Rikkaat ja Rahattomat 2022 Official

Taas tuota hirveää proteiinivouhotusta, Voi voi nyt ei saa tarpeeksi proteiinia, meidän pitää ainakin seitsemän kertaa päivässä  saada proteiinia. Mitenhän sitä ennen osattiin syödä ollenkaan. Meidän suvussa on ollut paljon vanhoja poikia jotka eivät paljon miettineet mitä söivät. Salaatteja ei niissä pöydissä näkynyt, perunaa, leipää ja lihaa pääasiassa. Läskiä paistoivat pannulla ja siihen rasvaan kastoivat leipää, se oli suurta herkkua.

Jokainen ukko eli pitkälle yli kasikymppiseksi. Nykyään aivan turhaa tulee ruokavouhotusta joka tuutista.

Yleensä tässä ohjelmassa kaikki osallistujat ovat osoittautuneet symppiksiksi, jopa Rita & Aki, joita kohtaan olin todella ennakkoluuloinen. Uusimman jakson rikkaista ei tullut enää symppiskuvaa, omituisen onttoja ja se sikanaudasta hössöttäminen oli rasittavaa. Mirva ja lapset olivatkin sitten tuplaihania.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka ohjelman päätteeksi köyhä sanoo: ei raha tee onnelliseksi...

Juu ei, joka ohjelmassa kuitenkin hymy korvissa, kun ei tarvitse joka penniä laskea ja voi ostaa jotakin, mistä on joutunut jatkuvasti tinkimään.

Tottahan se on, että shoppailu tekee onnelliseksi, kun sitä pääsee tekemään harvoin, mutta jos se olisi viikottaista niin ei tuntuisi enää missään.

Eikä se shoppailun tuoma onni kauaa kestä. Ilo uudesta tavarasta ei ole kestävää. Sen tietää jokainen shoppailuholistikin. Kyllä ne on siis ihan muut asiat kuin raha, joka ihmisestä onnellisen tekee. Onnellisuus on paljolti myös asennekysymys.

Ymmärrän, että jotkut eivät ole onnellisia koskaan, oli sitten rahaa tai ei.

Mutta kyllä totuus on se, että pitkäaikainen köyhyys ja huoli rahan riittämisestä edes pakollisiin asioihin vie niin paljon energiaa ja monille tuo masennusta, että asenteesta ei voi silloin puhua. Se vie myös ihmisarvon tunteen.

Tiedän sen itse. Kun minulla oli normaalisti, ei edes palljon, mutta riittävästi rahaa, niin olin iloinen, energinen, tapasin ystäviä, pystyin käymään kampaajalla ja ostamaan itselleni sopivia vaatteita, myös kotiin pystyin silloin tällöin ostamaan jotain uutta jne. Kun oli joku juhla niin pystyin menemään sinne reippaasti ja ostamaan kivan lahjan. Minulla oli auto jolla pääsin kulkemaan minne itse tahdoin oman aikatauluni mukaan. Ylipäätään en ollut riippuvainen mihinkään suuntaan.

Nyt kun olen, olosuhteiden pakosta, ollut köyhä pitempään, niin olen kuin varjo entisestäni. Myös on vaikea kestää juuri riippuvuutta kulkemiseen kun ei ole autoa. Kela tuo myös monenlaista riippuvuutta ja ahdistusta.

Itseasiassa joskus tunnen häpeää miten epäsopivissa vaatteissa kuljen ja tukka ylikasvaneena. Verraten siihen mitä olin aikoinani.

Kyllä ihminen tulee onnelliseksi, minä ainakin, kun normaalit perusasiat ovat kunnossa. Eikä tarvitse joka päivä huolehtia jostain. Mielestäni siihen juuri kuuluvat myös oma ulkomuoto, koti, ne asiat jotka kokee omassa elämässään tärkeiksi ja tuovat vapautta moneenkin suuntaan.

Tarkpitan nyt normaaleilla perusasioilla muutakin kuin, että on jotain ruokaa ja joku katto pään päällä.

Itse tulin juuri onnelliseksi vapaudesta elää ja olla sekä huolettomuudesta raha-asioissa.

Uskoisin, ettei se ole mihinkään muuttunut, olisin edelleen niistä asioista onnellinen jos ne saisin.

En ymmärrä niitä ihmisiä miksi eivät he ole onnellisia, joilla nämä ovat ihan jokapäiväisiä ja itsestään selviä. Ja jänkätään, että ei raha tuo onnea. Se on kyllä silloun, totta tosiaan, omasta itsestä ja asenteesta kiinni.

Se on rikkaiden asennevamma, ei köyhien.

Rahaa pitää olla riittävästi, että pärjää. Loppu on sitten ylimääräistä luksusta. Jotkut nauttivat siitä ja näkevät siinä työnsä tuloksen. Moni pärjää vähemmällä. Tässä ohjelmassa moni on saanut sykäyksen muuttaa omaa elämäänsä ja suhtautumistaan rahaan. Saahan sitä rahaa, kuka sitä haluaa. Ittestähän se on yleensä kiinni. Onnea se ei silti automaattisesti tuo.

