Täydellisten parien erot

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 09:08"]

Ystäväni ja miehensä näyttivät niin mahtavalta pariskunnalta yhdessä. Tekivät kompromisseja yhdessä

[/quote]

Parisuhde, jossa täytyy tehdä usein kompromisseja, ei kyllä minusta ole mahtava parisuhde. Molempien tulisi haluta elämältä samoja asioita ja osata järjestää arkensa niin, että kumpikin saa, mitä haluaa, eikä kummankaan tarvitse tehdä mitään, mitä ei itse halua. -3

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 12:13"]

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 09:08"]

Ystäväni ja miehensä näyttivät niin mahtavalta pariskunnalta yhdessä. Tekivät kompromisseja yhdessä

[/quote]

Parisuhde, jossa täytyy tehdä usein kompromisseja, ei kyllä minusta ole mahtava parisuhde. Molempien tulisi haluta elämältä samoja asioita ja osata järjestää arkensa niin, että kumpikin saa, mitä haluaa, eikä kummankaan tarvitse tehdä mitään, mitä ei itse halua. -3

[/quote]

Meillä minä teen vuorotyötä. Jos olen iltavuorossa, mies ei voi jäädä ylitöihin tai mennä käymään kaverilla noin vain. Hänen täytyy hoitaa lapsia tai vähintään ottaa heidät mukaan. Jos taas olen aamuvuorossa, mies joko voi jäädä ylitöihin, jolloin minä olen kotona lasten kanssa enkä voi lähteä jumppaan. Tai jos mies tulee kotiin, joudutaan tekemään kompromissi sen suhteen käynkö minä harrastuksessani vai mies omassaan.

Meillä muuten on lapsi jolla on sairaus ja häntä ei voi antaa hoitoon kuin sellaiselle joka osaa toimia täsmälleen oikein kohtauksen tullen. Näitä ihmisiä on tasan 1 kpl, emmekä halua rasittaa häntä jatkuvilla hoitopyynnöillä. Tästä johtuen päivittäisiä kompromisseja pitää tehdä.

Teethän kai sinäkin kompromisseja miehesi kanssa kuka käy kaupassa tai vie lapset harrastuksiin. Mielestäni on tyhmää kuvitella että kompromisseja tehdään vain isoista asioista (montako lasta, mennäänkö naimisiin ja asutaanko omakotitalossa vai rivarissa).

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 12:13"]

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 09:08"]

Ystäväni ja miehensä näyttivät niin mahtavalta pariskunnalta yhdessä. Tekivät kompromisseja yhdessä

[/quote]

Parisuhde, jossa täytyy tehdä usein kompromisseja, ei kyllä minusta ole mahtava parisuhde. Molempien tulisi haluta elämältä samoja asioita ja osata järjestää arkensa niin, että kumpikin saa, mitä haluaa, eikä kummankaan tarvitse tehdä mitään, mitä ei itse halua. -3

[/quote]

Tässäpä sulle määritelmä mitä tarkoittaa kompromissi.

http://urbaanisanakirja.com/word/kompromissi/

Meillä ei ole aviomieheni kanssa yhtään mitään muuta yhteistä kuin lapset ja asuntolaina. Ollaan eri mieltä lähes kaikesta, harrastetaan ihan eri juttuja ja kaveripiiritkin ovat ihan eri. Ei olla tehty tästä ongelmaa ja 26 vuotta on jo plakkarissa. :-)

Useimmat tuntemani eronneet parit ovat olleet tuollaisia. Kun taas ne, jotka vaikuttavat ulospäin täysin mahdottomilta pareilta, pysyvät yhdessä. Kulissien pitäminen on vissiin raskasta.

Minun ja entisen mieheni suhde paitsi näytti myös oli kutakuinkin täydellinen. Neljän yhteisen vuoden jälkeen totesimme kuitenkin, että haluamme elämältä eri asioita. Se oli kamala paikka. Mies oli tullut siihen tulokseen, että isäksi pääseminen oli hänelle lopulta tärkeämpää kuin paraskaan suhde, ja nimenomaan meidän hyvä suhteemme oli auttanut häntä kehittymään niin paljon, että hän tunnisti asian.

Kaikesta huolimatta suhteesta jäi hyvät muistot.

Meillä on samat arvot, unelmat, lapset, upea koti, yhteiset mielenkiinnon kohteet ja ystävät, samat poliittiset mielipiteet, musiikkimaku ja kaikki! Ainoa ongelma, että teemme toisemme onnettomiksi. Toinen ei osaa puhua tunteistaan eikä mistään intiimistä ja toinen kaipaa juuri sitä eniten. Tämä kärjistyi sitten loputtomaksi, vuosien varrella pahenevaksi kierteeksi, jossa toinen kerjää sanoja ja huomiota koko ajan aggressiivisemmin, ja toinen vetäytyy koko ajan tiukemmin kuoreensa ja etääntyy.

Kolmentoista vuoden jälkeen mies sitten ilmoitti haluavansa eron. Koko elämä hajoaa käsiin, perhe hajoaa, koti myyntiin, kaikki alusta taas...

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 09:00"]

Meillä on samat arvot, unelmat, lapset, upea koti, yhteiset mielenkiinnon kohteet ja ystävät, samat poliittiset mielipiteet, musiikkimaku ja kaikki! Ainoa ongelma, että teemme toisemme onnettomiksi. Toinen ei osaa puhua tunteistaan eikä mistään intiimistä ja toinen kaipaa juuri sitä eniten. Tämä kärjistyi sitten loputtomaksi, vuosien varrella pahenevaksi kierteeksi, jossa toinen kerjää sanoja ja huomiota koko ajan aggressiivisemmin, ja toinen vetäytyy koko ajan tiukemmin kuoreensa ja etääntyy.

