Miksi muut sanovat jatkuvasti, että olen "erilainen"?

Koska painat enteriä jokaisen lauseen jälkeen.

Enpä minä sitäkään yleensä harrasta. Piti vain jäsennellä ajatuksesta toiseen ettei tule liian raskassoutuista luettavaa.

Ap

Kappalejakosi on ainakin erilainen :D

Mutta ei ihmisen erilaisuudessa ole mitään pahaa. Kaikkihan meistä on erilaisia, mutta kunnolla erilaisiksi sanotaan niitä, jotka eivät käyttäydy normien mukaan. Yhteiskunnassa ja vuorovaikutuksessa on tiettyjä normeja ja normien ulkopuolelta ajattelevat ovat erilaisia. Tietenkään et ole omasta mielestäsi erilainen, kun olet elänyt itsesi kanssa koko elämäsi ja tottunut omaan ajatuksenkulkuusi. Se, jos sinua syrjitään erilaisuuden vuoksi on tietenkin väärin.

Kaikki haluaa olla jotenkin uniikkeja kauniita lumihiutaleita, vaikka todellisuudessa samaa paskaa suurin osa ihmisistä.

Syrjintää on ollut. Ryhmätöitä ei olla haluttu tehdä kanssani. Suoranaista kiusaamistakin oli, peräänhuutelua ja seläntakana puhumista.

Myöhemmin aikuisena ihmiset sopivat menojaan kysymättä minua mukaan. Selvästi jotkut eivät ole haluneet minua mukaan. Turha on ruveta anelemaan, jos joku välttelee katsekontakia tai kohtelee kuin en olisi paikalla. Olen antanut ihmisten olla, lähtenyt pois, enkä väkisin pysytellyt mukana. Pian sitten huomaan olevani itse yksin. Seuraa toki on löytynyt sitten myöhemmin, jos on löytyäkseen.

Mutta sitten kuulee tuota, miten on erilainen. Opettajilta, ikätovereilta. Tuttavilta. Jopa omilta vanhemmilta, kun he keskustelevat keskenään silloin kun kuvittelivat minun nukkuvan.

Lopulta erilaisuudelle ei saa mitään "järkevää selitystä", jos kysyy miksi.

Ap

Monesti luulisi, että jos sitä kuulee ylikorostetusti niin siihen alkaa uskoa. Mutta olen yrittänyt olla välittämättä asiasta ja kuvitella, että joskus sovin joukkoon. Ja silti sitä kuulee ja alkaa kuvitella, mitä vikaa itsessään on. Ehkä sitten käyttäydyn jotenkin epäsovinnaisesti.

Omien vanhempieni keskustelun kuulin vasta lähes täysi-ikäisenä. He eivät ole yrittäneet korostaa "erityislaatuisuuttani", mitä olen muualta kuullut.

En halua uskoa "erityisyyteen". Joko olemme kaikki jollain tavalla erityisiä tai sitten kukaan ei ole. Ihmisiähän tässä vain ollaan.

Ap

Älä välitä muiden mielipiteistä, niin kuin oletkin jo pyrkinyt tekemään. Ymmärrän kyllä, että voi olla vaikeaa.

Ole rauhassa aivan sellainen kuin ikinä itse vain olet, älä esitä tai ole teennäinen, koska se olisi paljon pahempaa.

Ja mieti miten paljon pahempaa olisi olla ilkeä, pahantahtoinen, omahyväinen ihminen, jollaisia tunnen vaikka mitenkä paljon, aivan liikaa siis. Heistä ei kukaan oikeasti pidä, vaikka saattaakin "joutua" esittämään niin. Olet siis hyvä ihminen, muista se! Ja oma itsesi, se on kaikkein tärkeintä, vaikka kliseeltä kuulostaakin.

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 14:20"]

Aika usein on saanut kuulla, että on "erilainen".

Sitä kuulemma ajattelee eri tavalla, mikä on jollakin tavalla mielenkiintoista, kiehtovaa ja erikoista.

On kuulemma niin erilainen kuin kukaan muu, jonka on aikaisemmin kohdannut

Eikä minulla ole edes ole ollut mikään pyrkimys olla erilainen tai jollakin tavalla uniikki.

Olen yrittänyt olla vain oma itseni.

Jollain tavalla se sattuu kun kuvittelee, että voisi vain olla. 

Sitten joku sanoo, että olen niin erilainen.

Tunnen oloni jotenkin todella yksinäiseksi.

Eikö me kaikki muka olla erilaisia? Yksilöitä?

Mikä sitten muka tekee minusta, tai kenestä tahansa muusta, "niin erilaisen"?

Ehkä mitä enemmän asiaa ajattelee niin aikuisten maailmassa sana erilainen yrittää olla kehu.

Tai ehkä kun toisesta ei oikein tunnu osaavan sanovan mitään.

Tai ei uskalla sanoa.

Että sinä olet vähän omituinen.

Etkä kuulu tänne.