Minulle onnea olisi juuri tuo, että olisi rahaa riittävästi ja olisin vapaa toimimaan oman tahtoni mukaisesti. Voisin itse päättää eikä raha tai joku instanssi tai ulkopuolinne taho olissi päättämässä tai vaikuttamassa minun päätöksiini. Silloinhan minulla olisi onnellinen elämä, koska riittävä raha mahdollistaisi monet onnellisuutta tuottavat asiat. Myös silloin jäisi energiaa ja olisi mahdollista harrastaa, tavata ystäviä ja läheisiä, hankkia oma koti ja sisustaa se maun mukaisesti jne.

Nämä kaikkihan ovat jo itsestäänselviä varakkaille. Mitä ihmeen muuta onnellisuutta sitten pitäisi olla?

Mikä on esteenä sille, ettei tunhe onnellisuutta?

Otan nyt tässä oletuksena pois sairaudet yms. Näitähän on niin rikkailla kuin köyhilläkin. Mutta jos ne eivät ole esteenä onnellisuudelle.

Mitä vielä täytyisi siis varakkailla olla, että tuntisivat olevansa onnellisia.

Kun minä entisenä "normaalina" huomaan selkeästi miten paljon se vaikuttaa ihmisen onnellisuuteen kun nämä köyhänä on otettu pois. Minä, kuten sanoin, olin onnellinen silloin entisessä "normaalielämässäni". En tuntenut, että minulta puuttui mitään.

Nyt en ole onnellinen, koska rahanpuute ahdistaa ja masentaa jne. Se latistaa ihmistä. Myös henkisesti.

Jos se varakkuus ei ole perittyä, niin usein se on kovan työn tulosta. Ei se raha varakkaillekaan ole aina helpolla tullut tai tule. Voi olla, että ne energiat ja aika menee juurikin siihen työhön ja varakkuuden ylläpitämiseen.

Itse en sanoisi itseäni varakkaaksi, mutta tulen toimeen ihan hyvin, ei pahemmin tarvitse katsoa mitä ostan tai muutenkaan miettiä rahaa. Työt on kuitenkin se, mikä itseäni stressaa ja ahdistaa ja vie suurelta osin onnen elämästäni. Olen miettinyt, että eläisin onnellisempaa elämää stressitöntä elämää pienituloisena työttömänä. Saisin käyttää päiväni puuhaillen omiani just niin kuin haluan, ja harrastaen liikuntaa, tavaten ihmisiä. Olisin vapaa - vapaa niistä kaikista minua koskevista sitoumuksista ja vastuista. Ei tarvitsisi aamusta iltaan miettiä työasioita ja olla aina väsynyt, ahdistunut ja stressaantunut. Tuntuu, että se vie kaikki voimat. Ei se raha ole sen arvoista. Ei se just nappiin sisustettu omistusasunto ja vaatekaappi täynnä vaatteita ja kenkiä ole sen arvoista.

En jaksa nähdä tätä vain asenneongelmana, koska sitä se ei ole. Vielä en ole kuitenkaan tätä hyppäystä pienituloiseksi tehnyt, koska suvun osalta tuleva sosiaalinen paine pärjätä, on ollut voimakkaampi kuin rohkeuteni tavoitella sitä omaa onneani ja vapauttani.

Olet sitten ottanut liian kovan elintason elettäväksesi jos noin koville ottaa sen ylläpitäminen.

Minulle riitti h5binä aikoina ihan hyvin se elintaso jonka pystyin pitämään tavallisella palkkatyöllä, olen vielä nainen ja olin naisvaltaisella alalla. Siinä oli vielä niin, että miehet saivat parempaa palkkaa kuin naiset.

Minulla oli tosiaan auto, kiva asunto, pystyin myös käyttämään rahaa omaan itseeni. En ollut varakas, mutta palkka riitti siihen, että olin tyytyväinen elämääni ja en murehtinut asioita. Enkä ollut riippuvainen Kelasta tms. En mitään prameuksia tavoitellut.

Tätä lähinnä tarkoitan, en mitään sellaista, että veren maku suussa pitää sitä elintasoa.

Tervetuloa vaan pienituloiseksi työttömäksi. Mutta jätä ne hankkimasi omaisuudet sinne entiseen elämään kuten säästötilitkin.

Hyppää sille elintasolle ja varustelutasolle kuin muutkin köyhät.

Katsotaan sitten mitä se oma onni ja vapaus on 500 eurolla kuussa. Tosiaan ilman säästöjä, autoa, hienoa asuntoa.

Saat puuhailla kaiket pitkät päivät ja tavata ystäviäsi, tosi ilman rahaa, se puuhailu on pääasiassa kotona tai lenkillä olemista.

