Ystäväni aloittaa pian lapsettomuustutkimukset.. =0/

t. 2 v kaksosten äiti - joka kokenut tuon saman!

Mutta silti mä uskon, että kaikella on tarkoituksensa.

T: Lapsettomuushoidoissa oleva

huomata mikä se tarkoitus on. Lapsethan ei suinkaan ole se elämän ainoa tärkeä tarkoitus. Muitakin on. Kyllä sen kai sitten jossain vaiheessa elämää ymmärtää jos niin on tarkoitettu.

Itse sain lapseni 7 vuoden odotuksen päätteeksi adoption kautta. Ihan rehellisesti uskon osan tuosta ajasta olleen meille ihan hyväksikin, olemme oppineet näkemään asioita hiukan toisella tavalla. Toki alle puoletkin tuosta ajasta olisi riittänyt, loppu lähinnä kasvatti vitutuksen astetta;)



Muille lapsettomuusongelmien kanssa painiskeleville sanoisin että kannattaa yrittää pitää kateus ja katkeruus poissa mahdollisimman pitkään, sillä pilaa vain oman elämänsä. Välillä voi ottaa itsesäälissä kieriskelyn hetken, mutta ei sitä kannata harrastaa ihan vakituiseen!

Puoltoista vuotta takana tätä p*skaa, ei tätä kyllä toivoisi kenellekkään.

Jos tietäisi asiasta omakohtaisesti, ei hurskastelisi ja kirjoittaisi " älyllisiä" kommenttejaan siitä, kuinka elämässä on muutakin ja blaa blaa blaa - DOH! Noin ajattelee vain sellainen, joka itse voi allakka kädessä päättää, koska TEHDÄÄN lapsi!

Jos taas haluaa ajatella, että miksi just mä, aina mä, miksei joku muu, niin siinähän katkeroituu keskenään.



Elämä on just niin paskaa kuin millaisena sen ottaa.



PS: Kuka täällä on luvannut, että kaikki olisi helppoa, ja ongelmat osuisi vain muiden kohdalle?

Hei, maailmassa on vähän pahempiakin kohtaloita, kuin olla lapseton länsimaalainen...

Ei kai tähän voi koskaan täysin tottua.

1,8v yritystä takana, joista lapsettomuushoidoissa vasta 4kk. IVF vasta edessä, uskon että se nyytti meillekin vielä tulee.

t. yhden jo luomusti saaneet.



ja sitten tunnen vielä lisäksi henkilökohtaisesti 3 paria, jotka ovat saaneet vauvan (tai useampia) hedelmöityshoidolla.



Tulevaisuudessa yhä useampi lapsi saa alkunsa keinohedelmöityksellä, kiitos miesten huonon sperman.

12, niinpä. Kohtalona voisi olla myös olla empatiakyvytön, joka puhuu asiasta josta ei mitään tiedä.

Joten siltä osin tiedän miltä tuntui. Mutta niinäkin vuosina minulla oli elämässä monia muita tärkeitä asioita, eri tavoin tietysti tärkeitä kuin oma lapsi, mutta todella tärkeitä silti. Sellaisia jotka kyllä ovat elämäntehtäviä. Noinakin lapsettomuusvuosina jotka olivat välillä kovinkin vaikeita aikoija, koin kuitenkin koko ajan, että kaikella on tarkoituksensa, vaikken silloin osannutkaan ajatella mikä se tarkoitus on. Se alkoi valjeta vasta lapsen synnyttyä.

Vierailija:

Jos tietäisi asiasta omakohtaisesti, ei hurskastelisi ja kirjoittaisi " älyllisiä" kommenttejaan siitä, kuinka elämässä on muutakin ja blaa blaa blaa - DOH! Noin ajattelee vain sellainen, joka itse voi allakka kädessä päättää, koska TEHDÄÄN lapsi!

MIKSI HITOSSA SITÄ PITÄISI OMAN ELÄMÄN KOHDALLA AJATELLA KOKO MAAILMAA? Sitä eletään kuitenkin tässä sitä OMAA elämää eikä vaikka jonkun kehitysmaalaisen pikkuflikan elämää, joten miksi sitä ei saisi sitä OMAA onnea tavoitella (toki sortamatta muita, mutta get the point ehkä?)? Pienikin on ongelma on ongelma sille joka sen ongelman kanssa elää...

Vierailija:

Hei, maailmassa on vähän pahempiakin kohtaloita, kuin olla lapseton länsimaalainen...

olen ollut lapseton 7v. Kaikki hoidot käyty ja toinen IVF toi lapsosen. Olisin kyllä osannut elää ilmankin lasta. Mutta sitten saimme vauvan. en toki mistään hinnasta haluaisi luopua lapsesani. " Valittettavasti" oma lapseni on nyt se todella maailman ihanin ihminen!