Onko 10-vuotiailla (tytöillä) joku itsekäs vaihe?

Nostan, jos jollakulla olisi tähän jotain sanottavaa. Olen huolissani tyttäreni käytöksestä. Omasta mielestään ei käyttäydy huonosti.

Onko teillä useampia lapsia ja on alkanut kokea että toisten asioihin ja toisiin kiinnitetään enemmän huomiota?

On aika kurjaa jos ei koe olevansa tärkeä vanhemmilleen. Tärkeyden ja merkityksellisyyden tuntua tuo kun vanhempi muistaa mitä hänen kanssaan on sovittu. Se kertoo että hänen olemassaolonsa ja tarpeensa on vanhemmille tärkeitä.

Koska on kyseessä lapsi ei hän osaa sellaista välttämättä sanoittaa ja tunnistaa itselleen tai teille. Hän alkaa oikutella kun on paha olla ja ottamaan tilaa. ”Katsokaa katsokaa”

Uiminen ei ole hänelle tärkeää. Hänelle on tärkeää että vanhempi tietää että hän haluaa uimaan ja pitää uimisesta ja että hänelle tärkeät asiat varmistetaan.

Tässä on sama kuin aikuisten synttäreissä. En toivo puolisoltani hienoa lahjaa. Toivon että hän muistaa minua ja pitää minua tärkeänä ihmisenä hänelle ihan itse ja sisäsyntyisesti ja osoittaa sen ilman, että minun täytyy häntä siitä muistuttaa. Kuinka tärkeä olen jos hän ei itse muista?

Kokemusta 10-vuotiaista tytöistä ja pojista, ja tosiaan sellaista ”kovistelua” ja esipuberteetin merkkejä voi tuossa iässä tulla.

Muista ottaa syliin ja pitää vaikka satuhetkiä edelleen, ja tuohon käytökseen ei kannata lähteä mukaan tai huolestua liikaa.

Minulle tuli tunne, että ainoa lapsi, joka on tottunut saamaan kaiken, ei enää kasvettuaan olekaan numero uno 24/7. Itse olen opettanut jo pienenä, ettei voi aina aloittaa tai voittaa tai saa esim. parasta palaa ruuasta.

Oletko epäonnistunut vanhempana?

Anna lapsen olla lapsi.

Antaisin vielä enemmän aikaa ja keksisin yhteistä tekemistä, sillä kaipaa vielä extrahuomiota vanhemmiltaan, vaikka on jo iso tyttö ja harjoittelee näin itsenäisyyttään. Tuo kaikki riippuu myös siitä, miten kovasti suuttuu ja kuinka nopeasti pääsee tilanteissa yli. Jos raivoaa päättömästi ottaisin yhteyttä vaikka perheneuvolaan. Koulussa ilmeisesti menee hyvin. Eikä ruutuaikaa ja itsenäisyyttä ole jo liikaa?

Omalla lapsella tuo ensimmäisenä olo liittyy kovaan kilpailuviettiin ja on valmis ns taistelemaan ensimmäisestä sijastaan tilanteessa kuin tilanteessa, muttei varsinaisesti suutu jos ei olisi ensimmäinen, vaan ennemminkin harmittelee. Samanlaista tahtojen taistoa on välillä oman samanikäisen kanssa, mutta toistaiseksi voitolla tilanteessa.  

Lisäksi tulee mieleen, onko ainut lapsi ja miten perheen sisäiset valtasuhteet, onko tytölle osoitettu aiemmin kuka perheessä on auktoriteetti, vai taivuttu liikaa hänen tahtoonsa, jolloin voi oireilla näin. 

Tuohan on ihan selvä, haluaa selkeästi tuntea olevansa tärkeä vanhemmilleen sekä pidetty muutenkin ja kaipaa vanhemman huomioonottamista. Kunn ei näitä tunteita jostain syystä nyt ilmeisesti saa, alkaa pitämään puoliaan ettei varmasti jää enää lisää mitään vaille tai "huonommaksi" niissä asioissa joihin pystyy itse vaikuttamaan. Vai olenko ihan hakoteillä?

Kiitos hyvistä vastauksista! On ainoa lapsi ja huomiota on saanut. Miehen kanssa on tästä ollutkin vähän "kiistaa", kun on vähän totuttanut tytön tähän, että esim. aikuiset aina keskeyttävät puheensa, jos tytöllä on jotain asiaa ja muutenkin tuntuu, että haluaisi, että tytöllä on aina hyvä mieli, keinolla millä hyvänsä. Eli tekee yleensä aina niin kuin tyttö haluaa.

Tyttö on kuitenkin tähän asti ollut hyväkäytöksinen, ujo ja aika rauhallinen, eli tämä käytös on uutta.

Suuttuminen on valittamista, kiukuttekua, joskus itkemistä, syyttämistä, mitä milloinkin, mutta joka tapauksessa sen verran rasittavaa, että kyseessä oleva tekeminen keskeytyy.

Voi olla ihan normaalia kasvua, etenkin, jos on ollut ennen aina kiltti ja sopeutuvainen. Testaa rajojaan ja rakkauttanne.

Ei meillä ainakaan.

Keskustelet tytön kanssa, annat hänelle huomiota ja sanot, että käytös ei ole okei. Että kukaan ei jaksa herkästi suuttuvia valittajia ja että tulee ongelmia myöhemmin, jos käytös ei muutu.