Kahvilassa ei istuta eikä paljon ystävillekään pysty kahveita sun muita tarjoamaan.

Se puuhailu on ihan erilaista köyhänä työttömänä kuin mitä nyt kuvittelet siellä omassa elämässäsi.

Se kun ei ole mitään lokoisaa ja mukavaa vapaaehtoista puuhastelua vaan selviytymistä päivästä toiseen. Miten kuvittelet sen olevan helppoa ja stressitöntä lomailua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka ohjelman päätteeksi köyhä sanoo: ei raha tee onnelliseksi...

Juu ei, joka ohjelmassa kuitenkin hymy korvissa, kun ei tarvitse joka penniä laskea ja voi ostaa jotakin, mistä on joutunut jatkuvasti tinkimään.

Tottahan se on, että shoppailu tekee onnelliseksi, kun sitä pääsee tekemään harvoin, mutta jos se olisi viikottaista niin ei tuntuisi enää missään.

Eikä se shoppailun tuoma onni kauaa kestä. Ilo uudesta tavarasta ei ole kestävää. Sen tietää jokainen shoppailuholistikin. Kyllä ne on siis ihan muut asiat kuin raha, joka ihmisestä onnellisen tekee. Onnellisuus on paljolti myös asennekysymys.

Ymmärrän, että jotkut eivät ole onnellisia koskaan, oli sitten rahaa tai ei.

Mutta kyllä totuus on se, että pitkäaikainen köyhyys ja huoli rahan riittämisestä edes pakollisiin asioihin vie niin paljon energiaa ja monille tuo masennusta, että asenteesta ei voi silloin puhua. Se vie myös ihmisarvon tunteen.

Tiedän sen itse. Kun minulla oli normaalisti, ei edes palljon, mutta riittävästi rahaa, niin olin iloinen, energinen, tapasin ystäviä, pystyin käymään kampaajalla ja ostamaan itselleni sopivia vaatteita, myös kotiin pystyin silloin tällöin ostamaan jotain uutta jne. Kun oli joku juhla niin pystyin menemään sinne reippaasti ja ostamaan kivan lahjan. Minulla oli auto jolla pääsin kulkemaan minne itse tahdoin oman aikatauluni mukaan. Ylipäätään en ollut riippuvainen mihinkään suuntaan.

Nyt kun olen, olosuhteiden pakosta, ollut köyhä pitempään, niin olen kuin varjo entisestäni. Myös on vaikea kestää juuri riippuvuutta kulkemiseen kun ei ole autoa. Kela tuo myös monenlaista riippuvuutta ja ahdistusta.

Itseasiassa joskus tunnen häpeää miten epäsopivissa vaatteissa kuljen ja tukka ylikasvaneena. Verraten siihen mitä olin aikoinani.

Kyllä ihminen tulee onnelliseksi, minä ainakin, kun normaalit perusasiat ovat kunnossa. Eikä tarvitse joka päivä huolehtia jostain. Mielestäni siihen juuri kuuluvat myös oma ulkomuoto, koti, ne asiat jotka kokee omassa elämässään tärkeiksi ja tuovat vapautta moneenkin suuntaan.

Tarkpitan nyt normaaleilla perusasioilla muutakin kuin, että on jotain ruokaa ja joku katto pään päällä.

Itse tulin juuri onnelliseksi vapaudesta elää ja olla sekä huolettomuudesta raha-asioissa.

Uskoisin, ettei se ole mihinkään muuttunut, olisin edelleen niistä asioista onnellinen jos ne saisin.

En ymmärrä niitä ihmisiä miksi eivät he ole onnellisia, joilla nämä ovat ihan jokapäiväisiä ja itsestään selviä. Ja jänkätään, että ei raha tuo onnea. Se on kyllä silloun, totta tosiaan, omasta itsestä ja asenteesta kiinni.

Se on rikkaiden asennevamma, ei köyhien.

Rahaa pitää olla riittävästi, että pärjää. Loppu on sitten ylimääräistä luksusta. Jotkut nauttivat siitä ja näkevät siinä työnsä tuloksen. Moni pärjää vähemmällä. Tässä ohjelmassa moni on saanut sykäyksen muuttaa omaa elämäänsä ja suhtautumistaan rahaan. Saahan sitä rahaa, kuka sitä haluaa. Ittestähän se on yleensä kiinni. Onnea se ei silti automaattisesti tuo.

Minulle onnea olisi juuri tuo, että olisi rahaa riittävästi ja olisin vapaa toimimaan oman tahtoni mukaisesti. Voisin itse päättää eikä raha tai joku instanssi tai ulkopuolinne taho olissi päättämässä tai vaikuttamassa minun päätöksiini. Silloinhan minulla olisi onnellinen elämä, koska riittävä raha mahdollistaisi monet onnellisuutta tuottavat asiat. Myös silloin jäisi energiaa ja olisi mahdollista harrastaa, tavata ystäviä ja läheisiä, hankkia oma koti ja sisustaa se maun mukaisesti jne.

