Miten aasialaisnaiset pysyvät niin hoikkina?
En muista milloin olisin viimeksi nähnyt pyöreähkön aasialaisnaisen. Työmatkoilta koreasta palatessa aina pistää silmään kuinka tuhteja suomalaisnaiset ovat aasialaisiin verrattuna. Mikä on heidän salaisuutensa?
M33
Kommentit (42)
Kyllä ne aasialaisetkin levenee siinä 30 hujakoilla.
Koreassa naisten avoin vittuilu lihaville. Siksi Monet amerikassa asuvat korealaiset eivat vieraile kotimaassaan jos on massaa keraantynyt.
Juu, meidänkin naapuruston aasialaisvaimo pyöristyi parissa vuodessa varmasti 20 kiloa. Se suomalainen ruokavalio on raskas verrattuna aasialaiseen ruokaan. Alussa sekin nainen oli hoikka kuin pajunvitsa, mutta nyt lyllertää samanlailla kuin samankokoiset suomalaiset.
Johtuu pitkälti alhaisemmasta elintasosta. Palkat ovat pienet ja pakollisten menojen jälkeen vain vähän jää rahaa ruokaan, näin oli myös Suomessa ennen 50-lukua ja liikkuminen tapahtuu jalkaisin.
Ihan samalla tavalla ne aasialaisetkin naiset pyöristyvät kuin suomalaiset naiset, kun asuvat Suomessa tai jossa on korkea elintaso, kun ruokaan käytettävää rahaa on enemmän ja liikkumiseen käytetään paljon autoa. Kiinalainen ystäväni mukaan hänen lihomisen syy, ei ollut ruokavaliossa, vaan liikunnan puutteessa, kun kotonaan hän saattoi kävellä useamman kymmenen kilometriä päivässä, kun täällä se saattoi olla vain muutama kilometri päivässä.
Ensinnäkin Koreassa ulkonäköpaineet ja kaikki muutkin paineet yhteiskunnan tasolta on sitä tasoa ettei sitä suomalainen hyvinvointivaltion pullamössö voi edes kunolla hahmottaa. Itsemurhatilastoissa Korea on kärjessä ja Japani jää kauas kakkoseksi Koreaan verrattuna. Korealaisessa yhteiskunnassa ruma nainen ei ole minkään arvoinen. Naisia ei juuri edes arvosteta älyllisistä lähtökohdista, koska tapana on jäädä avioiduttua hoitamaan kotia ja lapsia. Harva nainen on työelämässä kunnolla.
Toisekseen korealainen ruokavalio ei ole aivan yhtä hiilihydraattipainotteista kuin suomalainen. Suomalaisessa ruokavaliossa on myös paljon rasvaa mikä on aiemmin edesauttanut kylmässä ilmastossa, mutta nykysin näkyy vyötäröllä.
Ruokavalio ja annosten ja painon säännöllinen tarkkailu yleinen tapa. Ainakin japanissa
On siellä kyllä miehetkin hoikkia! Toisin kuin täällä Suomessa.
[quote author="Vierailija" time="02.02.2015 klo 15:01"]
Johtuu pitkälti alhaisemmasta elintasosta. Palkat ovat pienet ja pakollisten menojen jälkeen vain vähän jää rahaa ruokaan, näin oli myös Suomessa ennen 50-lukua ja liikkuminen tapahtuu jalkaisin.
[/quote]
Esim. Japanissa on ihan Suomen tasoinen elintaso, mutta ei ylipainoisia naisia/miehiä läheskään saman verran kun täällä. Eli kyllä se ruokavalio on suurempi tekijä, riisi ja kala ei lihota.
Lainaus---> Vuonna 2005 oli 30–100-vuotiaista japanilaismiehistä lihavia (BMI>30) 2,6 % ja Suomessa 25,0 %. Japanissa oli ylipainoisia (BMI>25) 34 % ja Suomessa 72 %
Alhainen elintaso, köyhyys, ruokaa ei riitä ja paljon ruumiillista työtä. Luulisi ap:n tietävän tämän jo ilman pohdintaakin, jos kerran paljon siellä matkustaa.
Siellä on vielä suuremmat paineet ulkonäön suhteen kuin täällä. Toisaalta esim. Kiinassa on nykyään tosi paljon ylipainoisia.
[quote author="Vierailija" time="02.02.2015 klo 15:17"]
Alhainen elintaso, köyhyys, ruokaa ei riitä ja paljon ruumiillista työtä. Luulisi ap:n tietävän tämän jo ilman pohdintaakin, jos kerran paljon siellä matkustaa.
