Ihastuminen parisuhteessa
Olen ollut parisuhteessa about kolme vuotta. Minulla on herännyt tunteita kaveriani kohtaan, ja hän on myös hyvin ihastunut minuun. Ajatus näin mukavan ihmisen kanssa tuntuu hyvälle, olisin varmaan hänen kanssaan jos en olisi suhteessa toisen kanssa. Mitä teen? Miten osaan selvitän ajatuksiani.
Kommentit (9)
Onko kaverisi samaa sukupuolta? Oletko nyt samaa sukupuolta olevan kanssa parisuhteessa?
Ihastuminen kestää hetken, rakastuminen vuoden, kaksi. Jos tunteiden mukaan vaihtaa suhdetta, joutuu sitä tekemään alinomaa.
No älä, 20 vuotta suhteessa ja ihastuin juuri toiseen.
Ihastun välillä, mutta en sillä tavalla että se toinen ihminen pääsisi pääni sisään. Nyt niin kuitenkin tapahtui.
Se mitä tapahtui ja mitä puhuimme, jos hän ei ole pelaaja, tunne oli molemminpuolinen. Tällä kokemuksella ymmärrän että ensivaikutelma on mitä on ja tutustuminen kestää. Hän kuitenkin onnistui antamaan niin paljon ja syvällistä. Nyt sitten kärvistelen täällä, tuntui kun olisin herännyt eloon.
Kaivan vanhan ketjun koska v**uttaa tämä ihastuminen. Kohta kymmenen vuotta parisuhteessa, ja on ollut pari vuotta hiljaista makkarissa. Olen kyllä yrittänyt, mutta miehellä on stressiä ja on väsynyt. Nyt olen kehittänyt täysin yksipuolisen ihastuksen mieheen, jota näen silloin tällöin. En aio tehdä tälle mitään, koska muuten mieheni kanssa ollaan niin yhteensopivia kuin olla ja voi ja tuota toista en näe muuta kuin seksinä. Miten h*lvetissä tästä pääsee yli? Vihaan itseäni, siksi että edes ajattelen toista näin paljon.
Onko sillä niin väliä, jos se ei ole mitään vakavaa. Tietysti voi pohtia miksi on ihastunut, jos asiaa haluaa jotenkin käsitellä.
Vierailija kirjoitti:
Kaivan vanhan ketjun koska v**uttaa tämä ihastuminen. Kohta kymmenen vuotta parisuhteessa, ja on ollut pari vuotta hiljaista makkarissa. Olen kyllä yrittänyt, mutta miehellä on stressiä ja on väsynyt. Nyt olen kehittänyt täysin yksipuolisen ihastuksen mieheen, jota näen silloin tällöin. En aio tehdä tälle mitään, koska muuten mieheni kanssa ollaan niin yhteensopivia kuin olla ja voi ja tuota toista en näe muuta kuin seksinä. Miten h*lvetissä tästä pääsee yli? Vihaan itseäni, siksi että edes ajattelen toista näin paljon.
Sama juttu, paitsi että meillä on lapsiakin. Ja seksielämäkin on korjaantumaan päin. Mutta se linkki joka sattui miehen pihtausvuosina syttymään, se ei vaan ota sammuakseen vaikka tekisin mitä.
Miksi et tehnyt mitään kun olit vielä sinkku.