Ikävän tunne kumppania kohtaan

Taitaa olla.

Mun mielestä toi kyllä kuulostaa melko kyseenalaiselta, mutta paha ulkopuolisen on tän tekstin perusteella toisten suhteesta mitään sanoa.

Rakastan miestäni, mutta en hirveästi tunne ikävää kun hän on poissa. Hän matkustelee työnsä vuoksi paljon, ja olen vaan niin tottunut siihen että hän on poissa, ja soittelemme/viestittelemme useamman kerran päivässä aina kun hän on reissussa. Aluksi tietysti ikävöin. Ja ollaan oltu yhdessä jo 20 vuotta.

[quote author="Vierailija" time="26.02.2015 klo 09:42"]

Mun mielestä toi kyllä kuulostaa melko kyseenalaiselta, mutta paha ulkopuolisen on tän tekstin perusteella toisten suhteesta mitään sanoa.

[/quote]

juu. alan nyt harkita eroamista, kun sanat jäivät kaikumaan päähäni niin ikävinä. ap

Noo, minä olen seurustellu jo kohta vuoden ja asumme vierekkäisissä kaupungeissa. Ei me nyt hirveesti ikävöidä erossa ollessamme; molemmilla on oma arki omine juttuineen. Ja jos ei ole varsinaisesti asiaa, niin emme laita viestejä viestien vuoksi. Minä olen tykännyt tästä, aiemmin olin enemmän läheisriippuvainen. Tää tuntuu ihan oikealta ja aikuismaiselta :) Ja todellakin rakastan miestäni, sen asian kanssa en pysty huijaamaan itseäni. :)

[quote author="Vierailija" time="26.02.2015 klo 09:50"]Rakastan miestäni, mutta en hirveästi tunne ikävää kun hän on poissa. Hän matkustelee työnsä vuoksi paljon, ja olen vaan niin tottunut siihen että hän on poissa, ja soittelemme/viestittelemme useamman kerran päivässä aina kun hän on reissussa. Aluksi tietysti ikävöin. Ja ollaan oltu yhdessä jo 20 vuotta.
[/quote]

Aivan kuin omasta kynästäni. Tosin viestittelymme on vähentynyt, kun toinen on poissa. Olen miettinyt niitä ohjelman papin sanoja. Siitä ikävästä ja siitäkin, kuinka silloinkin on poissa vaikka on paikalla. En ikävöi enää miestäni ja olen aika poissaoleva nykyään. Jotenkin mieheni on työntänyt minua pois luotaan, ei ole halunnut läheisyyttäni pitkiin aikoihin. Hän nähtävästi siis onnistunut vieroittamaan minut itsestään.

Minäkään en tunne ikävää. On jopa vapauttavaa olla välillä pitkiäkin aikoja erossa, kun saan elää sitä ihan omaa elämää. Syy miksi en nyt eroa, on pienet lapset. Ehkä sitten tulevaisuudessa...

Pystyn myös olemaan ilman ikävää, vaikka rakastan miestäni yli kaiken. Jotenkin pystyn sulkemaan asian pois, varsinkin työmatkoilla, jossa koko ajan on tekemistä. Kotiin tullessa tunteet kyllä ovat taas pinnassa. Ohjelman jälkeen mietin myös niitä sanoja. Mutta ei yksi pappi kaikkia parisuhteita tunne.

Yhdessä lähes 20v

Hei
Mulla samankaltainen tilanne kuin aloittajalla. 6 vuotta olemme seurustelleet, emmekä asu yhdessä. Ikävä ei nykyään helposti tule, mutta näen sen positiivisena asiana. Ennen en pystynyt keskittymään omiin tekemisiini juuri lainkaan kun mietin häntä koko ajan erossa ollessamme. Nykyään voin nauttia arjestani ja harrastuksistani, ystävistäni kunnolla ja silti tiedän että hän on olemassa. Kun sitten taas nähdään niin se on luontevaa ja ihanaa. Haluan uskoa että suhteemme on kypsynyt ja luottamus kasvanut kun voin olla rennosti. Alkuaikoina jäi omat kaverit näkemättä ja asiat huonolle hoidolle kun koko ajan piti viestitellä ja ikävöidä.

Kaikenmaailman ohjelmia kannata uskoa!

[quote author="Vierailija" time="26.02.2015 klo 11:53"]

Hei Mulla samankaltainen tilanne kuin aloittajalla. 6 vuotta olemme seurustelleet, emmekä asu yhdessä. Ikävä ei nykyään helposti tule, mutta näen sen positiivisena asiana. Ennen en pystynyt keskittymään omiin tekemisiini juuri lainkaan kun mietin häntä koko ajan erossa ollessamme. Nykyään voin nauttia arjestani ja harrastuksistani, ystävistäni kunnolla ja silti tiedän että hän on olemassa. Kun sitten taas nähdään niin se on luontevaa ja ihanaa. Haluan uskoa että suhteemme on kypsynyt ja luottamus kasvanut kun voin olla rennosti. Alkuaikoina jäi omat kaverit näkemättä ja asiat huonolle hoidolle kun koko ajan piti viestitellä ja ikävöidä.

[/quote]

minulla on samanlainen tunne kuin sinulla. Liittyy juuri tuohonluottammukseenkin. Toki viestittelemme jos erossa olemme mutta mitään erityistä ikävää en tunne. Teen omia asioita eivätkä ajatukset pyöri miehessä.

Olemme seurustelleet 1,5 ja puolin ja toisin on kamala ikävä. Emme siis asu yhdessä, mutta joka toisen viikon käytännössä niin teemme. Joka toisen viikon olemme lapsinemme. Ja ikävä on silloin kamala. 

Olen ollut aiemmin naimisissa 20 vuotta, ja loppua kohden se ikävä laantui. Eli itseni tuntien sanon, että jos en tunne ikävää, niin toinen ihminen ei jaksa kiinnostaa.