Kokemuksia erilläänasumisesta parisuhteessa?

(Sen verran vielä avaan, että puolisolla huonompi tulotaso kuin minulla - haluaisi, että maksaisin sitten yhteisen asunnon kuluista huomattavasti isomman osan. Avioehto onneksi on. Tärkeämpää kuitenkin olisi voida säilyttää sellaiset omat asiat, joihin puolisolla ei sitten olisi niin sanomista, kun ovat poissa hänen silmistään. Esim. tietty oma sisustustyylini.)

En itse hankkisi yhteistä omaisuutta uusiosuhteessa, ennen kuin on kokeiltu yhdessä asumista vuokralla. Kahden ihmisen tuloilla vuokra-asuminenkin kun on ihan varteenotettava vaihtoehto. Molemmat voivat pitää asuntonsa ja vuokrata niitä eteenpäin sillä aikaa.

Ainakin oman kokemuksen mukaan yhteisomistukset aiheuttavat suhteeseen painetta. Pelkkä tietoisuus siitä mitä hankaluuksia järjestelyn purkamiseen liittyy aiheuttaisi ainakin itselleni ylimääräistä ahdistusta, jos yhdessäolo ei sujukaan.

Vuokrasuhde on helpompi purkaa, eikä suhteen tarvitse mennä kokonaan kiville, jos huomaattekin että yhdessäolo samassa asunnossa ei toimi teille.

Minusta on huono idea minkäikäisten ihmisten tahansa ostaa suoraan yhteistä, ennen kuin on kokeiltu yhdessä asumista ensin.

Jatkuva yhdessäolo tuo molemmista sellaisia puolia esiin, joo erillään asuessa ei vielä näe.

Mulla on toki jo lapsia, jotka vaikuttavat tässä huomattavasti, mutta en ole valmis muuttamaan kenenkään kanssa enää yhteen. Paras mahdollinen vaihtoehto olisi, että kumppani asuisi samassa kaupungissa, jolloin voidaan vuorotella jomman kumman luona. Jos toisen naama alkaa ärsyttää, voi sitten hengitellä hetken happea omassa kodissaan.

Mutta tosiaan kun omat lapset ovat teinejä, en halua heitä sotkea mihinkään uusperhekuvioon. Tämä on ehkä tärkein syy siihen etten halua muuttaa yhteen.

Teidän tapauksessa harkitsisin yhteenmuuttoa niin, että toinen vaikka määräaikaisesti vuokraa kämppänsä pois. Kokeilette miten kuvio toimii ja tarvittaessa on mahdollisuus palata takaisin siihen erillään asumiseen.

Me asuimme 7 vuotta erillään. Tuona aikana lapseni aikuistuivat ja muuttivat omilleen, miehen lapset jo valmiiksi aikuisia. Nyt muutimme vuosi sitten yhteen. Meni ongelmitta. Oltiin totuttu toisiimme ja toisen tapoihin, molemmat hyvin kompromissihaluisia. Jotkut jutut hieman ärsyttävät mutta ovat niin pieniä ettei niistä viitsi alkaa vääntämään - todennäköisesti miehellä sama. Nautimme kovasti jatkuvasta yhdessäolosta, matkat kaupunkien välillä jäänyt nyt pois.

Itsellä samanlainen tilanne. Pitkäaikainen naisystävä haluaisi saman katon alle, itse ottaisin mieluummin osan aikaa yksityisyyttä omissa kuvioissa. Nainen kysyi: "haluatko sinä taukoa parisuhteesta viikottain?" Ei oikein pitänyt, kun vastasin, että itse asiassa kyllä tarvitsen 2-3 päivää omissa oloissani. Ikävää, kun toinen on tilanteeseen tyytymätön. Sitten jos minä en pääse omaan rauhaan, niin meinaan poksahtaa. Kompromissin tekeminen niin tai näin tuntuu toisesta hankalalta.