Nelikymppinen, millä mallilla elämä?

Ei tule kriisiä, jos on kriiseillyt jo ennestään tarpeeksi ja hoitanut asiat mitä haluaa.

On hyvä tehdä ja olla jotain tärkeää elämässä, jossa on itselle tai muillekin jotain merkitystä.

Pelkkä nykyhetkestä nauttiminen, vaikka joka päiväisistä kävelyistä nauttiminen luonnossa yms, on jo tarpeeksi ja riittävä, koska ei ihmisillä ole mitään suurta hienoa yhtä tarkoitusta.

Ihmiset on vaan olemassa ilman syytä ja sitten keksivät omat tarkoitukset elämään. Kannattaa oma aika käyttää ainakin osittain johonkin mikä kiinostaa oikeasti.

Saako neljän kympin ylittänyt vastata? Ikää 46. Vuosi sitten mies jätti, sinne meni 28 v liitto, josta 18 v aviossa. Tähän vuoteen mahtunut kaksi muuttoa ja asunnon osto. Teini jäi asumaan minun kanssani. Nyt tapailen uutta miestä, suhde (jos sitä siksi voi vielä sanoa) on ihan alkutaipaleellaan.

Sillä mallilla, että hiljattain mietin tovin leikatako veitsellä pihvi vai kaulavaltimo. Päädyin lopulta pihviin, mutta seuraavalla kerralla valinta saattaa hyvinkin osua lutkuun.

40 vuotta ikää. Toistaiseksi kaikki hyvin.

Pitkäaikainen parisuhde ja avioliitto, kaksi lasta, vakituinen työpaikka (molemmilla), ylempi kk-tutkinto (molemmilla), maksettu okt ja kesämökki sekä muuta varallisuutta.

Ero tai etääntyminen toisistamme ei ole näköpiirissä, parisuhde on hyvällä tolalla, emme edes riitele käytännössä lainkaan. Vietämme aikaa paljon yhdessä, on hellyyttä ja läheisyyttä.

Lapsilla menee koulussa hyvin, ongelmia ei ole.

Lemmikkikin on terve. 

Ainoa isompi huolenaihe tällä hetkellä on vanhenevat vanhemmat toisella puolella Suomea.

Paremmin kuin pääministerillämme. Hän loi ensin uran, mutta päättikin nyt vastuuvirassa lakaa uudestaan nuoruuden anarkiaan.

Ei oo tullut kriisiä. Mutta mun pitäisi vaihtaa alaa, enkä tiedä, miten käytännössä toteutan sen.

Sinkkuelämää kissan kanssa. Aikoja sitten eronnut ja tytär nyt opiskelun takia asuu muualla ja tuskin enää palaakaan minun kanssani asumaan. Poikakaveri jo tukevasti följyssä, olleet yhdessä kuusi vuotta.

Hyvä työ jossa viihdyn loistavasti, haastava ja stressaavakin mutta nautin haasteista. Kaksi pienempää ylennystä plakkarissa ja koko ajan pyrin eteenpäin.

Miessuhteet ei kiinnosta ollenkaan, niistä saanut osani. Nyt on minun vuoroni elää ja juuri sillä tavalla kun haluan.  Asunto ostettu. Haaveilen oikein eksoottisesta matkasta oikein kauas, ei mihinkään turistiloukkuun. Sitä varten siirrän rahaa erilliselle tilille ja toivon että vielä toteutuu kun ajat alkaisivat tästä tasoittua. 

Että kaiken kaikkiaan kyllä tämä melkein voisi sanoa parasta aikaa on. Kaikki turha vääntö takana. Olen oman elämäni herra.  Tasapaino ja rauha alkaa toden teolla löytyä.

Aika tasaista. Perhe, talo, hyvä puoliso yms. Ainoo mikä rassaa on (vuoro-)työelämä ja vapaa-ajan tyhjyys. Teen matalapalkkatyötä joka vie mehut. Vapaa-ajalla vaan lepään.

Jos ei ole alkoholisoitunut, masentunut tai kivuissa jokapäivä kärsivä, niin kannattaa nauttia elämästä, vaikkei aina kaikki ole täydellisen täydellisesti. Tulevaisuuden suunnitelmat auttaa kanssa unohtamatta nauttia siitä, jota jo nyt on.