Nämä kaikkihan ovat jo itsestäänselviä varakkaille. Mitä ihmeen muuta onnellisuutta sitten pitäisi olla?

Mikä on esteenä sille, ettei tunhe onnellisuutta?

Otan nyt tässä oletuksena pois sairaudet yms. Näitähän on niin rikkailla kuin köyhilläkin. Mutta jos ne eivät ole esteenä onnellisuudelle.

Mitä vielä täytyisi siis varakkailla olla, että tuntisivat olevansa onnellisia.

Kun minä entisenä "normaalina" huomaan selkeästi miten paljon se vaikuttaa ihmisen onnellisuuteen kun nämä köyhänä on otettu pois. Minä, kuten sanoin, olin onnellinen silloin entisessä "normaalielämässäni". En tuntenut, että minulta puuttui mitään.

Nyt en ole onnellinen, koska rahanpuute ahdistaa ja masentaa jne. Se latistaa ihmistä. Myös henkisesti.

Jos se varakkuus ei ole perittyä, niin usein se on kovan työn tulosta. Ei se raha varakkaillekaan ole aina helpolla tullut tai tule. Voi olla, että ne energiat ja aika menee juurikin siihen työhön ja varakkuuden ylläpitämiseen.

Itse en sanoisi itseäni varakkaaksi, mutta tulen toimeen ihan hyvin, ei pahemmin tarvitse katsoa mitä ostan tai muutenkaan miettiä rahaa. Työt on kuitenkin se, mikä itseäni stressaa ja ahdistaa ja vie suurelta osin onnen elämästäni. Olen miettinyt, että eläisin onnellisempaa elämää stressitöntä elämää pienituloisena työttömänä. Saisin käyttää päiväni puuhaillen omiani just niin kuin haluan, ja harrastaen liikuntaa, tavaten ihmisiä. Olisin vapaa - vapaa niistä kaikista minua koskevista sitoumuksista ja vastuista. Ei tarvitsisi aamusta iltaan miettiä työasioita ja olla aina väsynyt, ahdistunut ja stressaantunut. Tuntuu, että se vie kaikki voimat. Ei se raha ole sen arvoista. Ei se just nappiin sisustettu omistusasunto ja vaatekaappi täynnä vaatteita ja kenkiä ole sen arvoista.

En jaksa nähdä tätä vain asenneongelmana, koska sitä se ei ole. Vielä en ole kuitenkaan tätä hyppäystä pienituloiseksi tehnyt, koska suvun osalta tuleva sosiaalinen paine pärjätä, on ollut voimakkaampi kuin rohkeuteni tavoitella sitä omaa onneani ja vapauttani.

Olet sitten ottanut liian kovan elintason elettäväksesi jos noin koville ottaa sen ylläpitäminen.

Minulle riitti h5binä aikoina ihan hyvin se elintaso jonka pystyin pitämään tavallisella palkkatyöllä, olen vielä nainen ja olin naisvaltaisella alalla. Siinä oli vielä niin, että miehet saivat parempaa palkkaa kuin naiset.

Minulla oli tosiaan auto, kiva asunto, pystyin myös käyttämään rahaa omaan itseeni. En ollut varakas, mutta palkka riitti siihen, että olin tyytyväinen elämääni ja en murehtinut asioita. Enkä ollut riippuvainen Kelasta tms. En mitään prameuksia tavoitellut.

Tätä lähinnä tarkoitan, en mitään sellaista, että veren maku suussa pitää sitä elintasoa.

Tervetuloa vaan pienituloiseksi työttömäksi. Mutta jätä ne hankkimasi omaisuudet sinne entiseen elämään kuten säästötilitkin.

Hyppää sille elintasolle ja varustelutasolle kuin muutkin köyhät.

Katsotaan sitten mitä se oma onni ja vapaus on 500 eurolla kuussa. Tosiaan ilman säästöjä, autoa, hienoa asuntoa.

Saat puuhailla kaiket pitkät päivät ja tavata ystäviäsi, tosi ilman rahaa, se puuhailu on pääasiassa kotona tai lenkillä olemista.

Kahvilassa ei istuta eikä paljon ystävillekään pysty kahveita sun muita tarjoamaan.

Se puuhailu on ihan erilaista köyhänä työttömänä kuin mitä nyt kuvittelet siellä omassa elämässäsi.

Se kun ei ole mitään lokoisaa ja mukavaa vapaaehtoista puuhastelua vaan selviytymistä päivästä toiseen. Miten kuvittelet sen olevan helppoa ja stressitöntä lomailua.