[/quote]
Korea ei ole köyhä maa, vaan korkean elintason OECD-maa. Kannattaa ehkä päivittää ne koulussa 70-luvulla opitut tiedot.
[quote author="Vierailija" time="02.02.2015 klo 14:49"]
En muista milloin olisin viimeksi nähnyt pyöreähkön aasialaisnaisen. Työmatkoilta koreasta palatessa aina pistää silmään kuinka tuhteja suomalaisnaiset ovat aasialaisiin verrattuna. Mikä on heidän salaisuutensa?
M33
[/quote]
Niin ovat tuhteja suomalaiset miehetkin verrattuna aasialaisiin. Mistäköhän tämä johtuu?
Kun katsoo esim. mnet asian awardseja (korealaisten musiikkigaala), niin hyvän elintason omaavat, rikkaat julkkikset ovat kaikki hoikkia, niin miehet kuin naisetkin. katsomossa näkyi köyhempiä taviksia, joissa enemmän pyöreyttä (ei kuitenkaan niin paljon kuin länkkäreissä). huono elintaso ei aiheuta hoikkuutta. hoikkuus johtuu aasialaisten geeneistä, elintavoista, ruokavaliosta, estetiikan arvostamisesta, ulkonäköpaineesta, jne.
Japanissa on laitonta olla reilusti ylipainoinen
- Vuonna 2009 on Japanissa säädetty laki, jonka mukaan on laitonta olla reilusti ylipainoinen yli 40-vuotiaana. Naiset saavat olla lihavempia kuin miehet, mutta siitäkin on laadittu tarkat säädökset. Lain mukaan miesten sallittu vyötärönympärys on alle 78 senttiä ja naisilla sallittu ympärys on alle 88 senttiä.
http://www.stara.fi/2014/12/02/10-jarjetonta-lakia-maailmalta/
Aasialaiset ei käytä lihottavia maitotuotteita.
Veltto elämäntapa tekee täällä punkeron naisesta rodusta riippumatta..
[quote author="Vierailija" time="02.02.2015 klo 15:02"]
Ensinnäkin Koreassa ulkonäköpaineet ja kaikki muutkin paineet yhteiskunnan tasolta on sitä tasoa ettei sitä suomalainen hyvinvointivaltion pullamössö voi edes kunolla hahmottaa. Itsemurhatilastoissa Korea on kärjessä ja Japani jää kauas kakkoseksi Koreaan verrattuna. Korealaisessa yhteiskunnassa ruma nainen ei ole minkään arvoinen. Naisia ei juuri edes arvosteta älyllisistä lähtökohdista, koska tapana on jäädä avioiduttua hoitamaan kotia ja lapsia. Harva nainen on työelämässä kunnolla.
Toisekseen korealainen ruokavalio ei ole aivan yhtä hiilihydraattipainotteista kuin suomalainen. Suomalaisessa ruokavaliossa on myös paljon rasvaa mikä on aiemmin edesauttanut kylmässä ilmastossa, mutta nykysin näkyy vyötäröllä.
[/quote]
Se nyt kuitenkin on niin, että suomalaiset naiset eivät edes syö rasvaa. Sokerilla ne itsensä lihottaa.
Mitä mitä, eikös suomaaiset ole lihavia, koska geenit? ;) Tällöinhän aasialaisten naisten ei pitäisi lihota edes täällä paikallisella ruokavaliolla.
[quote author="Vierailija" time="02.02.2015 klo 15:01"]
Johtuu pitkälti alhaisemmasta elintasosta. Palkat ovat pienet ja pakollisten menojen jälkeen vain vähän jää rahaa ruokaan, näin oli myös Suomessa ennen 50-lukua ja liikkuminen tapahtuu jalkaisin.
Ihan samalla tavalla ne aasialaisetkin naiset pyöristyvät kuin suomalaiset naiset, kun asuvat Suomessa tai jossa on korkea elintaso, kun ruokaan käytettävää rahaa on enemmän ja liikkumiseen käytetään paljon autoa. Kiinalainen ystäväni mukaan hänen lihomisen syy, ei ollut ruokavaliossa, vaan liikunnan puutteessa, kun kotonaan hän saattoi kävellä useamman kymmenen kilometriä päivässä, kun täällä se saattoi olla vain muutama kilometri päivässä.
[/quote]
Eli toimeentulotukea pienemmäksi niin suomivalaskin laihtuu!
Kyllä minä olen ainakin suomessa törmännyt pulleampiin aasialaisnaisiin. Ruokavalio