Lue keskustelun säännöt.
Erityislapsista
30.01.2015 |
Naapurissa asuu kehitysvammaansa vielä diagnoosin saamaton 10 v poika.
Oma ekaluokkalaiseni ei ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, etteivät voisi olla kavereita, vaikka kääyvät eri kouluja ja on eri kavereita..
"Tottakai xxx on erilainen kuin muut, mutta kaikkihan me jollan tavalla ollaan."
Miten tuon aasenteen saisi tarttumaan aikuisiinkin?
Kommentit (2)
http://www.vauva.fi/keskustelu/4379506/ketju/pertti_kurikan_nimipaivat
Niinpä! Tuolta kun lukee joidenkin ihmisten mielipiteitä, niin ei voi kuin ihmetellä millaisia typeryksiä keskuudessamme liikkuu. Usein ihmiset pelkäävät asioita, joita eivät ymmärrä. Se on surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä. Itseni herätti tässä asiassa kun veljeni perheeseen syntyi kehitysvammainen tytär, jolla on ollut myös raskaita leikkauksia vaatineita fyysisiä ongelmia. Olin itse aika pinnallinen nuorempana, arvostelin sekä muita että varsinkin itseäni hyvin raa'asti pientenkin kauneusvirheiden takia, ja eri tavalla erilaisia halveksin myös, esim. sivistymättömiä, "wt:itä", juntteja, kunnostaan huolehtimattomia, ylipainoisia...
Mutta tosiaan on tuo veljen perheen seuraaminen saanut asiat mun päässä vähän uusiin mittasuhteisiin. Ei todellakaan tee mieli valittaa isosta nenästä tai lättänästä takapuolesta kun näkee että paljon enemmän "erilainen" voi olla onnellinen. Omasta asenteestani on ollut kiinni omat tuskani ulkokuoreni ja luonteeni kanssa, ja erityislapsen myötä olen oppinut hyväksymään erilaisia, ja myös ihanteista poikkeavuuksia itsessäni.