Olet huvittava, kun oletat tietäväsi toisten asioista ja ajatuksista enemmän kuin omistasi. Kyllä minä olen elänyt kädestä suuhunkin, tiedän mitä se on. Kahvilassa ei ole muutenkaan tullut käytyä aikoihin, en minä sellaista kaipaa. Sinä ehkä arvostat tuollaisia pinnallisia asioita, mutta minä osaa olla tyytyväinen myös niihin rahattomiin puuhasteluihin ja tapaamisiin.

Ehkä turhan kärjistäen toin esille omaa tilannetta ja työni aiheuttamia negatiivisia puolia ja seurauksia. Rupesi vaan ärsyttämään, kun "vaadit" rikkaita olemaan onnellisia ihan vain siksi, että ovat rikkaita. Pointti kuitenkin on, että harvalla rikkaalla se raha on tullut helpolla. Kyllä siihen vaaditaan usein kovaa työtä ja pitkää päivää. Tiedän monia, jotka valitsevat ennemmin matalamman tulotason ja ajan perheen kanssa kuin työn täyttämän elämän, koska ei se raha sitä onnea tuo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tässä ohjelmassa Mirvalla kaksi lasta, ja sanoi olevansa yksinhuoltaja. Hänen facebook-profiilissaan on kuitenkin ihan kansikuvana perhekuva, jossa hän, joku mies (lasten isä?) ja neljä lasta. Lapset syntyneet -16, -17, -18 ja -19. Kertoo sivuillaan tämän. Eli mikä ihmeen kuvio tämä on? Esittää että eronneet, miksei kahdesta muusta lapsesta puhunut mitään?

 

Ja tuo Leikkiset. Onko se liikeidea kopioitu Lappset -yritykseltä? Jotenkin päälleliimattu koko pariskunta. 

Tätä oli tuolla faceryhmässä kysytty ja kyseessä uusi miesystävä ja hänen lapset. Ilmeisesti tämän jakson kuvaamisesta on jo yli vuosi...

Minua vaan hieman hämäsi, että ne pikkulikat näyttivät toistensa kopioilta, enkä tosiaan osaa sanoa kumpi olisi ohjelmassa nähty Mirvan tyttö.

Jokainen voi valita matalamman elintason ja ajan perheen kanssa. Paitsi ne jotka jo ovat niin matalalla ettei pääse alemmas.

Tuskin rikkaat ovat pyssyllä pakottamalla keränneet elintasonsa tai pysyvät siinä.

Naurattaa nämä heitot, että voi voi kun tämä on niin stressaavaa ja raskasta olla varakas. Olisi niin kiva ja houkuttelevaa "valita" matalampi elintaso. Ihan kadehditte köyhiä, voi voi.

Se alempi elintaso on joka hetki tarjolla. Mutta kilin kellit, ette te edes harkitse, kunhan tuuli heiluttaa huulia.

Pidätte muita tyhminä noilla heitoillanne.

Moni köyhistä on ihan pöyristyneitä siitä viikkobudjetista ja ihmettelevät mihin ihmeeseen sen saisivat kulutettua ja tyyliin "olisi kyllä kamalaa jos joka viikko pitäisi näin paljon käyttää rahaa". En tiedä miten tiedostavat asian, mutta en mä ainakaan käytä kaikkia tienaamiani rahoja. Niitä voi jättää käyttämättäkin. Meidän perheen nettotulot on n. 1300 e/vko. Keskimäärin siitä käydään ruokakaupassa 150 eurolla ja tankataan autoa 150 eurolla. Kuukausitasolla tulee sit lainanlyhennyksiä, vakuutuksia, sähköä, vettä, veroja yms. maksettavaksi, niin eipä tämä elämä mitenkään yltäkylläistä ole. Ihan normaalia.

onko nää osallistujat valittu ton lampun perusteela.

Rikkailla on mahdollisuus valita alempi elintaso. Ovat siinä onnellisessa asemassa.

Köyhällä ei ole mahdollisuutta valita korkeampaa elintasoa.

Jos eivät ole esimerkiksi työkykyisiä tms.

Vierailija kirjoitti:

Moni köyhistä on ihan pöyristyneitä siitä viikkobudjetista ja ihmettelevät mihin ihmeeseen sen saisivat kulutettua ja tyyliin "olisi kyllä kamalaa jos joka viikko pitäisi näin paljon käyttää rahaa". En tiedä miten tiedostavat asian, mutta en mä ainakaan käytä kaikkia tienaamiani rahoja. Niitä voi jättää käyttämättäkin. Meidän perheen nettotulot on n. 1300 e/vko. Keskimäärin siitä käydään ruokakaupassa 150 eurolla ja tankataan autoa 150 eurolla. Kuukausitasolla tulee sit lainanlyhennyksiä, vakuutuksia, sähköä, vettä, veroja yms. maksettavaksi, niin eipä tämä elämä mitenkään yltäkylläistä ole. Ihan normaalia.

Se nyt on vain siinä tilanteessa lausuttu kommentti. Varmaan tarkoittavat, että jos olisi esimerkiksi tämä ohjelma sellainen, että kestäisi useamman viikon.