Ihan tuuliajolla. Ei työpaikkaa (ei ole koskaan ollut vakituista työsuhdetta), ei parisuhdetta, ei omaisuutta eikä suuntaa elämässä. Tunnen itseni kaikin puolin epäonnistuneeksi.

N40

Erosin jo vuosia sitten. Uusi elämä lasten kanssa hyvällä mallilla. Uudessa parisuhteessakin olen ollut jo pitkään. On helppo olla, kun ei tarvitse jakaa kattoa tai taloutta. Ehkä sen aika tosin tulee vielä joskus. Alanvaihtoa kyllä harkitsen. Olen tehnyt työtäni jo 20 vuotta, silti sitä olisi vielä sama mokoma jäljellä, enemmänkin. En tiedä jaksanko. Leipiintyyminen pelottaa. Toisaalta perheen ainoana tienaajana ihan mitä tahansa ratkaisuja ei oikein voi tehdä.

Kävin ison kriisin läpi neljänkympin iässä. Muutos tapahtui lähinnä pääni sisällä, koska ulkoisesti ei tapahtunut mitään.

Lakkasin murehtimasta asioita ja lopetin yrittämästä miellyttää muita. Kylläpä vierähti iso kuorma sydämeltä pelkästään tämän ajattelutavan muutoksen myötä. Päätöstä edelsi vuosia jatkunut sisäinen paha olo, öiset heräämiset, itkut riidoista, tunne ettei minusta ole mihinkään enkä saa ikinä kunnon työpaikkaa.

Ei rikkoutunut avioliitto vaikken yrittänytkään enää miellyttää. Muuttui vain paremmaksi, ainakin itselläni on levollisempi olo ja mielenrauha. Työssäni viihdyin monta vuotta, tosin nyt vaihdoin työpaikkaa vähän alle 5-kymppisenä. Pulaanhan ne hiukan jäi, mutta en ole työnantajalle mitään velkaa, uurastin joka sentin eteen vähintäänkin riittävästi ja toinen työpaikka näki työpanoksen suuremman arvostuksen arvoiseksi.

En ole vielä 40 vaan 21

Hyvin menee. Lapsista osa on jo aikuisia hyvin pärjääviä nuoria ihmisiä ja nuorinkin tulee pärjäämään aina elämässään. Mieheni on ollut miehenäni jo 25 vuotta ja rakkautta riittää. On oma velaton koti ja hyvä työpaikka, jossa viihdyn.

Hyvin menee. Perheen perustin vasta nyt ja opiskelen uuteen ammattiin. Nyt tuntuu että elän itseni näköistä elämää, enkä vaan tanssi muiden pillin mukaan. Fyysinen kunto hyvä ja rahaakin riittää.

Lasten lähdettyä pois kotoa olin masentunut pitkään. Onneksi löysin uuden miehen, ilman varmaan sekaisin. Rahahuolia riittää, vielä paljon velkoja jäljellä. T. Velkajärjestelyssä

Onhan tässä vakavarainen perhe vaimon ja koiran kanssa. Mukavasti myös aikaa harrastaa. Kuluuhan se elämä näinkin.

Kävin juuri läpi ison leikkauksen ja toipuminen siitä on vielä kesken. Työt ei huvita yhtään joten saikkari tuli todella tarpeeseen. Palkka ja muut edut on kuitenkin hyvät eikä mulla ole voimia miettiä muutosta. Lähinnä mietin miten jatkossa pääsen mahdollisimman vähällä.

Parisuhde on ok, jollei lasketa sitä että puoliso tekee mieluummin omiaan kuin on mun kanssa. Mutta tällaista tämä on ollut jo pitkään. Yhteinen talo ja lapsi pitää meidät yhdessä. Vähän jännittää kuinka meidän käy muutaman vuoden kuluttua kun lapsi pärjää jo itsekseen kotona.

Elämä on tasaista mutta korona ja oma terveys painaa mieltä, henkisesti voin huonosti vaikka pinnalla kaikki on hyvin.