nolottaa ajatella miten paljon olen itse aikuistunut lapsen syntymän myötä.
jumalauta, mhän oli ihan täys kakara ennen lapsen tuloa, vaikken tietenkään ajatellut olevani. itseasiassa luulin olevani todella fiksu, terävä, analyyttinen, nokkela, rohkea, omaperäinen ja vaikka mitä. niin vissiin.
oikeesti olin lapsellinen ja huomionkipeä erikoisuuden tavoittelija. helvetti että nolottaa. ..tietysti kiva että ylipäätään olen aikuistunut.. mutta kyllä silti nolottaa.
Kommentit (6)
pitkälti yli 30 vuotta kun tämä aikuistuminen tapahtui! Olin raivostuttava ihminen, ja kyllä hävettää!
Kaikkihan me kasvetaan ja muututaan ja harva on syntymästään saakka ollut aikuinen, ja harva aikuinenkaan aina niin järkevä. Ja ilman noitakaan " noloja" vuosiasi et olisi sellainen, mikä nyt olet.
täytyy myöntää että vastaavanlaisia noloilun tuskia kävin läpi. Oli kova paikka huomata että mähän olen ollut ihan teiniääliö! Itsekäs, näsäviisas, mustavalkoinen ja luulin oikeasti tietäväni kaikesta kaiken.
Huh, äidiksi tulo on ollut suuri muutos elämässäni. En ole mitenkään valaistunut tai täydellinen tällä hetkellä. Hyväksyn heikkouteni, teen kaikkeni että lapsilla on hyvä olla, otan läheiset huomioon ja nautin tästä hetkestä.
Ennen elin aina tulevaisuudessa; " sitten kun mulla on sitä ja tätä ja sitten kun olen saavuttanut mainetta ja mammonaa..."
Oikein puistattaa kaikki menneet sanomiset ja tekemiset. Pahinta taitaa olla se, etten voi kaikkea pistää teinihölmöilyn piikkiin vaan olin tosiaan erittäin lapsellinen vielä kaksvitosenakin. Oikeastaan aikuistuin vasta nykyisen mieheni ja esikoiseni myötä. Tai sitten olen vieläkin lapsellinen, enkä vaan tajua sitä...
Mutta lapseton tuttavani on vielä 45-vuotiaanakin samanlainen itseään täynnä oleva ***, jonkalainen minäkin olin ennen poikani syntymää. Ei minua vielä mieheni kanssa suhteeseen alkaminen mihinkään päin kehittänyt, vaan myönteinen kehitys alkoi vasta poikani syntymästä.
Sellaista se elämä on, aina kasvaa, viisastuu ja kehittyy.