Kyllä köyhät sen ihan hyvin tajuavat, ettei normaalielämässä ole pakko sitä koko summaa käyttää jos se olisi itsellä käytössä.

Ei heidän älyssään ole mitään vikaa sen enempää kuin muillakaan.

Tässäkin lainaamassani kommentissa nähdään miten nöryyttävästi ja aliarviovasti köyhistä puhutaan ja miten varakkaat tse arviovat itsensä älykkäämmiksi kuin köyhät ovat.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä tässä ohjelmassa kaikki osallistujat ovat osoittautuneet symppiksiksi, jopa Rita & Aki, joita kohtaan olin todella ennakkoluuloinen. Uusimman jakson rikkaista ei tullut enää symppiskuvaa, omituisen onttoja ja se sikanaudasta hössöttäminen oli rasittavaa. Mirva ja lapset olivatkin sitten tuplaihania.

Pisti silmään tosi pahasti se kymmenen euron muumimuki, minkä rikas pariskunta lahjoitti yksinhuoltaja äidille ja hänen lapsilleen. Leikkivälinefirman omistaja olisi voinut lahjoittaa asennuksineen köyhälle lapsiperheille pihaleikkivälineitä, kuten liukumäki, kiikut tms. Mutta että muumimuki...

Mautonta kulkea koko ajan firman mainosvaatteissa. Vähempikin olisi riittänyt. Mukaan haluttiin siis vain mainostamaan firmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä tässä ohjelmassa kaikki osallistujat ovat osoittautuneet symppiksiksi, jopa Rita & Aki, joita kohtaan olin todella ennakkoluuloinen. Uusimman jakson rikkaista ei tullut enää symppiskuvaa, omituisen onttoja ja se sikanaudasta hössöttäminen oli rasittavaa. Mirva ja lapset olivatkin sitten tuplaihania.

Pisti silmään tosi pahasti se kymmenen euron muumimuki, minkä rikas pariskunta lahjoitti yksinhuoltaja äidille ja hänen lapsilleen. Leikkivälinefirman omistaja olisi voinut lahjoittaa asennuksineen köyhälle lapsiperheille pihaleikkivälineitä, kuten liukumäki, kiikut tms. Mutta että muumimuki...

Se lahjahan ostetaan, jos sattuu jäämään viikkorahoista jotain yli.

Ruutu plussassa uusi jakso. Nyt en pysty katsomaan toisen perheen äidin vuoksi. Ja lapset kasvatettu vähättelemään muita. Voi oksennus!

Miksi tällä rikkaalla perheellä on käytössä Ikean halvimmat pussilakanat? Koti hyvin vaatimaton kaikin puolin. Rikkaan perheen vanhemmat ovat jotenkin semmosia huonovointisia yrittäjiä, kalman kalpeita toisistaan eksyneitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka ohjelman päätteeksi köyhä sanoo: ei raha tee onnelliseksi...

Se on se totuus. Vaikka olisi kuinka rikas niin onnellista elämää ei voi ostaa. Jos joka viikko olisi käytössä tuhansia euroja rahaa niin tuntuisiko se enää miltään, toisiko se elämään iloa?

Ei se todellakaan ole totuus.

Hyvä itsetunto pitää olla, kun vanhalla rämällä autolla saapuu johonkin juhlapaikalle rumissa vaatteisaan.

Köyhä äiti tilasi verkosta suuren laatikon hävikkiruokaa. Jotain lasten ruokiakin.

Ehtiikö lapset syömään noin paljon, kun viim myyntipäivä tulee vastaan.

Millä rahalla äiti lyhentää talolainaa, ei kai pankki loputtomiin anna lainan mennä pelkillä koroilla .

Hyvin harvoissa tuotteissa on ehdoton viimeinen käyttöpäivä, juuri siihen perustuu tällaisten hävikkiruokaa myyvien firmojen liikeidea. Tilauksessahan oli esimerkiksi pillimehuja, jotka eivät mene miksikään vielä "parasta ennen" päivän lähellä. Myös pakasteeseen kannattaa hankkia tuotteita, jos sopivasti sattuu saamaan.

Pillimehuja ei kannata tilata köyhän eikä rikkaan. Täysin turha tuote.

Tässä sarjassa kyllä huomaa myös, kuinka köyhät ovat ihan tietoisesti ja omatahtoisesti köyhiä. Uusimmassa jaksossa tästä loistava esimerkki: toinen vain määräaikaisena ravintola-alalla ja toinen valitti kun ei ole löytynyt työpaikkaa mistä tykkäisi (kuljetusalalta). Kyllä se nyt vaan on niin, että ravintola-alalla on huutava työvoimapula, ja tänä aikana työntekijä saa jo määrittää palkkaansa. Työt ei varmasti lopu jos niitä haluaa tehdä! Sama pätee kuljetusalaan - näyttää sielläkin olevan työpaikkoja tarjolla. Mutta jos ei kelpaa, niin sitten sitä ollaan ennemmin työttömänä ja voivotellaan telkkarissa. Mitään ei kuitenkaan itse asian eteen tehdä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka ohjelman päätteeksi köyhä sanoo: ei raha tee onnelliseksi...

