Lue keskustelun säännöt.
Mikä kriisi mulla nyt on meneillään.. Kipinä elämään on kateissa
02.02.2015 |
Elämässä ei tunnu enää olevan mitään kunnollista merkitystä, eikä mitään hohtoa, ei mitään "innostavaa mieltä"... Täällä vaan pyöritään. Aiemmin luulin, että onnellisuus tai mikä tahansa, se mitä koko ajan odottaa, tulee sitten kun olen aikuinen, sitten kun olen saanut ammatin, sitten kun olen saanut työtä, olen saanut rahaa, olen saanut lapset, olen saanut lapset isommiksi, olen saanut omaa aikaa, olen laihtunut, olen saanut kodin, olen saanut sisustettua sen, olen saanut vaihtaa alaa, olen saanut pitää välivuoden, olen saanut downshiftattua, olen oppinut elämään hetkessä, olen oppinut nauttimaan pienistä asioista, olen lakannut odottamasta "sitten kun" jonkun tapahtumista...
MIKÄÄN näistä ei toimi, pidemmän päälle.
On jotenkin tyhjä ja alavireinen olo. Olen kohta 35-vuotias, olen saavuttanut toisaalta paljon, toisaalta en mitään. Toisaalta tekisi mieli yrittää vielä jotain erilaista (esim. opiskella taas uusi ammatti, tai perustaa oma yritys, tai tehdä iltatähti, tai myydä vanha talo ja ostaa uusi) mutta toisaalta siihenkään ei ole sitten kunnollista motivaatiota, koska niin paljon olen tehnyt ja kokeillut eri asioita ja elämänasenteita, sillä odotuksella että "sitten kun..." se ja se on tehty niin SITTEN.. mutta mikään ei ole muuttunut. Ehkä tilapäisesti, mutta ei ne tilapäiset jutut pohjimmiltaan kanna pidemmälle. Taas ollaan samassa pisteessä. Missään ei ole mitään mieltä. Täällähän taaperretaan, kuka tekee mitäkin, mutta mitä järkeä on missään.
Ei edes se pienistä asioista onnen hakeminen (=silmät kiinni hymistellen "oi kuinka mulla onkaan lämpöiset sukat ja kuppi höyryävää kahvia mukissa") kanna mihinkään. Vai mitä noista pitäis kostua? Hitsit, että onkin hienoa elää ehkä vielä 60 vuotta ja nuuhkia aamukahviaan ja löytää siitä ja lämpöisistä sukista sitten se elämän tarkoitus? Jaksanko mä puurtaa töissä vielä liki 7-kymppiseksi saakka, jaksanko lenkkeillä ja käydä kuntosalilla pitääkseni itseni toimintakuntoisena, jaksanko harrastaa ja tavata ystäviä... jotta mahdollisimman pitkään voin elää niiden hetkien lataamana, että mulla on kuppi kuumaa käsissä? En sinänsä väheksy pieniä onnenhetkiä, mutta nekin kun ovat vaan HETKIÄ. Ne auttavat hetkellisesti tuntemaan tyytyväisyyttä, mutteivät sen enempää. Sekin hetki on sitten kohta jo mennyttä. Eikä se pieni hetki jaksa motivoida seuraavaan päivään. En aamulla hyppää energisenä sängystä odottaen, mitä elämä tuokaa tullessaan, ne pienet tyytyväisyydenhetket eivät innosta tarpeeksi, eivät kanna, eivät anna MERKITYSTÄ ja inspiraatiota jatkaa innolla ja uteliaana elämää eteenpäin.
Tiedän että usko on tavallaan ratkaisu, mutta ei musta ole oikein siihenkään. En jaksa aina uskoa ja pyrkiä parempaan. Se on niin vaikeaa, olen liian heikko ja liian itsekäs ja liian mukavuudenhaluinen. En osaa olla vain "rakastettu ja armahdettu juuri tällaisena kuin olen" vaan alan aina pyrkiä parempaan (koska toisaalta niin käsketään?) mutta sitten uuvahdan, ei minusta tule tämän parempaa. Enkä jaksa sitten enää edes yrittää, eikä Raamatunluku jaksa innostaa. Tajuan pätkän sieltä, toisen täältä, mutta suurin osa on käsittämätöntä ja tylsää kerrontaa.
