Elämä 1340-luvulla. Kerätään muistoja tähän ketjuun.

En halua muistella noita aikoja, elämä nykyään niin toisenlaista.

Asuimme Tyrnävällä, harva muista mistä nimi edes tulee mutta itse olin mukana perustamassa Tyrnävää. Tarkoitus oli mennä Ouluun saakka mutta tyrittiin, siitä nimi. Luultiin tyrnavänojaa plaanaojaksi.

Köyhiä oltiin, tosiaan köyhiä. Plootuakaan emme elämämme aikana tulleet näkemään.

Lanttua söimme kesällä, joskus porkkanaa ja lihoja riitti. Yksi pystykorva piti yhdenkin isonkin mökkisuvun linturuuassa, metsät olivat täynnä kanalintuja. Lingolla niitä minäkin jo nelivuosikkaana, jousipyssyllä varhaisteininä. Ja meitä teinejähän riitti, joka mökissä oli vähintään toistakymmentä päätä. Jos oli enemmän vaimoja Ägräs antanut niin ei ollut lukua lapsilla, miehestä saattoi siittyä satapäiset suvut, näitähän on edelleen siellä, minunkin pikkuserkkuja.

Vaatteemme olivat hirven ja lampaan nahkaa, oravista saimme turkikset, majavista laukkutarpeet.

Peura Turkissa ei kylmä tullut kun hailuodolle hiihdimme talvikalaan, kokonaiset kylät kokoontuivat jäälle. Leirejä pystytettiin, jäällä kirmailtiin. Hevosella valtavia verkkoja ja rysiä vedettiin jäänalta. Viikkotolkut asuttiin igluissa merenjäällä. Lapsia pantiin alulle, viinaa juotiin. Minäkin join ja siellä tapasin kumppanini jonka kanssa myöhemmin muutimme Raaheen, silloiseen Rutjaan.

Joskus joku kalautti hylkeen ja voi sitä iloa kun saimme traania öljytuikkuihimme!

Noi aurinkoiset kevätpäivät vaihtuivat kevääksi. Tyttöjoukoin lähdimme silloin retkeilemään liminganlahdelle, silloin alue oli laajempi, ei ollut kohonnut vielä merestä juurikaan. Tuohisiin vasuihin iloitellen keräsimme yrtit ja linnunmunat. Tuhansia munia keräilimme, emme ottaneet kaikki munia koskaan pesästä tiesimme kyllä että osa pesistä hyljättäisiin mutta silloin loput munat veisi metsänväki. Noihin aikoihin lintuja oli paljon enemmän kuin nykyään emmekä erotelleet tai ymmärtäneet rauhoittaa niitä.

Lakeuden yli lensi penkkiä hanhia miljoonittain, joutsenia oli rannoilla lauttoina!

Munia kuivattiin pitkälti juhannukseen jonka jälkeen olikin aika alkaa juosten ja verkkoja heitellen pyydystämään sulkasatoisia lintuja. Sitten se valtava marjasouvi ja sienten keruu. Askelia tuli helposti suvipäivänä 70 000.

Harmejakin oli, kerrankin hampaani halkesi kun kurssin jänönluuta eikä pihkapaikka pysynyt lainkaan, hammashoito oli muutenkin vaikeaa mutta osaisimme jyrsiä koivunkuorta xlilitolia saadaksemme, suopursulla pesimme hampaamme, hiilellä myös valkaistiin hampaita. Tärkeintähän oli vain saada hampaat puhtaiksi.

Näin syksyllä vain lojuimme tuvissamme, kerrottiin tarinoita kuten nykyään palstalla.

Mitä mittää tääl Turus. Rakennushankkeita monta meneillään, aloittivat silloin jo Pyhän Katariinan ja Maarian kirkon rakentamisen. Koska mahtaa valmista ollakaan. Aika suureellista meininkiä ja riittääkö asukkaitakaan kaikkiin. En muutenkaan välitä nykyarkkitehtuurista https://fi.wikipedia.org/wiki/Maarian_kirkko#/media/Tiedosto:Maaria_Swa…

Ei tainnut tuomiokirkkokaan olla häävisti rakennettu, kun novgorodilaisten turistien jäljiltä sitä jo jouduttiin remppaamaan.

Kuninkaantietäkin aloittivat silloin. Pääsee kuulemma sitä pitkin sitten Viipurin linnaan. Onko sillä nyt sitten väliä, onko matka-aika viikon pidempi vai lyhyempi, varsinkin kun rantatien varrella ei ole yhtään mitään?

Muuten on kaupungin virkamiehet, pormestari ja raati aika turhia, mutta joulurauhan julistus mennään kuuntelemaan. Onhan se meidän perheessä jo pitkä traditio. Sehän oli sitä aikaa vielä, kun ei väkijoukkoja tarvinnut vältellä ruton pelossa.

Ruskeat tytöt eivät painostaneet mainostajia.

Mitä silloin edes oli, risuista kyhätty maja jossain korvessa?

Vaimo suolas taas sian ihraa liiaksi. Vesikin jäätyi aamulla tynnyriin ja olut on loppu. Erkki Mattilanpojan perhe tulee käymään eikä ole mitään tarjottavaa. Vi-tut-taa kuin Piispa Henrikiä Köyliöjärven jäällä.

Isovanhemmat muuttivat kanssani kauas takametsiin. Minulla oli nimittäin vihreät silmät ja perheeni pelkäsi että silmieni värin vuoksi minut tuomittaisiin noidaksi, jota odotti kolkko kohtalo.

Opin puhumaan intujen ja muitten metsäneläinten kanssa ja matkustin hirven selässä.

Kun isovanhemmat siirtyivät ajasta ikuisuuteen, osasin pitää aika hyvin huolta itsestäni.

Ja sitten yksi päivä vastaani tuli hirvellä ratsastaen Rölli peikko. Me rakastuttiin ja ollaan nyttemmin historiallisen Röllikansan esivanhemmat. Ehkä jäädään pysyvästi tänne takametsiin asumaan.