Säästöt ihan väärissä paikoissa.
Nyt lähti vanhuksilta sitten leivät Helsingissä. Kohta varmasti kaikkialla muuallakin Suomessa. Ja aikaisemmin on alettu supistaa lasten erityispäivähoidoissa. Erkkaryhmiä lopetetaan ja erkkalapset sitten sijoitellaan normaaliryhmiin. Kuka siitä hyötyy?
Mikä helvetti se on, että joka saatanan säästö tuntuu niissä, jotka eivät kykene puolestaan taistelemaan? Nyt toivoisinkin, että seuraavat säästöt kohdistuisivat ilman mitään valituksia kaupunkien ja kuntien isommille herroille/rouville. Otetaan palkoista bonukset pois ja supistetaan muutama satanen päältä. Eiköhän sillä vielä eletä.
Oulussa olisi myös voitu pikkuisen miettiä, mitä helvettiä tehdään. Nyt on lämmitetty Rotuaari, Kallioparkki tekeillä ja tulee vielä uusi kauppakeskus! Mutta samalla mielenterveyshuoltoa supistetaan (Tuiran mahtava osasto 2 jouduttiin lopettamaan, nyt kasvaa monen ihmisen kynnys hakea apua). Redi64, A-klinikka, sekä Mt-toimisto on sullottu samaan paikkaan. Mikä järki? Ennen Redille mentäessä piti sentään käyttää ovisummeria. Nyt sisään pääsee kuka vaan.
Ja seison todellakin tuon bonusten ym. leikkuun takana.
T. Käteen jää 770/kk. Siitä melkein puolet vuokraan + laskut. Ja yhä eletään.
Kommentit (4)
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 21:14"]Leipä ja margariini + maito pois on terveysteko. Ne ovat epäterveellisiä ja lyhentävät elinikää. Miksi haluat että vanhukset kuolevat nopeammin?
[/quote]
Ne vanhukset on tottuneet syömään leipää ja juomaan maitoa. Ei mitään merkitystä enää terveyden kannalta.
Kahden ekan kommentin perusteella leipä siis olisi jotenkin haitallinen ravinnon lähde? Täh?? Hyvästä leivästä saa kuituja, mitkä on hyväksi. Ja leipä on salaatin ohella siis ruuan lisäke. Se on osa ateriaa. Leivän pois leikkaus on kuin leikattaisiin pois tuoresalaatti. Vai saako vanhukset sitäkään?
Oikeasti tässähän on taustalla se että vanhukset ostavat mielummin leivät ja levitteet itse erikseen. Heillä käy kotiapu tai omaiset kaupassa. Lehdessä luki että suosituin ateriavaihtoehto on ilman leipää. Kuka haluaa tunteja sitten voidellun, vettyneen leivän kun sen voi tehdä itsekin tuoreena kaapistaan?
Leipä ja margariini + maito pois on terveysteko. Ne ovat epäterveellisiä ja lyhentävät elinikää. Miksi haluat että vanhukset kuolevat nopeammin?