fazer amica syöttää virossa tehtyä ruokaa joka Suomessa lämmitetään
Kuulin ystävältäni joka työskentelee kokkina amicalla, että ruokia tuodaan virolaisesta keskuskeittiöstä suomeen. Esimerkiksi lasagne tulee valmiiksi tehtynä ja Suomessa kokki vain lämmittää ruoan. Kohta ei siis ammattilaista enää tarvita. Ei ihme, ettei meidänkään työpaikan amica ruokalan ruoka maistu miltään. Kallista ja pahaa ja nyt kun tiedän tämän en enää mene ollenkaan syömään vaan tuon omat eväät. Törkeää amica!!
Kommentit (34)
Omat eväät niin tietää että ruoka on hyvää ja mistä se on tehty. Ja lompakkokin kiitää. Ei enää työpaikkaruokalan kamalia mössöjä!
Tohon virolaisuuteen en osaa kommentoida, mutta Amican ruoka pn kyllä hirveätä! Mulla on aina peruskoulussa ollut hyvää ruokaa. Tullessani lukioon siellä olikin Amica: tummaa leipää oli harvoin tarjolla, kasviksia hyvin vähän ja niiden laatu käsittämättömän huonoa. Niitä oli vain kaksi kapeaa astiallista koko koululle. Parhaiten on jäänyt mieleen kurkut, joiden päälle oli roiskittu etikkaa (ei siis ollut maustekurkkuja vaan ihan tavallisia) ja mandariini-sipulisalaatti (siinä ei ollut mitään muuta).
Miten ruoan virolaisuus ja mauttomuus ovat verrannollisia? Viroon ei saa viedä mausteita?
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 20:09"]
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 19:52"][quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 19:49"] Amica on meillä yliopistolla ja sillä 2,10e opiskelijahinnalla syön ilomielin vaikka canadasta roudatttua lasagnea. Perus kouluruokaloihin verrattuna (leijona catering ym.) aivan loistavaa ruokaa! Etenkin se leipä ja salaattipuoli! Eikä itse ruoassakaan ole mitään vikaa, montaa sorttia! Normi- ja kasvisruoka, keitto ja kasviskeitto, sekä joku ns. parempi ruoka (kuten kuhaa, leikettä ym) [/quote] Opiskelijaruoka on kallista laatuun nähden. Tämän takia syönkin harvoin yliopistolla. t. toinen opiskelija [/quote] Onhan se kallista jos kotona tehtyyn ruokaan vertaa. 5x2.10= 10.50e/vko. Sillä rahalla tekee koko viikon kestävän makaronilaatikon. Kuitenkaan yliopistolla ei ole mahdolliata omia ruokia lämmittää, niin kunnon ruokaa ei evääks voi ottaa. Lounaspaikat on taas 7-15e ja se on jo moninkertainen summa tohon 2.10 verrattuna
[/quote]
Saako samalla rahalla hommattua myös salaatin, juomat ja leivät viikoksi :O
Itse tykkään syödä yliopistolla, hyvää ruokaa ja tulee tosiaan sitä salaattiakin otettua mitä en kotioloissa valmistaisi.
Meillä on Amica töissä ja valitettavan hyvää ruokaa siellä tehdään :)
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 20:46"]
Firmojen ahneudella ei mitään rajaa?? Näinkö tuetaan suomalaisten työllistymistä kun valmistus viedään viroon?? Vieläkö fazerin makeiset valmistetaan suomessa??
[/quote]
Tervetuloa reaalimaailmaan. Ei osakeyhtiön ole tarkoitus tukea mitään suomalaisten työllistymistä tai muutakaan lässynläätä. Osakeyhtiön on tarkoitus tuottaa voittoa osakkeenomistajille.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 19:30"]
Jaa, ei ainakaan meidän henkilöstoruokalassa tarjoilla lämmitettyä virolaista :O Kyllä kokit tekee ihan itse ruuan.
T. Kassalla työskentelevä
[/quote]
Tuskin tekee kokonaan itse, puolivalmisteita käyttää.
Siis tehdäänkö ne leipomotuotteetkin virossa? Kohta varmaan karkitkin. Vai tehdäänkö jo? Kotimaisuus ei aiis ainakaan ole yksi fasun arvoista. Minä suosin suomalaista, toisaalta perse kiittää jos olisi syy jättää suklaat ostamatta. Nolia myytiin jenkeille, onko fasukin kohta virolainen???
Kiitos infosta taidanpa myös itsekkin ottaa eväät tästä lähtien eväät mukaan. Kun se paska maksaa yli 6€ annos ja siit menee vatsa sekaisin.
Jaa, ei ainakaan meidän henkilöstoruokalassa tarjoilla lämmitettyä virolaista :O Kyllä kokit tekee ihan itse ruuan.
T. Kassalla työskentelevä
Luuletko että on ainoa suurkeittiö joka tekee noin? harvassa paikassa enää mitään keitellään.
2009 ainakin mä tein amicalla maksakastiketta, salaatinkastiketta jne ihan itse.. nykyään en tiedä
Finnair toimii ihan samoin ja se on sentään valtion omistama pulju... Amicassa ei kenenkään oo meistä pakko syödä, jos ei maistu. Vie omat ruuat duuniin.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 19:39"]
2009 ainakin mä tein amicalla maksakastiketta, salaatinkastiketta jne ihan itse.. nykyään en tiedä
[/quote]
Ajat muuttuu eskoseni, vai miten se meni?
Amica on meillä yliopistolla ja sillä 2,10e opiskelijahinnalla syön ilomielin vaikka canadasta roudatttua lasagnea. Perus kouluruokaloihin verrattuna (leijona catering ym.) aivan loistavaa ruokaa! Etenkin se leipä ja salaattipuoli! Eikä itse ruoassakaan ole mitään vikaa, montaa sorttia! Normi- ja kasvisruoka, keitto ja kasviskeitto, sekä joku ns. parempi ruoka (kuten kuhaa, leikettä ym)
Jeps, keskuskeittiöt ja lämmityskeittiöt ovat nyt in. Kokkina joko hikoilet siellä keskuskeittiössä tehden 3 ihmisen hommia surkeella palkalla tai sitten mietit miksi kouluttauduit kokiksi lämmityskeittiössä.
Ja sitten ihmetellään miksi kokeista on pulaa.
No nähtävästi ei, sillä niin mautonta se on!