Lapsesta lähtien minua on haukuttu oudoksi.

Enkä edelleenkään ymmärrä, mikä minussa on vikana.

Miten olla "tavallinen"? "Normaali"?

Minulle minä olen normaali, koska olen elänyt itseni kanssa koko elämän ajan.

Mutta en mielestäni ole pitänyt oikein muitakaan mitenkään kamalan "epänormaaleina".

[/quote]

Onko sun ongelmasi oikeastaan siis yksinäisyys? Tai jonkinlainen surumielisyys? Sen kuvan saa ainakin tekstistäsi.Mäkin saan usein kuulla olevani erikoinen mikä johtuu siitä että olen aika skitso, sinä kuulostat kuitenkin normaalilta. Jos yrittäisit löytää muita erilaisia?

Sun kirjotuksetkin on vähän omituisen oloisia..ehkä vaan oot jotenkin outo.Meitä on moneen mäkeen.Hymyiletkö ikinä ihmisille puhuessasi?

Muita "erilaisia" olen löytänytkin ja ihmisiä on ympärillä. He vain sitten ovat ulkoisestikin "erilaisemman" näköisiä eivätkä kyseenalaista minua.

Ja hymyilen kyllä. Mutta kaiketi olen sitten outo valtaväestön mielestä.

Ap

Minä olen just sellainen kuin olen ja sillä sipuli. Itsekkyyttä on se jos toista ihmistä lähtee muuttamaan tai on tarve toista kritisoida. En ikinä ole ymmärtänyt sitä, että erilaisuus on jotenkin oudoksuttavaa. Minusta se on kiehtovinta koko elämässä.  Ja sitten loppupeleissä ihan samanlaisia ihmisiä, jotka kaipaavat rakkautta me ollaan kaikki. Tulemme vain erilaisista kulttuureista ja ne jotka sitä erilaisuutta pelkäävät, niin niiden pitää lietsoa sitä omaa pelkoaan ja sen kautta syntyvää vihaa toisiinkiin ihmisiin.

Hitto vieköön kun tämä maailma olisi parempi paikka elää, jos me kaikki vain uskallettaisiin kohdata omat pelkomme, sen sijaan että vaan linnoittaudutaan omiin bunkkereihimme entistä tiiviimmin. Sen myötä ehkä tajuttaisiin sekin, että ihan joku muu asia kuin raha tekee meidät oikeasti onnellisiksi.

No voi jesses taas. Vaikea vastata kun ei tiedä, miten tuo erikoisuutesi/outoutesi ilmenee! Esimerkkejä kehiin, muuten tästä ei tule muuta kuin epämääräistä sanahelinää.

Mainitsit nukkumisen, jota vanhempasi kummastelivat. Mitä he siinä kummastelivat? Ja lisää vastaavia esimerkkejä. Muuten on pakko vetää sellainen johtopäätös, että ajatuksesi ovat sen verran hajallaan ja käytöksesi sen mukaista - ja kukaan ei pysy kärryillä.

Voi kun minulla olisikin esimerkkejä niin tietäisin itsekin, miksi olen outo.

Yritin siis nukkua, kun vanhempani kummastelivat, että olen erikoinen. En ole tullut kehenkään. Olen erilainen kuin vanhempani, erilainen kuin kukaan muu sukulainen, erilainen kuin kukaan muu ihminen, jonka he ovat koskaan tavanneet. En muistuta ketään. En ole samankaltainen eikä minua voi verrata kehenkään.

Tätä aika paljon samaa olen kuullut muualtakin. Mitään muuta perustelua outoudelleni en ole saanut. "En ole koskaan tavannut ketään samanlaista." Sitä kuulen usein.

Kun kysyn ihmisiltä, minkälainen sitten olen, mikä tekee minusta oudon, he hiljenevät. Minusta ei osata vetää suoria johtopäätöksiä, että olisin "jonkinlainen". Ainakaan ne, joiden kanssa olen enemmän sitten tekemisissä. Minua ei osata kuvata - tai vähintäänkään ei voida sanoa suoraan. En minä siitä pahastuisi. Ehkä sitten olen, kuten sanoit, epämääräinen. Minusta minulla on silti selvä identiteetti ja aika paljon sellaista, mikä ei näy pinnan alta. Tiedän mitä haluan elämältäni ja yritän ottaa muut huomioon. 

En voi pyöritellä tällaisia "epämääräisyyksiä" ihmisten kanssa, koska nimenomaan sanottaisiin kaiken olevan sanahelinää. "Miksi ajattelet tuollaisia turhia asioita?". Kenties siksi, kun joudun kohtaamaan asian yhä uudelleen ja uudelleen ymmärtämättä, mikä vika minussaon? Eikä kukaan pysy kärryillä ajatuksen juoksussani. Siksi mieluummin vaikenen. Puhun kaikesta muusta ja yritän saada ihmiset nauramaan. Ja käsittelemään ihmissuhteitaan, ymmärtämään toisiaan. 

Ap