Lähetätkö joulukortin sellaiselle, joka ei lähetä sinulle?
Tänä vuonna lopetan tavan lähettää niille, jotka eivät koskaan lähetä minulle.
Kommentit (20)
En ole vuosiin lähettänyt edes niille jotka minulle lähettävät. Aika harva edes tietää nykyisen osoitteeni. Ehkä alan lähettelemään taas kun tulee lapsiaa, sen näkee sitten. Aika poiskuollut tapa minun mielestä. Kivoimpia kortteja on kuitenkin ne itse tehdyt ja vain pari kaveria jaksaa niitä väkertää. Lahjoja kyllä vien, jos joulukuussa nähdään.
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet lähettänyt sellaisille, jotka eivät lähetä sulle? Tuskin he kauheasti välittävät joulukorteista (tai sitten sinusta...) jos ei sieltä päin ikinä tule.
Siksi, että ovat kiittäneet viestillä. Mutta nyt lähetän itsekin vain viestin. Ap
Laitan joillekin vanhemmalle sukulaiselle. Perinteisesti. Muutenkin laitellaan parikymmentä. Ihana saada. Ja laittaa. Tuo Jouluntunnelmaa erilailla kuin sähköset tervehdykset
Ainoastaan liki satavuotiaalle tädilleni, hän kun ei enää kykene kortteja kirjoittamaan. Kaikki muut, jotka eivät itse lähetä, eivät saa korttia minultakaan enää. Meni vajaat 20 vuotta oppia, että näin voi ja on ihan ok toimia, niin tiukassa oli kotikasvatus joulun suhteen, kaikille kummin kaimoille oli muka pakko lähettää.
Nyt kun isovanhemmat ovat kuolleet, en lähetä enää kenellekään. Ne, joihin oikeasti pidän yhteyttä, saavat jouluntoivotukset ihan livenä. Muutamalle laitan viestin. Ihan turha riesa tuo korttirumba.
Lopetin korttien lähettämisen kokonaan, kun vanha polvi oli poistunut kiviaidan taakse. Ikätovereille tekstarit.
Lähetän yleensä n. 35-40 joulukorttia ja saan takaisin n 15 kpl. En lähettele sen mukaan, että odotan takaisin kortin, vaan sen mukaan kenelle haluan toivottaa Hyvää Joulua!
Lähetän joulukortin mummille. Hän on liian vanha niitä lähettämään, mutta ilahtuu kyllä muistamisesta :)
Kyllä lähetän. Joka vuosi lähetän noin 120 korttia ja saan noin 80.
Lähetän kaikille joiden osoite on tiedossa.
Lähetän kortin kolmelle ihmiselle joille kaikille haluan toivottaa hyvää joulua, riippumatta siitä lähettävätkö he minulle. Tähän asti ovat lähettäneet.
Lähetän, lähinnä (vanhemman puoleisille) sukulaisille ja lähimmälle kaverille. Joiltain tulee ehkä joku vuosi kortti takaisin, suurin osa kiittää tavatessa. Ei haittaa yksipuoleisuus, tykkään askarrella ja ajatus on lähinnä ilahduttaa esim palvelutalossa asuvaa tätiä tai yksinäistä ukkia.
Säästän edellisvuoden kortit ja laitan niille jotka lähettivät minulle. Helppoa.
Minä olen lähettänyt aina vain yhden kortin, isälleni hoivakotiin, enkä kyllä odotakkaan saavani sieltä takaisin. Itse saan joka vuosi joltain Sirpalta Tampereella leimatun kortin, siinä on vain aina minun osoite ja "T.Sirpa" mutta ei saajan nimeä. Harmittaa tämän Sirpan puolesta jos hän kuvittelee että se menee perille oikealle henkilölle joka vuosi tai mistä minä tiedän josko onkin tarkoitettu minulle.
En lähetä joulukortteja vaan käyn viemässä. Veljelle, vanhemmille, parille ystävälle, yhdelle ystäväperheelle, alakerran kivalle mummolle ja naapurille
Vierailija kirjoitti:
Säästän edellisvuoden kortit ja laitan niille jotka lähettivät minulle. Helppoa.
Lähetätkö ne samat kortit takaisin? 😆
Miksi olet lähettänyt sellaisille, jotka eivät lähetä sulle? Tuskin he kauheasti välittävät joulukorteista (tai sitten sinusta...) jos ei sieltä päin ikinä tule.