Onko kerrostalokolmiossa kamala asua?t.ammattivalittaja
Kommentit (22)
Asun yksiössä lähellä Helsingin keskustaa. En ikinä muuttaisi täältä pois jonnekkin kauemmaksi isomman asunnon takia.
No kyllä ap siitäkin löytäisi jotain valittamisen aihetta
Kalliita vain tuntuvat olevan. Maksavat melkein saman täälläpäin kuin omakotitalotkin ja rivariosakkeet omakotitaloja enemmän.ap
Kerrostalokolmiossakin voi olla oma piha, jos on 1.kerroksessa. Itse tykkään asua ylimmässä kerroksessa, ja kun ei ole koskaan sitä omaa pihaa ollut niin eipä sitä osaa kaivatakaan.
Ei ole. Naapureista ei ikinä kuulu mitään, lapsille on kavereita taloyhtiön pihalla, koulut, puistot ja kaupat vieressä (toki sijainti vaikuttaa paljon). Lasitetulla parvekkeella (15m2) kasvatan mitä mieli tekee.
Mulla meni hetki, ennen kuin tajusin että hei, mehän asutaan kolmiossa. Pihaa en ole koskaan kaivannut, kun olen ikäni kerrostaloasunnossa asunut ja muutenkin laiska. Parveke riittää mulle. Meillä on toinen parveke ruokailua varten ja toinen enempi sellainen chillailuparveke, missä on kaksi riipputuolia. Yläkerran parvekkeelle mahtuisi hyvin kaikkia kasvejakin, mutta ei olla jaksettu laittaa.
Kerrostalossa on aina kamala asua!
Ei ole varsinkin jos asuu pienkerrostalossa.
Kun lapset oli pieniä niin asuimme pienkerrostalossa (8 asuntoa) kolmiossa ja oli kiva piha kun se oli 2 tasossa eli takapihalle meni portaat ja siellä oli autot. Etupihalla oli nurmikko, keinut, hiekkalaatikko, pöytä+tuolit ja pyykkinarut. Päiväkoti melkein vieressä ja leikkipuisto kadun toisella puolella. Torille 10min kävelymatka.
Nyt asumme pienkerrostalossa (10 asuntoa) 4h+keittiö+sauna ja meillä on kivan yhteisen pihan lisäksi myös terassi. Yläkoulu ja lukio on lähellä ja torille 5 min kävely. Tosi hyvä paikka asua teinien kanssa :)
Helppo elämä ja mukavat naapurit kaupan päälle.
Riippuu kolmiosta ja kerrostalosta. 200m2 omakotitalossakin voi olla kamala asua, jos talo on kulahtanut rähjä ja naapurit ääliöitä, vaikka kuinka olisi piha.
Pojalla vaihtuisi eskari ja tuleva koulu koska pitäisi muuttaa halvemmalle alueelle n 10km päähän täältä.ap
No nythän on hyvä muuttaa ennenkuin koulu alkaa sillä myöhemmin se koulun vaihtaminen ei ole kaikille lapsille kovin helppoa.
Mutta eihän se mies suostu eikä anoppi ym ym ei ei ei....
Tuskin se teidän minitorppa nyt kovin kalliilla paikalla sijaitsee joten eiköhän jotain löydy läheltä paitsi jos se torppa on korvessa.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 15:47"]
Tuskin se teidän minitorppa nyt kovin kalliilla paikalla sijaitsee joten eiköhän jotain löydy läheltä paitsi jos se torppa on korvessa.
[/quote]
Tämä on paikkakunnan paras alue,muutama miljonäärikin täällä asuu isoissa ja uusissa taloissaan.ap
Hei, ap ei tule koskaan kertomaan missä asuu ja millainen todellisuudessa on sillä hänen luomaansa hahmoa ei todellisuudessa ole olemassa. Täällä huudetaan trollia niin pienestä, mutta tämä neitonen vai ehkä jopa rouvaa esittävä misu on suoraan Porvoon kauniista kaupungista. Menette lankaan ystävät kalliit joka päivä , vaikka tähänkin viestiin ap tulee sanomaan/kommentoimaan, että ei, olen todellinen henkilö täältä jostain.....
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 15:55"]
Hei, ap ei tule koskaan kertomaan missä asuu ja millainen todellisuudessa on sillä hänen luomaansa hahmoa ei todellisuudessa ole olemassa. Täällä huudetaan trollia niin pienestä, mutta tämä neitonen vai ehkä jopa rouvaa esittävä misu on suoraan Porvoon kauniista kaupungista. Menette lankaan ystävät kalliit joka päivä , vaikka tähänkin viestiin ap tulee sanomaan/kommentoimaan, että ei, olen todellinen henkilö täältä jostain.....
[/quote]
Kyllä olen olemassa ja 90 prosenttisesti juttuni on totta mutta paikkakuntaa en kerro.ap
Ja jokuhan mut jo live-elämässä tunnisti.ap
Kyllä saa olla melko pramea kerrostalo tai röttelö omakotitalo, että kerrostalo vie voiton. Puolikuntoisille ja vanhuksille kerrostalo on sopiva ratkaisu. Jos on tottunut asumaan omakotitalossa on se aina pettymys siirtyä ahtaampaan kolhoosii asuntoon.
Ei oo. Puistoja on vieressä ja lasten leikkipaikka talon pihassa. Onnekkaimilla on omat viljelypalstat lähellä ja parvekkeella saa aika hyvin kaikkea pientä kasvamaan. Mihinkään ei oo pitkä matka, mutta talon tekniikkaan liittyviä huoltotöitä ei tarvi tehdä ja haravoidakin saa, mutta ei ole pakko ;)