Vaikea innostua mistään. En varsinaisesti koe olevani masentunut, eikä minulla ole mitään itsetuhoisia ajatuksia, mutta jotakin on nyt hukassa eikä ole mitään käsitystä, mistä lähteä sitä jotain hakemaan. Ilmeisesti joku innostus elämää kohtaan on nyt kateissa? Toivo jostain paremmasta? Lähinnä tuntuu, että tätä tämä nyt sitten on, tää on niin nähty, ei enää houkuttele, mutta tämän kanssa nyt sitten koitetaan jaksaa elämä loppuun saakka. Mitenkä sitä saisi näillä lähtökohdilla itsensä pysymään innokkaana, että jaksaisi muka vanhuuteen saakka, pitää itsestä huolta, tehdä päivän työt ja velvollisuudet, ja innostaa ja kannustaa vielä lapsiakin ...johonkin, jotakin varten, jota itsekään en enää tiedä.... kun nyt jo kolmevitosena tuntuu että elämällä ei ole minulle enää mitään tarjottavaa?
Kommentit (37)
[quote author="Vierailija" time="02.02.2015 klo 22:08"]
No kun aina saavutettuasi uuden asian haluat seuraavaa. Joten missä välissä voisit olla onnellinen sitten kun- elämäntyylillä? Ole joskus laiska ja vain nautiskele.
[/quote]
No nyt esim. olen lomautettuna, joten todellakin saan olla laiska ja nautiskella. Olen oikein yrittänyt vaan olla ja nauttia nyt, tämäkin oli yksi asia, josta luulin auvon tulevan, että saa vaan rauhassa olla kotona ja keskittyä ruoanlaittoon jne. Ei tuo silti auvoa. On tyhjää, tylsää ja merkityksetöntä, ihan sama kuin töissä ollessakin. Tekemäni ruoka oli hyvää ja nautin siitä, mutta sitten sekin tyytyväisyydentunne meni ohi. Mitäs nyt sitten. Mitäs huomenna. Samat jutut. Ehkä kokeilen jotain eri ruokaa huomenna, mutta vaikka olisikin uusi resepti ja uusi ruoka, niin mitä sitten. Hetken maistuu hyvältä, ja mitäs sitten. Ei mitään. Ei niin yhtään mitään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää oli aika hyvä kirjoitus, osuu varmaan monen mietteisiin.
Joskus itsekkin näitä olen miettinyt. Pitäis olla tyytyväinen kun on terve ja on ruokaa ja lapset jne jne, silti ajatukset saattaa mennä siihen että mitä järkeä tässä touhussa on. Ei kai tässä tarvii sitten ollakkaan...
Sama täällä. Ongelma on siinä, että osaa kuvitella miltä asiat tuntuvat joten ei ole mitään syytä tehdä niitä käytännössä. Tai siis jos on vaikka kerran onnistunut tekemään täydellisen ruuan, niin sen jälkeen se lähde on kuiva. En voi tuntea enää onnistumisen iloa. Muutin tässä taannoin ja muuton jälkeen laitoin kotini nätiksi. Oli viherkasvit, uudet verhot yms. ja mitä tein sitten kun kaikki oli valmista ja olin kauniissa, täydellisessä, uudessa kodissani? Itkin.
Valoton vuodenaika. Nuorena se ei niin merkitse, mutta mitä enemmän vuosia niin sitä enemmmän se vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katse pois omasta navasta. Teidän pitäisi olla enemmän hyödyksi maailmalle. Se ei ole valmis.
Suurin osa listaamistasi asioista vaikuttaa kovin materialistisilta. Jos materia toisi aitoa onnea, olisit edelleen onnellinen uusista verhoistasi etkä tarvitsisi enää mitään muuta.
Onnellisuus lähtee omista ajatuksista eikä sitä kannata ripustaa ostettavien asioiden ja ihmiste harteille. Jos näin tekee niin onni on tosi epävakaalla perustalla.