Juu ei, joka ohjelmassa kuitenkin hymy korvissa, kun ei tarvitse joka penniä laskea ja voi ostaa jotakin, mistä on joutunut jatkuvasti tinkimään.

Tottahan se on, että shoppailu tekee onnelliseksi, kun sitä pääsee tekemään harvoin, mutta jos se olisi viikottaista niin ei tuntuisi enää missään.

Eikä se shoppailun tuoma onni kauaa kestä. Ilo uudesta tavarasta ei ole kestävää. Sen tietää jokainen shoppailuholistikin. Kyllä ne on siis ihan muut asiat kuin raha, joka ihmisestä onnellisen tekee. Onnellisuus on paljolti myös asennekysymys.

Ymmärrän, että jotkut eivät ole onnellisia koskaan, oli sitten rahaa tai ei.

Mutta kyllä totuus on se, että pitkäaikainen köyhyys ja huoli rahan riittämisestä edes pakollisiin asioihin vie niin paljon energiaa ja monille tuo masennusta, että asenteesta ei voi silloin puhua. Se vie myös ihmisarvon tunteen.

Tiedän sen itse. Kun minulla oli normaalisti, ei edes palljon, mutta riittävästi rahaa, niin olin iloinen, energinen, tapasin ystäviä, pystyin käymään kampaajalla ja ostamaan itselleni sopivia vaatteita, myös kotiin pystyin silloin tällöin ostamaan jotain uutta jne. Kun oli joku juhla niin pystyin menemään sinne reippaasti ja ostamaan kivan lahjan. Minulla oli auto jolla pääsin kulkemaan minne itse tahdoin oman aikatauluni mukaan. Ylipäätään en ollut riippuvainen mihinkään suuntaan.

Nyt kun olen, olosuhteiden pakosta, ollut köyhä pitempään, niin olen kuin varjo entisestäni. Myös on vaikea kestää juuri riippuvuutta kulkemiseen kun ei ole autoa. Kela tuo myös monenlaista riippuvuutta ja ahdistusta.

Itseasiassa joskus tunnen häpeää miten epäsopivissa vaatteissa kuljen ja tukka ylikasvaneena. Verraten siihen mitä olin aikoinani.

Kyllä ihminen tulee onnelliseksi, minä ainakin, kun normaalit perusasiat ovat kunnossa. Eikä tarvitse joka päivä huolehtia jostain. Mielestäni siihen juuri kuuluvat myös oma ulkomuoto, koti, ne asiat jotka kokee omassa elämässään tärkeiksi ja tuovat vapautta moneenkin suuntaan.

Tarkpitan nyt normaaleilla perusasioilla muutakin kuin, että on jotain ruokaa ja joku katto pään päällä.

Itse tulin juuri onnelliseksi vapaudesta elää ja olla sekä huolettomuudesta raha-asioissa.

Uskoisin, ettei se ole mihinkään muuttunut, olisin edelleen niistä asioista onnellinen jos ne saisin.

En ymmärrä niitä ihmisiä miksi eivät he ole onnellisia, joilla nämä ovat ihan jokapäiväisiä ja itsestään selviä. Ja jänkätään, että ei raha tuo onnea. Se on kyllä silloun, totta tosiaan, omasta itsestä ja asenteesta kiinni.

Se on rikkaiden asennevamma, ei köyhien.

Rahaa pitää olla riittävästi, että pärjää. Loppu on sitten ylimääräistä luksusta. Jotkut nauttivat siitä ja näkevät siinä työnsä tuloksen. Moni pärjää vähemmällä. Tässä ohjelmassa moni on saanut sykäyksen muuttaa omaa elämäänsä ja suhtautumistaan rahaan. Saahan sitä rahaa, kuka sitä haluaa. Ittestähän se on yleensä kiinni. Onnea se ei silti automaattisesti tuo.

Minulle onnea olisi juuri tuo, että olisi rahaa riittävästi ja olisin vapaa toimimaan oman tahtoni mukaisesti. Voisin itse päättää eikä raha tai joku instanssi tai ulkopuolinne taho olissi päättämässä tai vaikuttamassa minun päätöksiini. Silloinhan minulla olisi onnellinen elämä, koska riittävä raha mahdollistaisi monet onnellisuutta tuottavat asiat. Myös silloin jäisi energiaa ja olisi mahdollista harrastaa, tavata ystäviä ja läheisiä, hankkia oma koti ja sisustaa se maun mukaisesti jne.

Nämä kaikkihan ovat jo itsestäänselviä varakkaille. Mitä ihmeen muuta onnellisuutta sitten pitäisi olla?

