukaan minkä koulun hän on käynyt. Ei ihminen ole yhtä kuin ammatti. Tytöt, älkää ulisko siitä poikien pinnallisuudesta kun kerran itsekin olette ihan samanlaisia.
En kyllä suosittele ÄÄLIÖurheilijaa kenellekään, eli ottakaa silloin ehdottomasti se nörtti.
Nörttitytöt on söpöjä ja niillä on mielestäni ehdottomasti hauskimmat jutut. Minä en vain uskalla lähestyä suomalaista naista enää millään tavalla oli sitten nörtti tai ei.
Ap
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 15:07"]
En jaksa lukea, ensimmäisestä virkkeestä jo tajusin etten edes halua lukea. ja vika, ei me jäähä kaipaamaan, mene vaan.
[/quote]
Et myöskään ansaitse korkeasti koulutettua miestä jos lukeminen ei maistu. Olen huomannut, että minua ei suomalaiset naiset kaipaa joten menen ihan mielelläni sinne Thaimaaseen.
Ap
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 15:27"]
Suomalainen mies on sika - anteeksi otetaanpa uusiksi sillä sikakin on siistimpi kuin suomalainen mies. Värilliset miehet ovat sekä ulkoisesti että sisäisesti siistejä, empaattisia ja tunteellisia. Ottavat aina ensin huomioon naisen, pitävät tätä kuin prinsessaa hyvänä. Suomalainen mies on kiinnostunut vain ryyppäämisestä ja television tuijottamisesta tai uhkapelien harrastamisesta. Syvällisistä keskusteluista ei tule mitään alati vallitsevan humala- tai huumetilan takia. Jos vähänkin tulee vastoinkäymisiä niin heti paetaan äitikullan hoteisiin, vaimo saa jäädä hoitamaan rääkyvät kakarat ja huolehtimaan muutenkin rästiin jääneistä kotitöistä. Mutta sängyssä suomalainen mies onkin sitten oikea peto, siinä ei maailman muut ukkelit ennätä edes aloittamaan nytkytystä kun suomalaiselta mieheltä jo tulee. Nopeaa ja siistiä, juuri sellaista seksiä suomalainen nainen kaipaa ja sitä hän saa vain suomalaiselta mieheltä!
[/quote]
Sinulla ei taida olla "värillisistä miehistä" mitään oikeaa kokemusta. Jo se, että käytät sanaa "värillinen" kertoo sinusta aika paljon.
Ap
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 15:14"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 15:11"]
Otappa uusiks, ja tiivistä hiukan. Palataan sitten asiaan.
[/quote]
Tiivistän ap:n puolesta. Älä roiku ääliöurheilijoissa vaan ota se syrjitty nörtti kuten kaikissa 80- luvun elokuvissa tehdään. Samalla tosin ap voisi katsoa sitä nörttityttöä sillä jos siltä ottaa silmälasit pois niin se on kuuma kissa!
[/quote]
Pöh, huolella valitut silmälasithan päin vastoin tekee kissasta entistä kuumemman.
T:Mies
Olen tavallisen näköinen kiltti mies ja sain nuorempana aika harvoin naista. Sain kuitenkin ja lapsiakin tuli hommattua. Erokin tuli kun ex kyllästyi. Mietin siinä ja aloin käyttäytyä vähän eri tavoin. En välittänyt mitä ajatellaan ja naisille puhuin tylympään tapaan niin yllätys niitä alkoi kiinnostaa.
En ymmärrä naisia kun puheissa haluavat hyvää kohtelua mutta kuitenkin lämpenevät helpommin sille ettei arvosta juuri ollenkaan. Ainoa mikä harmittaa on se etten tajunnut leikkiä retkua jo nuorena.
No jaa, itse olen myös äärimmäisen keskinkertaista kastia niin ulkonäöllisesti kuin muiltakin ominaisuuksiltani, eikä naisen saaminen koskaan ole varsinainen ongelma ollut - nuorempana toki olisi ollut periaatteessa mukavaa jos tyttöjä olisi ollut jonoksi asti, mutta ne harvat jotka kelkkaan lähtivät olivat ihan tarpeeksi kyllä kokemuksien kannalta, kun näin jälkikäteen ajattelee. Parhaan heistä onnistuin saamaan kuitenkin ja perheen perustaa kanssaan.
Enkä usko tilanteen ratkaisevasti muuttuneen tässä parinkymmenen vuoden aikana. Normaaleille miehille normaaleita naisia riittää kyllä - jos ei paljon, niin tarpeeksi ainakin.
Parhaaseen lopputulokseen kuitenkin pääsee jos ei esitä mitään vaan on ihan oma itsensä - ja löytää toisen samanlaisen kumppanikseen. Klisheistähän tämä on, mutta totta.
Tosin pitää siinä tähdetkin olla oikeassa asennossa, että sattuu tuollaiseen törmäämään.
Muuten osittain asiaakin, mutta thaimaalainen mieskin olisi voinut kirjottaa saman tarinan jossa sinä olet se mulkvisti joka vie naiset :D