Kannattaisiko ottaa ehkä tutkimusluontoinen näkökulma tähän. Tässä jotain vinkkejä: http://tinybuddha.com/blog/happy-is-as-happy-does-make-your-own-joy-in-life/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaavanlaisia fiiliksiä täällä, mutta mulla ei ole lapsia eikä puolisoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.02.2015 klo 22:46"]
Valoton vuodenaika. Nuorena se ei niin merkitse, mutta mitä enemmän vuosia niin sitä enemmmän se vaikuttaa.
[/quote]
Jep! Muista Ap ottaa D vitamiineja ja jos oot nainen niin rautaa myös. Se helpottaa.
Ihanaa eksistentialismin tuskaa!
On tuttu juttu ja koettu - mutta ongelma minulla on se, että tätä on jatkunut jo noin 20 vuotta.
Varmasti joku osaa sanoa sinulle, miten löytää uudelleen se kadonnut inspiraatio (tai vaikkapa se sisäinen lapsi, heh), mutta itse pystyn ainoastaan sanomaan:
"Take it as it comes"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa vähän sitlä, että AP:n tavoitteet (ja saavutukset) eivät ole olleet omia. Muiden asettamien tavoitteiden saavuttaminen ei tuota tyydytystä, vaan juuri sellaisen tyhjyyden tunteen. Tavoitteet voivat olla vanhempien, kouluaikaisen opettajan, suvun tai ihan kuvitellun yhteisön asettamia: pitää olla perhe, iso talo, farmariauto, iso grilli, tutkinto, ura tms.
Muiden asettamien tavoitteiden tavoittelu perustuu siihen, että sisimmässään toivoo tulevansa hyväksytyksi SITTEN kun se saavutettu. Kun mitään kiitosta ei kuulukaan niin olo tuntuu tyhjältä.
Osaatko vastata kysymykseen "mitä Minä Oikeasti haluan?" Nopea vastaus on yleensä väärä, ulkoa annettu. Oikeaa vastausta joutuu etsimään sisältään kauan. Kaikki eivät löydä sitä koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n kirjoitus on täydellisesti kuin omasta kynästäni. t. toinen 35-v. PS. Tavallinen elämä on pettymys.
[quote author="Vierailija" time="02.02.2015 klo 23:26"]
Kuulostaa vähän sitlä, että AP:n tavoitteet (ja saavutukset) eivät ole olleet omia. Muiden asettamien tavoitteiden saavuttaminen ei tuota tyydytystä, vaan juuri sellaisen tyhjyyden tunteen. Tavoitteet voivat olla vanhempien, kouluaikaisen opettajan, suvun tai ihan kuvitellun yhteisön asettamia: pitää olla perhe, iso talo, farmariauto, iso grilli, tutkinto, ura tms.
Muiden asettamien tavoitteiden tavoittelu perustuu siihen, että sisimmässään toivoo tulevansa hyväksytyksi SITTEN kun se saavutettu. Kun mitään kiitosta ei kuulukaan niin olo tuntuu tyhjältä.
Osaatko vastata kysymykseen "mitä Minä Oikeasti haluan?" Nopea vastaus on yleensä väärä, ulkoa annettu. Oikeaa vastausta joutuu etsimään sisältään kauan. Kaikki eivät löydä sitä koskaan.
[/quote]
Olen monesti yrittänyt miettiä, mitä MINÄ oikein haluan. Olen istuskellut kynä ja lehtiö kädessä ja koittanut miettiä, millaisesta elämästä/tekemistä/asioista haaveilen ja mikä tekisi minut onnelliseksi.
Ehkä vika onkin siinä, että en tiedä. On tullut joitakin asioita mieleen, kuten nyt esimerkiksi alanvaihto, jonka sittemmin toteutinkin. Ja jopa ihan sellaiselle alalle, jolle minua ei kukaan kannustanut, lähinnä sain hyvinkin epäkannustavia kommentteja. Opiskelin silti ja sain tutkinnon ja teen sen alan hommia nykyään (paitsi juuri nyt siis). Oli oikeastaan iso pettymys huomata noinkin ison muutoksen jälkeen, että ei sekään tuonut minulle sellaista onnea tai pysyvämpää tyytyväisyyttä arkeen, jota ilmeisesti oletin sen tuovan.