Kolmentoista vuoden jälkeen mies sitten ilmoitti haluavansa eron. Koko elämä hajoaa käsiin, perhe hajoaa, koti myyntiin, kaikki alusta taas...

[/quote]

Kuin mun elämästä...

Meillä on kans kulissit kunnossa. Halitaan ja pusutellaan muiden edessä, mutta kotona seksiä on muutama kerta vuodessa. Kun lapset on vähän vanhempia niin häivyn tästä. T: mies

Me olimme myös tällainen pari. Olimme hyvä tiimi, oli seksiä ja aamu-ja iltapusut. Ei ollut suurempia ongelmia.

Silti mies vaihtoi minut lennosta toiseen. Tuttavapiiri kohahti.

Kaikesta huolimatta väitän, ettei se mitään kulissia ollut. Ei ainakaan minun puoleltani, enkä voi miehen puolesta lähteä puhumaan. Eli vielä vuosien jälkeenkään en oikein tiedä, mitä tapahtui ja miksi.

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 08:01"]

Tunnetko pareja, jotka ovat näyttäneet aina täydellisen onnellisilta ulospäin ja sitten eroavat? Me olimme tällainen pari. Vuosien kommunikaatio-ongelmat ja ahdistus päällä mutta eiväthän ne näy ulospäin.

[/quote]

Ystäväni ja miehensä näyttivät niin mahtavalta pariskunnalta yhdessä. Tekivät kompromisseja yhdessä, oli hieno talo, harrastukset, lasten asiat hoidettiin hienosti.

Tai niin se näytti vähänkään ulkopuolisille. Me parhaimmat ystävät tiedettiin mikä on totuus. Perheessä mentiin niin kuin mies sanoi, ystävän piti vain hyväksyä kaikki mitä puoliso päätti. Väkivaltaa perheessä ei ollut, mutta ihan sama mikä tilanne perheessä oli päällä, mies vaikka lähti etelän lomalle kavereiden kanssa jos halutti. Ystävä hoiti lasten asiat yksin, mies ei niistä ollut kiinnostunut koskaan.

Lopulta ystävä väsyi ja erosivat muutama vuosi sitten.

Joo ei se välttämättä mitään kulissin esittämistä olekaan. Mekin olimme "paperilla" täydellinen pari. Kaikki elämäntavat ja -arvot sopivat täydellisesti yhteen, hoidimme arjen pyörityksen upealla tiimityöllä jne. Mutta tunne-elämä välillämme oli alusta asti kamalan vaikeaa. Kaikesta yrittämisestä huolimatta emme oikein ikinä oppineet ymmärtämään toisiamme tunnetasolla.

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 10:06"]

Joo ei se välttämättä mitään kulissin esittämistä olekaan. Mekin olimme "paperilla" täydellinen pari. Kaikki elämäntavat ja -arvot sopivat täydellisesti yhteen, hoidimme arjen pyörityksen upealla tiimityöllä jne. Mutta tunne-elämä välillämme oli alusta asti kamalan vaikeaa. Kaikesta yrittämisestä huolimatta emme oikein ikinä oppineet ymmärtämään toisiamme tunnetasolla.

[/quote]

Voiko sitä oppia ymmärtämään toista tunntasolla?

Onko parempi, jos tunnetasolla ymmärtää, mutta sitten on kamalaa riitaa koko ajan?

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 10:06"]

Joo ei se välttämättä mitään kulissin esittämistä olekaan. Mekin olimme "paperilla" täydellinen pari. Kaikki elämäntavat ja -arvot sopivat täydellisesti yhteen, hoidimme arjen pyörityksen upealla tiimityöllä jne. Mutta tunne-elämä välillämme oli alusta asti kamalan vaikeaa. Kaikesta yrittämisestä huolimatta emme oikein ikinä oppineet ymmärtämään toisiamme tunnetasolla.

[/quote]

Sitähän ne kulissit on. Että ollaan paperilla täydellinen pari, kaikki vaikuttaa niin hyvältä, mutta henkisellä tasolla ollaan eri tasolla. Oli se sitten täysin erilaiset arvot tai samanlaiset arvot, mutta tunnetasolla ei kohdata. Mulla on kokemusta molemmista.

Mun ensimmäisen poikaystävän kanssa oli ihan erilaiset arvot. Hänen elämänarvonsa olivat suoraan 50-luvulta. Mies on perheen pää, hänen mukaansa mennään ja nainen on kotitalouskone. Aikansa peesasin ja elin omaa elämääni siinä sivussa, hänen menojensa mukaan tavattiin. Lopulta kyllästyin ja lähdin. Poikakaverille oli hirveä järkytys, sillä "meillähän meni niin hyvin".

Toisen poikakaverin kanssa oltiin samanlaisten arvojen kannattajia. Perhe ja lapset on tärkeitä, kaikki päätökset pitää tehdä niin että perhe ei kärsi. Mutta... Herrajumala se mies roikkui. Hänen mielestään aitoa rakkautta ja välittämistä on vain se että joka paikkaan mennään yhdessä. Lapset kärsisivät jos äiti kävisi kerran viikossa yksin jumpassa tai isä kaverillaan. Kauppaankin mentiin yhdessä, seuraavan viikon ruoistakin piti olla samaa mieltä. En ikinä ymmärtänyt hänen tunteitaan. Miksi hän on niin epävarma jos pariskunnat edes joskus liikkuu erikseen?

Vaikka olenkin ns. tunneihminen, olen aina ollut järkevä perheenperustamisasioissa. Minulla ei ole lapsia kummankaan edellämainitun poikaystävän kanssa. Tein (sain) niitä vasta aviomiehen kanssa. Ja hyvä päätös on ollut.