Mikä on esteenä sille, ettei tunhe onnellisuutta?

Otan nyt tässä oletuksena pois sairaudet yms. Näitähän on niin rikkailla kuin köyhilläkin. Mutta jos ne eivät ole esteenä onnellisuudelle.

Mitä vielä täytyisi siis varakkailla olla, että tuntisivat olevansa onnellisia.

Kun minä entisenä "normaalina" huomaan selkeästi miten paljon se vaikuttaa ihmisen onnellisuuteen kun nämä köyhänä on otettu pois. Minä, kuten sanoin, olin onnellinen silloin entisessä "normaalielämässäni". En tuntenut, että minulta puuttui mitään.

Nyt en ole onnellinen, koska rahanpuute ahdistaa ja masentaa jne. Se latistaa ihmistä. Myös henkisesti.

Jos se varakkuus ei ole perittyä, niin usein se on kovan työn tulosta. Ei se raha varakkaillekaan ole aina helpolla tullut tai tule. Voi olla, että ne energiat ja aika menee juurikin siihen työhön ja varakkuuden ylläpitämiseen.

Itse en sanoisi itseäni varakkaaksi, mutta tulen toimeen ihan hyvin, ei pahemmin tarvitse katsoa mitä ostan tai muutenkaan miettiä rahaa. Työt on kuitenkin se, mikä itseäni stressaa ja ahdistaa ja vie suurelta osin onnen elämästäni. Olen miettinyt, että eläisin onnellisempaa elämää stressitöntä elämää pienituloisena työttömänä. Saisin käyttää päiväni puuhaillen omiani just niin kuin haluan, ja harrastaen liikuntaa, tavaten ihmisiä. Olisin vapaa - vapaa niistä kaikista minua koskevista sitoumuksista ja vastuista. Ei tarvitsisi aamusta iltaan miettiä työasioita ja olla aina väsynyt, ahdistunut ja stressaantunut. Tuntuu, että se vie kaikki voimat. Ei se raha ole sen arvoista. Ei se just nappiin sisustettu omistusasunto ja vaatekaappi täynnä vaatteita ja kenkiä ole sen arvoista.

En jaksa nähdä tätä vain asenneongelmana, koska sitä se ei ole. Vielä en ole kuitenkaan tätä hyppäystä pienituloiseksi tehnyt, koska suvun osalta tuleva sosiaalinen paine pärjätä, on ollut voimakkaampi kuin rohkeuteni tavoitella sitä omaa onneani ja vapauttani.

Aloitin asuntosijoittajaksi 90 luvulla.

Ensimmäiset 3 ensimmäistä asuntoa meni työkavereille. He itse valitsivat asunnot ja asuvat jokainen niissä vieläkin.

Tämän jälkeen seuraavat ostettiin uudisrakennuksesta, maksettiin ensimmäiset vuodet vähän, asunnot olivat 100% käyttöasteella ja tuottivat hyvin.

Kaikki rahat laitettiin lyhennyksiin.

Nyt valtaosa on maksettu. Unettomia öitä ei ole ollut.

Koronan myötä on vuokralaisia vaihtunut, tyhjiä kk on ollut, kaikki on nyt vuokrattu.

Oikea ajoitus, paljon hyvää tuuria. Ollaan miehen kanssa kummatkin pienipalkkaisia.

Pankkien luotto oli suurempi, kuin nyt

Vierailija kirjoitti:

Miksi tällä rikkaalla perheellä on käytössä Ikean halvimmat pussilakanat? Koti hyvin vaatimaton kaikin puolin. Rikkaan perheen vanhemmat ovat jotenkin semmosia huonovointisia yrittäjiä, kalman kalpeita toisistaan eksyneitä.

Leikkiset perheellä koko koti oli Ikeaa. Kieltämättä nauratti nuo pussilakanat. Kerran ostin yhdelle mökkireissulle, otin ne samat halvat ja eipä ne kestäneet kauaa. 

Sinänsä huvittavaa, että perheen äiti ei osta H&M:n vaatteita kun menevät rikki, mutta Ikean halvimmat pussilakanat menee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tällä rikkaalla perheellä on käytössä Ikean halvimmat pussilakanat? Koti hyvin vaatimaton kaikin puolin. Rikkaan perheen vanhemmat ovat jotenkin semmosia huonovointisia yrittäjiä, kalman kalpeita toisistaan eksyneitä.

Leikkiset perheellä koko koti oli Ikeaa. Kieltämättä nauratti nuo pussilakanat. Kerran ostin yhdelle mökkireissulle, otin ne samat halvat ja eipä ne kestäneet kauaa. 

Sinänsä huvittavaa, että perheen äiti ei osta H&M:n vaatteita kun menevät rikki, mutta Ikean halvimmat pussilakanat menee. 

No eipä ollut kovinkaan terävän oloinen kyseinen äityli.