En minä tiedä mitä oikein haen tai mitä tarvitsisin. Paljon on jo kokeiltu, materialistisia ja ei-materialistisia asioita. Alanvaihto, koti, sisustaminen, mökki, avioliitto, lapset, usko, downshiftaus, vapaaehtoistyö. Vain muutamia mainitakseni.
Ehkä en sitten koskaan löydä sitä mitä etsin. Turhauttavan masentava ajatus, ettäkö eläisin elämäni loppuun saakka tämän tyhjyyden, tylsyyden, innottomuuden, merkityksettömyyden tahmentamalla tiellä. Ei näy tunnelin päässä valoa.
ap
[quote author="Vierailija" time="02.02.2015 klo 23:39"]
[quote author="Vierailija" time="02.02.2015 klo 23:26"]
Kuulostaa vähän sitlä, että AP:n tavoitteet (ja saavutukset) eivät ole olleet omia. Muiden asettamien tavoitteiden saavuttaminen ei tuota tyydytystä, vaan juuri sellaisen tyhjyyden tunteen. Tavoitteet voivat olla vanhempien, kouluaikaisen opettajan, suvun tai ihan kuvitellun yhteisön asettamia: pitää olla perhe, iso talo, farmariauto, iso grilli, tutkinto, ura tms.
Muiden asettamien tavoitteiden tavoittelu perustuu siihen, että sisimmässään toivoo tulevansa hyväksytyksi SITTEN kun se saavutettu. Kun mitään kiitosta ei kuulukaan niin olo tuntuu tyhjältä.
Osaatko vastata kysymykseen "mitä Minä Oikeasti haluan?" Nopea vastaus on yleensä väärä, ulkoa annettu. Oikeaa vastausta joutuu etsimään sisältään kauan. Kaikki eivät löydä sitä koskaan.
[/quote]
Olen monesti yrittänyt miettiä, mitä MINÄ oikein haluan. Olen istuskellut kynä ja lehtiö kädessä ja koittanut miettiä, millaisesta elämästä/tekemistä/asioista haaveilen ja mikä tekisi minut onnelliseksi.
Ehkä vika onkin siinä, että en tiedä. On tullut joitakin asioita mieleen, kuten nyt esimerkiksi alanvaihto, jonka sittemmin toteutinkin. Ja jopa ihan sellaiselle alalle, jolle minua ei kukaan kannustanut, lähinnä sain hyvinkin epäkannustavia kommentteja. Opiskelin silti ja sain tutkinnon ja teen sen alan hommia nykyään (paitsi juuri nyt siis). Oli oikeastaan iso pettymys huomata noinkin ison muutoksen jälkeen, että ei sekään tuonut minulle sellaista onnea tai pysyvämpää tyytyväisyyttä arkeen, jota ilmeisesti oletin sen tuovan.
En minä tiedä mitä oikein haen tai mitä tarvitsisin. Paljon on jo kokeiltu, materialistisia ja ei-materialistisia asioita. Alanvaihto, koti, sisustaminen, mökki, avioliitto, lapset, usko, downshiftaus, vapaaehtoistyö. Vain muutamia mainitakseni.
Ehkä en sitten koskaan löydä sitä mitä etsin. Turhauttavan masentava ajatus, ettäkö eläisin elämäni loppuun saakka tämän tyhjyyden, tylsyyden, innottomuuden, merkityksettömyyden tahmentamalla tiellä. Ei näy tunnelin päässä valoa.
ap
[/quote]
http://www.vauva.fi/keskustelu/4383355/ketju/onko_tavallinen_elama_ollut_pettymys
Olet löytänyt jo osan avaimesta mutta osa vielä hukassa. Se on nuo hetket. Sitten kun tunnet onnea siitä aamukahvistasi, niin siirryt seuraavaan hetkeen. Koet sen täydesti ja nautit siitä. Ennen pitkää kaikki elämässäsi on ihmettä. Se on jo, muttet ole vielä huomannut sitä.
