Ikävin lapsuusmuistosi?
Mikä on sinun ikävin muistosi lapsuudesta? Minun lapsuusmuistoni ovat pääasiassa onnellisia ja hyviä,mutta yhdestä asiasta jäi kyllä ainiaaksi ikävä olo. Vanhempani eivät käyttäneet alkoholia juuri lainkaan, todella harvoin ottivat vieraiden kanssa ruualla viiniä tai mökillä saunaoluen. Humalassa heitä en ollut nähnyt koskaan. Olin kuitenkin eka-tokaluokkalainen kun isäni oli päättänyt järjestää äidiltäni kysymättä uudenvuoden meillä kotona. Oli sitten kutsunut koko omakotitaloalueen isännät,kaikki tietenkin ympäripäissään tulivat paikalle..isäni näin pelottavana ja outona joka huusi ja kiroili(ei vihaisena, vaan voimakkaalla äänellä vaan puhui humalan takia). Kamala meteli oli ja musiikki ja karaoke soi siihen asti kun nukahdin. Yöllä heräsin siihen kun äiti talutti isää oksennus paidallaan vessaan. Muulloin meillä ei koskaan näkynyt mitään kännäilyä, vain tämän yhden kerran.. siitä tuli aikuisiälle asti jatkunut ahdistus aina kun joku läheinen on hyvin humalassa tai oksentelee..