Kannattaa aloittaa kiittäminen. Kirjoita joka ilta ainakin kahdeksan asiaa, joista olet tuntenut kiitollisuutta sinä päivänä. Ala kasvattaa listaa pikkuhiljaa.
Ap haluaa ja odottaa elämältä syvempää täyttymystä, mitä ei ole kuitenkaan tulossa. Keskiluokkainen elämä antaa harvalle sellaisen tunteen paitsi ehkä hetkittäin. Itse olen onnellinen vain, kun saan toteuttaa vapauttani, enkä jotain ennalta-arvattavaa elämäntapaa.
[quote author="Vierailija" time="02.02.2015 klo 23:47"]
Olet löytänyt jo osan avaimesta mutta osa vielä hukassa. Se on nuo hetket. Sitten kun tunnet onnea siitä aamukahvistasi, niin siirryt seuraavaan hetkeen. Koet sen täydesti ja nautit siitä. Ennen pitkää kaikki elämässäsi on ihmettä. Se on jo, muttet ole vielä huomannut sitä.
Kannattaa aloittaa kiittäminen. Kirjoita joka ilta ainakin kahdeksan asiaa, joista olet tuntenut kiitollisuutta sinä päivänä. Ala kasvattaa listaa pikkuhiljaa.
[/quote]
Kiitollisuuspäiväkirjaa olen kyllä pitänyt aikoinaan. Pystyn nytkin kyllä kirjoittamaan asioita, jotka ovat tänään olleet hyvin, josta pitäisi siis tuntea kiitollisuutta. Onhan mulla siis katto pään päällä, ja ihan kauniskin koti. On terveet lapset. Aviomies. Lämpimät sukat jne blaablaa. Enkä tarkoita tuota blaablaata siinä mielessä, ettenkö ymmärtäisi että ne ovat arvokkaita asioita, eivätkä suinkaan itsestäänselvyyksiä!
blaablaa tulee siitä, että nekään eivät aiheuta minulle mitään sen kummempaa, merkityksellistä, pidempikestoista tyytyväisyyttä, mielenrauhaa, onnellisuutta.. miksi sitä nyt haluaakaan kutsua, sitä, jonka koen itseltäni puuttuvan. Se minulta puuttuu, joka toisi minulle innostuksen elämään. Haluaisin todellakin aamuisin herätä innokkaana uuteen päivään, uteliaana, iloisena, odottaen, mitä kivaa elämä tänään tuokaan tullessaan.
Tätä minulla siis ei ole. Enkä tiedä mistä sen saisin. Urasta, tavarasta, materiasta en ainakaan. Mutta kun en saanut sitä edes uskosta, vapaaehtoistyöstä, tai näistä hiton kiitollisuuspäiväkirjoista ja aamukahvinnuuhkimisista hetkessä eläen.. niin mitä jää jäljelle? Mistä mä vielä etsin?
ap
PS. Luin tuon Onko elämä ollut pettymys-ketjun (vai mikä olikaan) ja osittain tunnen kokevani samoja asioita kuin sen ketjun ap. Minä todellakin olen pettynyt elämääni. En mihinkään materialistiseen (koska olen huomannut jo ajat sitten ettei se odottamani innostus elämään -tai miksi sitä kutsuisinkaan, tyytyväisyydeksi, merkityksellisyydeksi, inspiraatioksi, polttoaineeksi?- niistä tule, mutta olisiko järkevintä sanoa, että olen pettynyt siihen, miltä tämä elämä tuntuu. Tyhjältä ja merkityksettömältä, tylsältä, turhauttavalta, uuvuttavalta. Haluaisin kokea sitä iloa, intoa, energiaa, inspiraatiota, innostumista, tyytyväisyyttä, kokonaisvaltaisesti, järkevästi ja perusteellisesti. (Vaikea kuvailla!?)
No kun aina saavutettuasi uuden asian haluat seuraavaa. Joten missä välissä voisit olla onnellinen sitten kun- elämäntyylillä? Ole joskus laiska ja vain nautiskele.